Kela huomioi jatkossa toimeentulotuen ratkaisuissa rahapeleistä vain käyttöön saadut voitot
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela on päivittänyt toimeentulotuen ratkaisutyön ohjeistusta rahapelivoittojen huomioimisessa. Muutoksen taustalla ovat pelimarkkinoiden muutokset ja Kelan omat havainnot ratkaisutyöstä. Kun pelaaminen näyttäytyy ongelmana, Kelasta tehdään huoli-ilmoitus tai ohjataan asiakas avun äärelle.
Aiemmin toimeentulotuen ratkaisutyössä on otettu huomioon vain rahapelivoitot, mutta jatkossa Kela huomioi myös pelaamiseen käytetyt rahat. Käytännössä ratkaisutyössä huomioidaan asiakkaan pelitililtä voittojen ja panosten erotus.
Uudella ohjeistuksella halutaan välttää tilanteet, joissa toimeentulotukiasiakas joutuisi voittojen vuoksi kohtuuttomiin tilanteisiin. Näin on voinut käydä, koska tähän asti pienetkin kertavoitot on laskettu tukea vähentävinä tuloina, vaikka asiakas olisi pelannut kaikki voittonsa usein saman tien. Uuden ohjeistuksen myötä Kela siirtyykin tarkastelemaan pelivoittoja yksittäisten pelitapahtumien sijaan pidemmällä ajanjaksolla.
Kelassa tavoitteena on ratkaisutyön ohessa edistää toimeentulotuen saajien itsenäistä selviytymistä. Näin ollen pyrkimyksenä on ehkäistä toimeentulotuen saajien taloudellisia vaikeuksia ja myös peliongelmiin liittyviä haittoja.
– Emme ohjaa Kelassa asiakkaidemme toimeentulotuen käyttöä, mutta olemme tietenkin huolissamme, jos pienituloiset käyttävät rahaansa rahapeleihin. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, joka on tarkoitettu päivittäisten elinkustannusten kuten vuokran ja ruoan maksamiseen. Tavoitteenamme on auttaa, kun rahapelaaminen syventää taloudellisia ongelmia, sanoo etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen.
Rahapelaamisen ongelmat paljastuvat usein vasta tilanteen kriisiytyessä. Valkonen muistuttaa, että peliongelmiin on saatavilla apua esimerkiksi Peluurin kautta.
Toimeentulotukiasiakkaista noin 5 % käyttää rahaa pelaamiseen. Kela voi asiakkaan suostumuksella tehdä pelaamisesta huoli-ilmoituksen hyvinvointialueen sosiaalitoimelle. Tavoitteena on näin saada pelaamiseen apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Uusi ohjeistus on tullut voimaan lokakuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Leena ValkonenEtuuspäällikköKela
Puh:040 487 2541etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA beviljar välfärdsområdena finansiering för utvecklingen av tjänster för barn och unga med utvecklingsneurologisk funktionsnedsättning – ansökningstiden börjar 13.1.20257.1.2025 10:15:00 EET | Pressmeddelande
FPA utlyser 13.1.2025 finansiering för utveckling av stöd, tjänster och rehabilitering för barn och unga med utvecklingsneurologisk funktionsnedsättning. Utlysningen riktar sig till välfärdsområdena och Helsingfors stad. Sammanlagt delas cirka 2,2 miljoner euro ut. Ansökningstiden går ut 14.2.2025.
Kela myöntää hyvinvointialueille rahoitusta neurokirjon lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen – haku aukeaa 13.1.20257.1.2025 10:15:00 EET | Tiedote
Kela avaa 13.1.2025 rahoitushaun hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille neurokirjon lasten ja nuorten tuen, palvelujen ja kuntoutuksen kehittämiseksi. Jaossa on yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa. Haku päättyy 14.2.2025.
Forskningsfinansiering från FPA kan sökas 7.1–23.2.20257.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Ansökningstiden för FPA:s riktade forskningsfinansiering är 7.1–23.2.2025. I år kan man ansöka om finansiering för forskning som gäller fem olika teman. Besluten fattas i maj och offentliggörs i juni.
Kelan tutkimusrahoitusta voi hakea 7.1.–23.2.20257.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Kelan kohdennetun tutkimusrahoituksen hakuaika on 7.1.-23.2.2025. Tänä vuonna rahoitusta voi hakea viiden eri aiheen tutkimukseen. Päätökset tutkimusrahoituksesta tehdään toukokuussa ja julkistetaan kesäkuussa.
Serviceproducenterna för FPA-taxi fortsätter 2025–20263.1.2025 10:26:23 EET | Pressmeddelande
De serviceproducenter som sköter FPA-ersatta taxiresor fortsätter att tillhandahålla taxitjänster till utgången av år 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme