Kulttuurilautakunnan päätöksiä 22.lokakuuta 2024

Jaa

Kulttuurilautakunta hyväksyi ensi vuoden alussa voimaan tulevat uudet avustusperiaatteet sekä Espoonlahden alueelle suunnitellun Taiteiden talon tarveselvityksen.

Vaalea portaikko, joka avautuu ylhäällä valoisaan aulaan. Etualalla suuri kattovalaisin.
Espoon kulttuurikeskus. Valokuvaaja Petri Summanen

Taiteiden talon tarveselvitys

Lautakunta hyväksyi tarveselvityksen Taiteiden talo -uudisrakennuksesta. Taiteiden talosta on tarkoitus tulla taiteen oppimisen tila ja kaikenikäisten harrastavien espoolaisten kohtaamisen paikka Espoonlahteen. Tarveselvitystä ja alustavaa tilaohjelmaa käytetään rakennushankkeen suunnittelun pohjana. Lautakunta haluaa korostaa tarveselvityksessä esitettyjen toiminnallisten tarpeiden huomioimista hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten periaatteet 1.1.2025 alkaen

Lautakunta päätti uusista avustusperiaatteista, jotka tulevat voimaan ensi vuoden alussa. Avustusperiaatteita on valmisteltu yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa työpajoin, kyselyin ja kuulemisin. Myöntämisperusteisiin on lisätty esimerkiksi avustettavan toiminnan vastuullisuus, ja arviointiperusteisiin saavutettavuussuunnitelma sekä ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden huomioiminen. Taiteilija-apurahaa voi hakea jatkossa kolmen kuukauden tai yhden vuoden työskentelyjaksolle, ja lyhyet yhden ja kahden kuukauden jaksot jäävät pois.

Lautakunta pitää tärkeänä, että avustusperiaatteita kokonaisuudessaan tarkastellaan uudelleen taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoitusjärjestelmän uudistusten valmistuttua. Välittömien lain edellyttämien muutosten lisäksi avustusperiaatteita on syytä arvioida ja tarvittaessa päivittää lain hengen ja Espoon tarpeiden mukaisesti.

Projektiavustukset ja taideapurahat vuodelle 2024, päätöserä 22.10.2024

Lautakunta päätti myöntää projektiavustuksia yhteensä 65 700 euroa. Niitä saivat muun muassa 1471 askelta -työryhmä yläasteikäisille suunnattuun näytelmään päihderiippuvuuksista, JuuriJuhla-RotFest klubi- ja jamitoiminnan aloittamiseen sekä Tarinakonsertit-työryhmä osallistavien musiikkiesitysten tuottamiseen muistisairaiden ja kehitysvammaisten asumisyksiköihin.

Lyhytkestoinen taideapuraha myönnettiin neljälle hakijalle, yhteensä 17 225,84 euroa.

Muut asiat

Muut asiat lautakunta hyväksyi esityslistan mukaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna Konttas | kulttuurilautakunnan puheenjohtaja | p. 050 533 5428
Susanna Tommila | kulttuurijohtaja | p. 043 825 5074

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye