Nämä suomalaiset ruokayrittäjät kilpailevat elämän mullistavasta mahdollisuudesta – Suomalaisen menestysreseptin finalistit on valittu
Tänä vuonna kilpailun voitosta kamppaillaan kotimaisella kauralla ja rukiilla, viljattomalla piirakalla, perunalla ja herkuttelutuotteilla. Tuoteideoissa toistuvat S-ryhmän datasta nousevat ruokailmiöt ja niissä on näkyvissä myös heijastuksia uusista ravitsemussuosituksista. Suomalaisen menestysreseptin voittajatuote on vuoden odotetuimpia uutuuksia - voittaja selviää tammikuussa 2025.
Tiukkojen karsintavaiheiden jälkeen finaaliin tiensä selvittivät Jack Mattsson Ahvenanmaalta, Silpa Kinnunen Kokkolasta, Teemu Koitto Vaasasta, Teppo Ylä-Hemmilä Vääksystä, Terhi Kinnari Hollolasta ja Emilia Karttunen Helsingistä. Finalisteilla on vajaa puoli vuotta aikaa kehittää tuotteistaan ensi vuoden hittituotteita. Ohjelma on katsojille tilaisuus nähdä, millaista uuden ruokatuotteen kehittäminen on ja mitä vaiheita menestysreseptin työstämiseen kuuluu.
– Ohjelma on meidän näkyvimpiä tapojamme kannustaa pieniä ja keskisuuria elintarvikealan yrityksiä ja tuoda haastavaa tuotekehitysmaailmaa kuluttajille tutuksi. Jokaisen kauden voittajatuote on noussut vuoden kiinnostavimmaksi uutuustuotteeksi ruokakauppojemme hyllyille. Viime vuoden voittaja Erika teki pakastekeksitaikinallaan Suomalaisen menestysreseptin myyntiennätyksen, tuomaristoon kuuluva S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kuvaa menestystä.
Tuoteideoissa ollaan tänäkin vuonna ajan hermolla. Ideoissa näkyvät viime viikolla julkaistut S-ryhmän datasta nousevat ruokailmiöt ja tuotteissa on yhteyksiä myös kansallisiin ravitsemussuosituksiin.
– Tuotteissa toistuvat useatkin ruokailmiöt, mikä on aina hyvä merkki menestymiselle. Esimerkiksi Terhin ja Tepon tuotteiden raaka-aineina ovat kotimaiset viljat kaura ja ruis, Jackin tuote taas nostaa perinteisen perunan esiin uudella tavalla. Silpan maulla erottuva piirakka on viljaton ja helppo arjen tuote. Datastamme nouseva herkutteluilmiö taas näkyy Teemun ja Emilian tuotteissa, Päällysaho kuvaa.
Finalistien tuoteideat
Jack Mattsson: perunavohveli
Jack on maatilan kasvatti Ahvenanmaalta Kastelhomista. Jack tavoittelee voittoa ahvenanmaalaisella ”perunavohvelilla”. Hänellä on Ahvenanmaalla yhtiökumppaninsa kanssa ruokarekkayritys, joka on tarjoillut perunavohveleita saarella jo pidemmän aikaa. Nyt tavoitteena on valloittaa ruokakauppojen kautta myös Manner-Suomi.
Silpa Kinnunen: viljaton suolainen piirakka
Kokkolalainen Silpa ottaa kilpailussa ensiaskeleensa ruokamaailmassa. Yrittäjyydestä jo pitkään haaveillut Silpa on kehittänyt alun perin omaan ruokavaliotarpeeseensa viljattoman suolaisen piirakan, jolla hän toivoo nyt hurmaavansa myös kuluttajat.
Teemu Koitto: herkuttelupirtelö
Teemu on vaasalainen intohimoinen herkkujen ystävä. Hänen reseptinsä on herkuttelupirtelö, johon hän on saanut inspiraation ulkomailla asuessaan. Teemulla on monta rautaa tulessa koko ajan, ja hän on toiminut yrittäjänä ennenkin.
Emilia Karttunen: pizzamuffini
Emilia on kilpailun kuopus. Hän on yhdistänyt reseptissään kaksi lempiherkkuaan: pizzan ja muffinit. Näin hänen yksiönsä keittiössä syntyi pizzamuffini. Helsinkiläinen Emilia on liiketalouden opiskelija ja itseoppinut intohimoinen kotileipuri, jolla ei ole kokemusta yritys- tai ruokamaailmasta ennen kisaan lähtöä. Emilian tärkeimmät tsempparit ovat pikkusisko ja äiti.
Teppo Ylä-Hemmilä: tuorenäkkäri
Teppo on perheenisä Kukkilasta, Vääksystä. Hän omistaa sisarustensa kanssa 100-vuotiaan Viipurilaisen kotileipomon, ja leipomossa on syntynyt myös hänen uutuusreseptinsä: tuorenäkkäri. 12-vuotiaasta kädet taikinassa kasvanut itseoppinut leipuri haluaa haastaa itseään ja kauppojen leipäkategoriaa uutuustuotteellaan.
Terhi Kinnari: kauravuokaruoka
Terhi on maatilan emäntä Hollolasta. Hän on maatilansa ”neljästoista emäntä emäntien helminauhassa”. Terhin resepti pohjautuu oman tilan suomalaiseen kauraan. Hän uskoo, että suomalaiset voivat rakastua kauraan muussakin ruoassa kuin puurossa, kunhan siitä tehdään tarpeeksi laadukas, herkullinen ja helposti saavutettava. Siksi Terhin resepti onkin kauraan pohjautuva valmisruoka.
Finalistien tuotekehitysmatkaa voi seurata MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa keskiviikkoisin klo 20. Finaalijakso nähdään 29.1.2025 ja voittajatuote sekä muiden finalistien lanseerausvalmiit tuotteet ovat saatavilla S-ryhmän ruokakaupoissa heti seuraavana aamuna 30.1.
Tuomaristossa finalisteja kannustaa Sampo Päällysahon lisäksi tutut kasvot: ruoka-alan moniosaaja Jyrki Sukula, Finlaysonin liiketoimintajohtaja Jukka Kurttila ja Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sampo Päällysaho, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja, sampo.paallysaho@sok.fi, 010 768 0665
Finalistien yhteystiedot:
Emilia Karttunen: 044 333 5591 /emiliakarttunen02@gmail.com
Teppo Ylä-Hemmilä: 044 274 2005 / tepi@viipurilainen.fi
Silpa Kinnunen: 040 844 6171 / silpa.kinnunen@ruokaisa.fi
Terhi Kinnari: 040 027 9250 / terhi@kinnarintila.fi
Teemu Koitto: 040 076 8693 / koitto.teemu@gmail.com
Jack Mattsson: 045 734 33092 / info@vaffelrakan.ax
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallitus vuodelle 2025 on valittu4.12.2024 14:39:58 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2025. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola.
S-ryhmä satsaa pikatoimituksiin – pienetkin ruokaostokset halutaan yhä useammin kotiovelle toimitettuna29.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Pikatoimitusten suosio on kasvanut vuoden aikana merkittävästi. S-ryhmässä asiakkaiden kasvaviin odotuksiin vastataan nyt tuomalla suosittujen robokuljetusten rinnalle lisää nopeita kotiinkuljetusvaihtoehtoja, kun yhteistyö Foodoran ja Woltin kanssa käynnistyy vaiheittain.
Juomatottumukset murroksessa ja 9 muuta ruokailmiötä – kasvipohjaisuus ja alkoholittomuus trendaavat juomapuolella28.11.2024 11:59:00 EET | Tiedote
S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa) laaja myyntidata kertoo, mitä suomalaisten ostoskoreista löytyy. Data kertoo positiivisista muutoksista, kuten kasvisten syönnin monipuolistuminen sekä kalan ostamisen kääntyminen kasvuun. Myös suomalaisten juomatottumuksissa on nähtävissä selkeitä muutoksia. S-ryhmän myyntidatasta tunnistettiin kymmenen ajankohtaista ilmiötä.
Luontojalanjälkilaskenta tarkentuu – S-ryhmä laski valmisruokien luontojalanjäljen26.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Luontovaikutukset puhuttivat, kun maailman maat kokoontuivat vastikään YK:n luontokokoukseen neuvottelemaan luontotavoitteista ja seurannasta. Luontojalanjälkimittarin odotetaan valtavirtaistuvan myös yritysmaailmassa. S-ryhmä ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat koeponnistaneet luontojalanjälkilaskentaa myös yksittäisten tuotteiden tasolle selvittämällä Kotimaista-tuotesarjan valmisruokien luontovaikutuksia.
Black Fridayn yllättävin hitti? Miehet ostavat alennusviikon aikana jättimäisen määrän mustia boksereita22.11.2024 08:15:00 EET | Tiedote
Viihde-elektroniikasta pitkälti tunnetusta Black Fridaysta on tullut viime vuosina miehille mustien boksereiden päivä, kertoo Prisman tuore myyntidata. Luvut ovat jopa häkellyttäviä, sillä viime vuosina Black Friday -viikolla mustien boksereiden myyntimäärä on kasvanut yli 200 prosenttia, ja niitä myydään keskimäärin 34 000 kappaletta. Tämä on yli kolminkertaisesti normaaliin viikkoon verrattuna. Trendin odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme