Oma koti tulee yhä edullisemmaksi kuin vuokralla-asuminen
Hypon asuntomarkkinakatsaus no. 91: Hypon pääekonomisti Juho Keskinen on tarttunut kysymykseen: Oma koti vai vuokralla-asuminen? Vastaus on edelleen: ”Omassa kodissa asuminen tulee edullisemmaksi.”
”Vaikka asuntolainan korkokulut ovat tänä vuonna yli nelinkertaiset verrattuna kolmen vuoden taakse, omistusasuminen on yhä vuokra-asumista edullisempaa. Korkojen laskusuunta kääntää vaakaa lisää omistusasumisen puolelle”, Juho Keskinen laskee.
Lainankorot, vastikkeet ja lämmitys ovat vuokraan verrattavia asumisen juoksevia kuluja, ja korkotason noususta huolimatta yhteenlasketut kulut jäävät vuokria halvemmiksi. Lainan lyhennyksethän ovat tutusti itselle säästämistä, eivät juoksevia kuluja, vaikka kuukausibudjettiin ne on tietenkin laskettava mukaan.
Kaupankäynti piristyy tahmeasti
Juho Keskinen kirjoittaa katsauksessa myös siitä, miksi asuntokauppa piristyy tahmeasti, kuin kylmäkäynnistyksellä. Asuntomarkkinat kyllä elpyvät ja kauppamäärät kasvavat, mutta samalla asuntojen hintaloukku hidastaa vauhtia.
”Hintojen laskusuunta hillitsee ostoaikeita ja muuttoliikettä, vaikka tarvetta uudenlaiseen kotiin olisikin, sillä poikkeuksellinen hintojen lasku ja inflaatioaalto ovat vaikeuttaneet seuraavaan asuntoon tarvittavan omarahoitusosuuden säästämistä. Säntillisille säästäjille, lainanlyhentäjille ja ensiasunnon etsijöille avautuu samalla kuitenkin ostotilaisuuksia aiempaa edullisempaan hintaan.”, Keskinen sanoo.
Hintakehityksen muodostama hintaloukku on nähtävissä, vaikka pääkaupunkiseudulla valtaosa asunnoista on yhä alkuperäistä ostohintaa arvokkaampia, katsotaan sitten osakeasuntoja tai omakotitaloja. Asuntojen hintakehitys korostaa kuitenkin sitä, että kaupunkiseuduilla kyse on suhdanteista, kun taas muualla Suomessa kyse on isommasta rakenneongelmasta.
Kauppahinnat kääntyvät nousuun ensi vuonna
Hypo ennustaa, että kauppahintojen lasku kääntyy ensi vuonna plussalle kaksi vuotta kestäneen pakkasjakson jälkeen.
”Asuntojen hintojen vuosimuutos nousi lokakuussa positiiviseksi ensi kertaa sitten vuoden 2022. Vaikka kasvua on havaittavissa, ollaan vielä vasta matkalla kohti normaaliaikaa. Kauppamäärät jäävät vielä noin viidenneksen jälkeen vuoden 2019 tasosta”, Juho Keskinen arvioi.
Hypon hintaennuste: hinnat nousevat koko maassa ensi vuonna +3,0% (-2,8%, 2024) ja pääkaupunkiseudulla +4,0% (-3,5%, 2024).
Yhteyshenkilöt
Juho Keskinenpääekonomisti
Työskentelen Hypon pääekonomistina asuntomarkkinoihin keskittyen.
Juha Lappalainenviestintäasiantuntija
Työskentelen asiantuntijana Hypon ulkoisessa viestinnässä ja mediakontakteissa.
Kuvat
Hypo-konserni
Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä hallinnoima keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.
Osavuosikatsauksen 1.1.–30.9.2024 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,6 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 14,0 %, luottokanta 2,8 miljardia euroa, talletukset 1,6 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,3 % ja liikevoitto 5,2 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on yli 22 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa asuntomarkkinakatsauksen ensi perjantaina 13.12. klo 0:019.12.2024 08:02:35 EET | Uutinen
Hypo julkistaa vuoden neljännen asuntomarkkinakatsauksen ensi perjantaina.
Väestönkehitys ohjaa Hypo-luokituksen näkymiä18.10.2024 00:05:00 EEST | Tiedote
Hypon asuntoluottoluokitus 2024: Manner-Suomen kunnista Helsinki yltää ainoana asuinmarkkina-alueena AA- -luokitukseen Hypon vuosittaisessa tarkastelussa. Tampere, Espoo ja Pirkkala saavat kylkeensä A+ -leiman.
Hypo julkistaa asuntoluottoluokituksen perjantaina 18.10. klo 0:0114.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa asuntoluottoluokituksen päivityksen vuodelle 2024 ensi perjantaina 18.10. klo 0:01.
Talous hakee varovaista viivelähtöä28.6.2024 00:05:00 EEST | Tiedote
Hypon Talouskatsaus 2/2024 - Suomen talous supistuu tänäkin vuonna, kun työttömyys kasvaa, investoinnit kyntävät ja kuluttajat epäröivät suurten hankintojensa kanssa. Samalla korot ovat jo laskeneet huipputasoiltaan, mikä kohentaa kuluttajien ostovoimaa ja siten yksityistä kulutusta. Naiset luottavat Suomen talouteen yllättäen miehiä vähemmän ja he näkevät myös oman taloutensa tilanteen heikommaksi.
Hypon Talouskatsaus perjantaina 28.6. klo 0:0124.6.2024 08:51:02 EEST | Tiedote
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa vuoden ensimmäisen talouskatsauksen varhain perjantaina 28. kesäkuuta 2024 klo 0:01.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme