EHYT

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry vetoaa päättäjiin: Päihteiden saatavuutta lisättäessä ei tule leikata ehkäisevästä päihdetyöstä

Jaa

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on syvästi huolissaan siitä, että samaan aikaan kun päihteiden saatavuutta lisätään, ehkäisevän päihdetyön resursseja vähennetään merkittävästi. Kehitys heikentää mahdollisuuksia puuttua kasvaviin päihdehaittoihin ja vaarantaa valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen työn jatkumisen.

Päihdehaittojen kasvu ja lainsäädännön vaikutukset  

Tuoreimpien Tilastokeskuksen lukujen mukaan sekä alkoholi- että huumekuolemat ovat lisääntyneet vuonna 2023. On erittäin ristiriitaista, että samaan aikaan hallitus toteuttaa useita alkoholin ja nikotiinituotteiden saatavuutta sekä myyntiä lisääviä toimia.  

Alkoholin kotiinkuljetusta koskeva lainsäädäntö on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Useissa Keski-Euroopan maissa kielletyt korkean nikotiinipitoisuuden sisältävät nikotiinipussit on tuotu laajasti Suomen markkinoille. Myös arpajaislain uudistus on mahdollistamassa haitallisimpien rahapelien markkinoinnin tavalla, joka kasvattaa rahapelihaittoja.  

“On vaikea ymmärtää, miksi alkoholin kotiinkuljetusta ja nikotiinituotteiden saatavuuden lisäämistä edistetään samalla kun ehkäisevään työhön suunnattuja resursseja leikataan. Tämä on arvovalinta, joka heikentää suomalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta”, sanoo EHYT ry:n puheenjohtaja Heidi Viljanen

Avustusleikkaukset iskevät useasta suunnasta  

EHYTin toimintaa koskevat avustusleikkaukset ovat euromääräisesti noin puoli miljoonaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n avustusehdotuksessa ehdotetaan 19 prosentin yleisavustusleikkausta. Lisäksi alue- ja järjestötoiminnan avustusta aiotaan leikata 25 prosenttia ja päihdeasiamiestoiminnan avustusta 10 prosenttia.  

“Nämä leikkaukset vaarantavat esimerkiksi EHYTin alueellisen toiminnan, joka on ollut keskeistä paikallisen kansalaistoiminnan tukemisessa. Muun muassa uusien nikotiinituotteiden käytön räjähdysmäiseen kasvuun vastaaminen on ollut tärkeä osa tämän vuoden toimintaa”, summaa EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.  

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön avustus ehkäisevän päihdetyön vahvistamiseksi nuorisotyössä on loppunut tänä vuonna, eikä nuorisotyön osaamiskeskuksiin ole enää tulossa resursseja tähän työhön. Useat hyvinvointialueet ovat myös tehneet säästöpäätöksiä, jotka ulottuvat ehkäisevään päihdetyöhön.  

“Päihdehaittojen ehkäisy on investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Ehkäisevään työhön panostaminen riittävän varhain vähentää tulevaisuudessa inhimillisiä kärsimyksiä ja taloudellisia kustannuksia”, Mikkonen korostaa.  

Huoli tulevaisuudesta  

EHYTin mukaan nykykehitys johtaa siihen, että päihdehaittojen ehkäisy jää retuperälle juuri silloin, kun sille olisi suurin tarve. Järjestön aluetyössä on pyritty hoitamaan alueellinen toiminta hallinnollisesti kevyesti yhdessä organisaatiossa ilman raskasta piirijärjestörakennetta. Aluetyö oli mainittu myös perusteissa, kun EHYT vastaanotti vuonna 2023 valtakunnallisen Kansanterveyspalkinnon merkittävästä työstä alkoholista, huumeista, nikotiinituotteista ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. 

Nykyinen valtakunnallisesti toimiva EHYT fuusioitui kolmesta pienemmästä järjestöstä vuonna 2012. Toiminta on ollut hallinnollisesti tehokkaampaa yhdessä järjestössä ja fuusion mukanaan tuomista hyödyistä ei pitäisi rangaista. STEAn tulee kohtuullistaa EHYTiin kohdistuvien avustusleikkausten mittaluokkaa huomioiden merkittävät toimintaympäristön ja lainsäädännön muutokset sekä päihdehaittojen ehkäisyn yhteiskunnallisen tarpeen lisääntyminen. Lisäksi EHYT toivoo, että avustuksiin liittyviä linjauksia tehtäisiin jatkossa suunnitelmallisesti ja tietoon perustuen tiiviissä vuoropuhelussa järjestöjen kanssa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heidi ViljanenEHYT ry:n hallituksen puheenjohtaja

Puh:044 730 8814

Linkit

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka ehkäisee ja vähentää päihde- ja pelihaittoja. EHYT tukee yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia sekä vahvistaa sosiaalisesti kestävää kehitystä. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Sähköpotkulaudoille esitetty promilleraja vähentäisi tehokkaasti onnettomuuksia18.11.2024 08:13:00 EET | Tiedote

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan sähköpotkulautojen ja moottorilla varustettujen polkupyörien kuljettamiseen 0,5 promillen rajaa. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää ehdotusta erittäin kannatettavana, sillä merkittävässä osassa sähköpotkulautatapaturmia taustalla on kuljettajan päihtymys.

Selvitys: Nuoret haluaisivat vähentää sosiaalisen median käyttöä ja digipelaamista6.11.2024 09:05:00 EET | Tiedote

Nuoret haluaisivat vähentää sosiaalisen median käyttöä ja digipelaamista, käy ilmi Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n teettämästä Nuorten kulttuuri ja päihteet -selvityksestä. Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi yrittäneensä jo vähentää somettamista tai pelaamista, mutta monet raportoivat kokeilun epäonnistuneen. Vain kolmasosalla alaikäisistä vastaajista on kotona säännöt puhelimen käytölle.

Esitys alkoholijuomien kotiinkuljetuksesta uhkaa kansanterveyttä ja lasten hyvinvointia11.10.2024 08:30:38 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on erittäin huolissaan hallituksen lakiesityksestä (10.10.2024), joka mahdollistaisi alkoholijuomien kotiinkuljetuksen ja verkkokaupan Suomessa. EHYT katsoo lakimuutoksen lisäävän alkoholin saatavuutta ja päihdehaittoja. Kansanterveystoimijoiden lisäksi valtioneuvoston alainen lainsäädännön arviointineuvosto on kiinnittänyt huomiota siihen, että esitysluonnos sivuuttaa perustuslain 19. pykälän 3 momentin, jonka mukaan julkisella vallalla on velvollisuus edistää väestön terveyttä sekä turvata lasten hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. EHYT katsoo, että hallituksen esitys ei toteuta näitä perustuslaillisia tavoitteita, vaan on vaarassa lisätä sote-palveluiden kuormitusta, heikentää suomalaisten terveyttä ja työkykyä sekä merkittävällä tavalla vaarantaa lasten hyvinvointia.

Selvitys: Urheiluseurojen valmentajilla ei ole aikaa puhua nuorille päihdehaitoista20.9.2024 08:05:00 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n SPORTTI-hanke selvitti, mitä esteitä valmentajat kokevat päihteistä puhumiselle seuratoiminnassa. Tulosten perusteella valmentajat kokevat yleisimmiksi esteiksi ajan puutteen sekä sen, ettei heillä ole velvollisuutta puhua päihteistä. EHYT ry:n toteuttamaan kyselyyn vastasi 286 valmentajaa, jotka toimivat 12–17-vuotiaiden nuorten parissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye