50 miljoonan euron tilauskanta – putkiremontteihin erikoistunut Remonttipartio kasvaa
Pääkaupunkiseudulla toimivan Remonttipartion tilauskanta yltää ensimmäistä kertaa yli 50 miljoonaan euroon. Kasvu kertoo siitä, että lähiörakentamisen huippuvuosina tehtyjen kerrostalojen putket ovat korjausiässä, toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen toteaa.
Remonttipartio keräsi elo-marraskuun aikana uusia tilauksia yhteensä 27 miljoonalla eurolla, ja kokonaistilauskanta ylittää 50 miljoonaa euroa. Yhtiön myyntiä kasvattaa kaksi tekijää – kerrostalojen korjausvelan kasvu sekä taloyhtiöiden tarve löytää tekijöitä, joilla on hyvät referenssit.
– Lähiökerrostaloja rakennettiin suurissa kaupungeissa eniten 1970- ja 1980-luvuilla, eikä määrä ole sen jälkeenkään paljon tippunut. Viime toukokuussa julkaistu Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri kertoi, että puolet taloyhtiöistä tekee remonttinsa hyvissä ajoin, noin 40 prosenttia viime tipassa ja loput liian myöhään. Tämä vuosi ei ole mikään piikki, vaan kertoo siitä, että töitä riittää pitkäksi aikaa, Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen toteaa.
Putkiremonteissa perinteiseen tapaan kilpailutetun täysremontin vaihtoehtoina ovat kvr- eli kokonaisvastuu-urakka tai esimerkiksi niin sanottu ranskalainen urakkamalli, jossa asiakas määrittää kokonaishintakaton.
– Urakkamuoto ja toteutustapa määräytyvät taloyhtiön tarpeiden mukaan. Pääosa Remonttipartion tilauksista on selkeitä putkiremontteja kaiken kokoisiin kerrostaloihin. Energiaremonteissa on hieman odottava vaihe menossa, koska kaukolämmön hinta vaihtelee kaupunkien välillä ja ARA-avustukset ovat päättyneet, Hartikainen arvioi.
Remonttipartio luottaa prosesseihin ja omiin asentajiin
– Urakoinnin laadun ja tehokkuuden takaavat selkeät prosessit. Elementtirakentamisen hyvä puoli oli se, että taloista tuli hyvin samanlaisia, ja korjausrakentamisen ratkaisuja voidaan toistaa. Uudemmissa korjausikään tulevissa taloissa linjasaneerausten sisältö monipuolistuu muoviviemäreiden myötä ja kylpyhuoneiden tekniikan kehittyessä. Prosesseja kehitetään vastaamaan siihen, Jaakko Hartikainen kertoo.
Myynnin kasvun takia yhtiö on palkannut lisää toimihenkilöitä ja asentajia kuluneen vuoden aikana. Tällä hetkellä osaavaa henkilöstöä on saatavana. Remonttipartion henkilöstömäärä on noin 140.
– Prosessit toimivat, koska teemme putki- ja sähköasennukset pääosin omalla asentajakunnalla, ja vakioaliurakoitsijat täydentävät meitä osin rakennustöissä. Olemme luoneet pitkäjänteisellä työllä maineen luotettavana yhtiönä, jossa ammattilaisia arvostetaan. Kun väki viihtyy työssään, se heijastuu takaisin meille korkeana asiakastyytyväisyytenä, Hartikainen painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko HartikainenToimitusjohtajaRemonttipartio Oy
Puh:+358 50 518 9888jaakko.hartikainen@remonttipartio.fiKuvat
Linkit
Remonttipartio lyhyesti
Remonttipartio on 1993 perustettu taloyhtiöiden putkiremontteihin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla erikoistunut korjausrakennusyritys. Vuonna 2022 Remonttipartiosta tuli yrityskaupan myötä osa re:mount-konsernia. Remonttipartio työllistää noin 140 korjausrakentamisen ammattilaista, ja yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 42,7 miljoonaa euroa.
re:mount-konserniin kuuluu yhdeksän korjausrakennusyritystä. Remonttipartio, PC-Saneeraus, Uudenmaan Rakentaja-Talo, MK Facade ja Robert Rakentajat toimivat pääkaupunkiseudulla, Renevo pääkaupunkiseudulla, Lahdessa ja Jyväskylässä, Laxal ja Casaneera Turun seudulla sekä USK Rakennus Tampereella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta re:mount
Tamperelainen USK Rakennus liittyy re:mount-konserniin31.10.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Korjausrakennuskonserni re:mount ostaa Tampereen ja Pirkanmaan johtaviin korjausrakentajiin kuuluvan USK Rakennuksen. Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Julkisivu-urakoitsija Robert Rakentajat liittyy re:mountiin2.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun julkisivurakentajien kärkeen lukeutuva Robert Rakentajat liittyy yrityskaupalla re:mount-konserniin. Vuonna 2021 perustettu yhtiö on sekä nuori että vanha, sillä sen nimi periytyy vuosisadan takaa ja avainhenkilöillä on kosolti kokemusta.
Jaakko Hartikainen nousee Remonttipartion toimitusjohtajaksi23.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen johtava kerrostalojen putkiremontteihin erikoistunut yritys Remonttipartio saa uuden toimitusjohtajan 1.9., kun 26 vuotta yhtiötä johtanut Ari Saartoala siirtää vetovastuun Jaakko Hartikaiselle.
re:mount laajentaa toimintaansa julkisivukorjauksiin – MK Facade liittyy konserniin3.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Korjausrakennuskonserni re:mount kasvattaa palveluvalikoimaansa ostamalla ensimmäisen julkisivu-urakointiin erikoistuneen yhtiönsä. MK Facade yltää tänä vuonna noin 10 miljoonan euron liikevaihtoon.
Turun seudulla tunnettu korjausrakentaja Casaneera liittyy re:mount-konserniin5.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Rakennusliike Casaneeran omistajat Ilkka Olkkonen sekä Juhani Ropponen perheineen ovat solmineet yrityskaupan re:mount-konsernin kanssa. Kaupan jälkeen koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme