S-ryhmään palkataan jälleen 18 000 kesätyöntekijää
S-ryhmän osuuskaupat ja yritykset työllistävät kesällä 2025 ympäri Suomen noin 18 000 nuorta. Tavoitteena on tarjota erinomaisia ensimmäisiä työkokemuksia, jotka kannustavat ja sitouttavat työelämään. Osuuskaupoissa kehitetäänkin jatkuvasti toimintatapoja ja -malleja, jotta kaikenlaisten – erilaisten – nuorten kohtaaminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla ja kokemus on hyvä niin työntekijälle kuin työnantajalle.

Noin puolet osuuskauppojen ja S-ryhmän muiden yritysten palkkaamista kesätyöntekijöistä tulee työskentelemään pidempiaikaisissa pesteissä, ja suunnilleen puolet paikoista on varattu alle 18-vuotiaille ja lyhyempiin kesäharjoittelujaksoihin.
− On hienoa, että voimme ajassa, jossa moni nuori kaipaa hyviä uutisia, tarjota näin monelle sen ihan ensimmäisen kosketuksen työelämään. Pystymme pitämään tulevanakin kesänä kesätyöpaikkojen määrän edellisten vuosien korkealla tasolla, SOK:n henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuori kertoo.
− Onnistumisen varmistamiseksi pyydämme nuorilta vuosittain palautetta kesätyökokemuksestaan. Nuoret ovat palautteen mukaan tyytyväisiä kesätyöhön meillä, ja heidän halukkuutensa suositella työtä ystäville on korkea. Erityisesti ilahduttaa, että nuoret kokevat tavoitteiden olleen työssä selkeät. Palaute mahdollistaa meille työilmapiirin ja toimintatapojen jatkuvan kehittämisen. Opimme itse kesätyöntekijöiltämme paljon siitä, mitä nuoret odottavat työkulttuurilta, ja nimenomaan palautteen antamista ja saamista toivotaan, Hanne summaa.
Kesätyö ihan kaikille
Kesätyö tarjoaa nuorelle tärkeitä oppeja työelämään siirtymistä varten, vahvistaa ammatti-identiteetin syntyä ja luo uskoa pärjäämiseen tulevaisuudessa. Siksi kesätyökokemus on tärkeä kaikille nuorille. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO ja Pirkanmaan Osuuskauppa POK satsaavat erityistä tukea tarvitseviin.
– Olemme huomioineet erityisiä tarpeita esimerkiksi rekrytointitilanteissa, perehdytyksessä ja työn ohjauksessa. Paras kiitos on työssään viihtyvä ja onnistuva nuori, henkilöstöjohtajat Mika-Jussi Mononen PKO:lta ja Sari Pelli POK:lta kertovat.
– Monimuotoiset työyhteisöt ovat meille tärkeä arvo. Erityisen tuen tarve ei muuta sitä, että nuoret ovat motivoituneita ja heillä on osaamista, joita työyhteisössä tarvitaan. Suomi ja palvelualat tarvitsevat tulevaisuudessa lisää tekijöitä, ja on hienoa, että kaikenlaiset nuoret ja me työnantajat saamme yhdessä näitä onnistumisen kokemuksia, Hanne Lehtovuori kuvailee.
Lisätiedot:
S-ryhmä, SOK:n henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuori, puh. 040 035 6688
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Saitko viime sunnuntaina poikkeavan virpomisoksan? S-ryhmän data kertoo nyt selvän muutoksen suomalaisten pääsiäisperinteissä15.4.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten pääsiäisen viettoon on ilmaantunut vanhojen perinteiden sekaan useita uudenlaisia sävyjä, kertoo S-ryhmän tuore myyntidata. Myyntitilastoista selviää, että tekopajunoksat sekä -kukat nostavat nyt voimakkaasti suosiotaan ja nostalginen herkku on palannut voimalla pääsiäispöytiin. Lisäksi jo toista vuotta peräkkäin opiskelijat hamuavat Hello Kitty - ja My Little Pony -pääsiäismunia.
S-ryhmän myynti oli tammi–maaliskuussa lähes edellisvuoden tasolla11.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–maaliskuussa 2025 oli 3 276,4 miljoonaa euroa. Myynti jäi 1,1 prosenttia edellisvuodesta, jolloin karkauspäivä ja lähes koko pääsiäinen osuivat vuoden ensimmäiselle kvartaalille.
Hotellilegendan vauhti kiihtyy kohti kesää – nyt avautuivat modernit tapahtumatilat ja uusia huoneita9.4.2025 08:17:18 EEST | Tiedote
Original Sokos Hotel Vantaa saavutti avaamisen jälkeen ensimmäisinä vilkkaina viikonloppuina huippumyynnit, ja varausaste on ollut siitä asti korkealla tasolla niin hotellissa, ravintoloissa kuin kokousosastollakin. Kesää kohden vauhti kiihtyy. Uudistushankkeen toinen vaihe on nyt valmistunut ja suuret, modernit tapahtumatilat ovat vihdoin varattavissa. Myös uusia huonevaihtoehtoja on avautunut, muun muassa odotetut perhehuoneet.
Helsinki Biennaali ja S-ryhmän hotellit aloittavat yhteistyön28.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa Helsingin houkuttelevuutta kesän kohteena niin suomalaisten kuin kansainvälisten matkailijoiden joukossa, ja helpottaa vierailijoiden löytämistä taiteen luo. Pääkaupunkiseudun Sokos Hotellit ja Radisson Hotellit toimivat Biennaalin majoitus- ja tapahtumakumppaneina keväällä ja kesällä 2025.
Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2024: ”Vastuullisuustekoja yhdessä kuluttajien ja koko arvoketjun kanssa”28.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme