Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Rakennuksilla putoillaan yhä sairauslomalle ja työkyvyttömäksi – hinta työantajalle on kova

Jaa

Suomessa tapahtuu vuosittain yli kolme tuhatta työtapaturmaa, jotka liittyvät putoamisiin. Ne tuovat mukanaan merkittäviä kustannuksia työnantajille sekä inhimillistä kärsimystä työntekijöille. Yksi työntekijän poissaolopäivä sairauden takia maksaa työnantajalle kolme kertaa tämän palkan. Näistä syistä putoamisvaaran torjunta on ollut työsuojeluviranomaisten työmaatarkastusten yksi painopiste. Vuonna 2024 työsuojeluviranomaiset tarkastivat noin 1700 rakennustyömaan putoamissuojauksen. ”Vakava hengen tai terveyden menettämisen vaara todettiin 22 rakennustyömaalla”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Työmaatarkastuksilla putoamissuojauksessa havaittu puute oli noin 470 kertaa lakitermein vähäistä suurempi. ”Tällöin annoimme työnantajalle kehotuksen korjata työskentelyolosuhteet lain vaatimiksi. Jälkikäteen tsekkasimme, että vaaditut korjaukset myös tehtiin”, ylitarkastaja Koivisto tarkentaa. Lisäksi työmailla havaittiin pienempiä putoamissuojauksen puutteita noin 400. Niiden korjaamiseksi työmaiden työantajia muistettiin toimintaohjeella.

Putoamissuojaus ei vaadi paljoa

Ylitarkastaja Koivisto muistuttaa, että putoamissuojaus tulee järjestää rakennustyömaalla aina, kun työskentelykorkeus on yli kaksi metriä sekä muulloinkin, milloin on olemassa erityinen tapaturman tai hukkumisen vaara.

”Putoamissuojauksen varmistaminen ei vaadi suhteessa mahdolliseen riskiin rakennustyömaan vastuuhenkilöltä paljoa”, alleviivaa ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Putoamissuojaus tulee aina ensisijaisesti järjestää rakenteellisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi putoamisen estämiseksi tehtävissä työtasojen ja kulkuteiden suojakaiteissa on oltava käsi- ja välijohde sekä jalkalista.

”Jos rakenteellisen putoamissuojauksen käyttäminen ei työn luonteen vuoksi ole mahdollista, on käytettävä tarkoitukseen soveltuvaa putoamisen estävää valjastyyppistä henkilönsuojainta köysineen ja köydet on kiinnitettävä turvallisesti. Putoamissuojauksen järjestäminen edellyttää, että työvaihe suunnitellaan etukäteen, perehdytetään työntekijöille ja putoamissuojaussuunnitelma on oltava työmaalla kirjallisena”, sanoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Mikko Koivisto, p. 295 018 672, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Kuvat

Kaksi rakennusmiestä töissä katolla.
Putoamissuojaus mahdolliseen riskiin verrattuna ei vaadi paljoa.
Miika Rautiainen AVI työsuojelu. Miika Rautiainen AVI työsuojelu.
Lataa

Työsuojeluhallinto

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Vuokratyöntekijän käsi osui terään höylän huoltotyössä, hovioikeudessa käsiteltiin yhtiölle määrätty yhteisösakko30.12.2024 12:43:13 EET | Tiedote

Vaasan hovioikeudessa on käsitelty Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden eteläpohjanmaalaisen puualan yhtiölle määrätty yhteisösakko. Käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Yhtiö valitti hovioikeuteen ja vaati vapauttamaan yhteisösakosta tai toissijaisesti sakon määrän alentamista viiteen tuhanteen euroon. Yhteisösakko liittyi elokuussa 2021 höyläkoneen huoltotyössä sattuneeseen tapaturmaan. Tapaturmatilanteessa työntekijä oli poistanut höylästä puutikkuja ruuvimeisselillä höylän ollessa asetustilassa, jolloin terät pyörivät edelleen, mutta koneen luukun saa avattua. Ruuvimeisseli oli tarttunut höylän pyörivään terään, ja työntekijän käsi oli osunut teriin.

Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote

Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye