Lumiaura saapuu kaikille kotikaduille nyt aiempaa nopeammin
Uudet tiukemmat aikarajat asuntokatujen auraamiselle ovat tulleet voimaan kaikkialla Helsingissä, ja kadut aurataan viimeistään seuraavaan iltaan mennessä. Auran odotusaika on lyhentynyt noin kolmannekseen aiemmasta.
Asuntokatujen auraaminen aloitetaan, kun lumen paksuus ylittää 5 senttimetriä tai sohjon paksuus 4 senttimetriä. Jos määrä ylittyy päiväsaikaan, katu aurataan 12 tunnin kuluessa. Jos määrä ylittyy illan tai yön aikana, katu aurataan seuraavaan iltaan mennessä. Ero entiseen on merkittävä, sillä aiemmin auraa on voinut joutua odottamaan kolmekin vuorokautta.
Nopeampi asuntokatujen auraus tuli voimaan kaikilla yksityisten urakoitsijoiden alueilla viime syksynä, ja Staran hoidossa olevilla alueilla tammikuun 2025 alusta alkaen.
Kaupungin kadut aurataan niin sanotun hoitoluokituksen mukaisesti. Ennen asuntokatuja aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen käyttämät kadut. Myös kävely- ja pyörätiet aurataan hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. Voimakkaan lumipyryn aikana aurauksen aikarajat eivät kuitenkaan ole voimassa.
Kaupunki on tänä talvena lisännyt myös lumitöiden valvontaa. Uudistuksilla pyritään talvikunnossapidon parempaan laatuun.
Vikailmoitukset kaupungin palautejärjestelmään
Hoitamatta jääneistä kaduista tai esimerkiksi huonosti sijoitetuista lumikasoista kannattaa jättää vikailmoitus osoitteessa palautteet.hel.fi. Tällöin tieto ongelmasta siirtyy nopeasti toimenpidepyyntönä urakoitsijalle, ja vastaavasti vikailmoituksen jättäjä saa tiedon toimenpiteen etenemisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteyshenkilöt talvikunnossapidosta
Toni Rantanen
tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
toni.rantanen@hel.fi
Janne Pesola
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympariston toimiala
janne.pesola@hel.fi
Asukkaiden yhteydenotot ja palautteet
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu
puh. 09 310 22111
palautteet.hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita keskustan ja Töölön alueilla8.1.2025 12:38:59 EET | Tiedote
Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.
Punavuoressa sijaitseva Fredrikintori peruskorjataan - luonnos nyt tutustuttavissa8.1.2025 12:33:11 EET | Tiedote
Helsinki suunnittelee Punavuoressa sijaitsevan Fredrikintorin peruskorjausta. Peruskorjauksen suunnitelma esitellään asukkaille 15. tammikuuta.
Studerande kläckte idéer för ett framtida skräpfritt Helsingfors7.1.2025 11:12:45 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad och yrkeshögskolan Metropolia Ammattikorkeakoulu ordnade i samarbete en idétävling för Metropolias studerande med temat ”Ett rent Helsingfors”. Syftet med tävlingen var att kläcka nya idéer och utveckla lösningar för att ta itu med nedskräpningsproblemet i Helsingfors. Vinnarteamet var det team som kom på med idén om mobila skräpkorgar i staden.
Opiskelijat ideoivat tulevaisuuden roskatonta Helsinkiä7.1.2025 11:12:45 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki ja Metropolia Ammattikorkeakoulu järjestivät yhteistyössä Puhdas Helsinki -ideakilpailun Metropolian opiskelijoille. Ideakilpailun tavoitteena oli ideoida ja kehittää uusia ratkaisuja, joilla voidaan hillitä roskaantumisongelmaa Helsingissä. Voittajaksi kruunattiin tiimi, joka ideoi kaupunkiin liikkuvia roskiksia.
Viikin Energiakorttelia varten rakennetaan uusi katu – työt alkavat louhinnalla7.1.2025 10:10:38 EET | Tiedote
Viikin Energiakortteliin Lahdenväylän eteläpuolelle rakennetaan uusi katu. Samalla vieressä sijaitsevalle Hernepellontielle tehdään muutoksia. Monivaiheiset työt alkavat tammikuussa 2025, ja valmista pitäisi olla loppuvuodesta 2026. Työt etenevät louhinnasta kaapeliyhteyden rakentamiseen ja lopuksi katurakentamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme