Merikarvian kunta avaa ovet Satakuntaan - tervetuloa töihin Merikarvialle!
TE-palvelu-uudistuksen myötä työllistymistä edistävät palvelut siirtyivät vuodenvaihteessa kuntien järjestämisvastuulle. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Merikarvian kunta avaa ovet Satakuntaan ja kansainvälisille areenoille edistämällä työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista aivan uusilla resepteillä. Kunnanvirastolle aukeaa palvelupiste lähiaikoina ja vauhtia piisaa myös muilla areenoilla.
Merikarvian kunta on mukana nimittäin heti helmikuussa kaksilla rekrytointimessuilla ja kunnassa toivotaan että paikalle tulee sekä alueen yrittäjät että työnhakijat sankoin joukoin tutustumaan toisiinsa. 4.2.2025 klo 10-13 meidät löytää kansainvälisiltö Rekry Boost-messuilta Satakunnan ammattikorkeakoulun Agora-salista. Täällä kohtaa erityisesti matkailu-, majoitus-, ja ravintola-alan työntekijät.
Tämän lisäksi kunta ja sen yritykset esittäytyvät TUUKS TÖIHIN? -rekrytointitapahtumassa Porin Puuvillassa 13.2.2025 klo 12-15. Messut on työnhakijoille mitä mainoin paikka tutustua alueen työnantajiin ja heillä tarjolla oleviin työpaikkoihin. Nyt kannattaa hioa ansioluettelot ja työhakemukset tikkiin ja lähteä liikkeelle, Hatanpää vinkkaa. Jos siis olet joko työnantaja tai työnhakija - nyt on sinun tilaisuutesi löytää polku kohti uusia kuvioita.
Kysyvä ei tieltä eksy
Saamme kunnanviraston palvelupisteemme toimimaan täysillä tässä kevään aikana ja yhteistyö Kelan kanssa jatkuu tiiviinä, Hatanpää kertoo. Vaikka palvelupisteemme ei ole auki joka päivä, meillä on ovet auki sekä työnhakija-asiakkaille että yrittäjille muutoinkin - aikoja voi varata varsinaisen palveluasiantuntijan lisäksi meille molemmille, Aaltoselle ja minulle, Hatanpää toteaa.
Kesäaikaan työpaikkoja on tavallista enemmän tarjolla
Merikarvialla on etenkin kesäisin tavallista enemmän työtä tarjolla. Kunta itse ja monet yritykset tarvitsevat lisäkäsiä. Varsinkin nuorille kausityöntekijöille on paljon mahdollisuuksia, hyvinvointipäällikkö Eetu Aaltonen kertoo. Merikarvia on mökkeilykunta, teollisuuttakin löytyy ja matkailupalveluista löytyy kausityötä, Aaltonen vinkkaa - kesä on kerran vuodessa, hän naurahtaa.
Kuntalaisten määrä itse asiassa tuplaantuu kesäkuukausina, Aaltonen toteaa. Hän koordinoi kunnassa henkilöasiakkaiden palveluja. Yrityspalveluista vastaa kehittämispäällikkö Sari Hatanpää. Edustamme messuilla tietenkin sekä kuntaa työnantajana että alueemme yrityksiä, hän kertoo. Tiedotamme yrittäjiä aktiivisesti tarjolla olevista rahoituspalveluista, autamme hakemusten teossa tarvittaessa ja ohjaamme tietysti tarvittaessa muihin tukipalveluihin, Hatanpää toteaa. Niitä Satakunnassa onkin runsaasti, Hatanpää vinkkaa. Messuilla kerromme avoimista työpaikoista sekä yritysten, että omasta puolestamme. Yhdessä tämä homma toimii, Hatanpää tiivistää.
Yhteyshenkilöt
Sari Hatanpääkehittämispäällikkö / Merikarvian kunta
Puh:+ 35844 7246301sari.hatanpaa@merikarvia.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Merikarvian kunta
Vuosisatoja vanha turkkilainen perinneruoka on osa suomalaista ruokakultturia myös joulunaikaan18.12.2024 14:58:04 EET | Tiedote
Merikarvialla joulunvalmistelut sujuu nyt näppärämmin kuin koskaan. Kunnan palveluvalikoima nimittäin laajentui syksyllä Tmi Yasin Calisin avaamaan ravintolaan La Peraan. Osoitteessa Antintie 2 tarjolla on pizzan lisäksi esimeriksi kebabia, hampurilaisia ja kanansiipiä. Samassa osoitteessa löytyy myös polttoainejakelupiste - voit tankata siis auton ja itsesi kun joulukiireet yllättävät. Kiinteistössä toimii myös Auto- ja rengashuolto Merioil Oy, jossa voi pesettää auton ja vaihdattaa renkaat samalla kun kebab maistuu. Ja kyllä pikaruokaravintola tuo mukavaa vaihtelua arkeen lanttulaatikoiden jälkeenkin, todettiin. Etenkin kun aina löytyy hyviä tarjouksia ja meiltä voit tilata pizzan kotiovelle asti, Yasin vinkkaa.
Merikarvian kunta aloitti yritysvierailujen sarjan - ensimmäisenä tutustuttiin Meriseriin - perinteikkääseen innovaatioyritykseen16.12.2024 16:03:51 EET | Tiedote
Marikarvian kunnassa on aina tehty aktiivista elinvoimatyötä. Kaikille kunnassa on tärkeää, että meiltä löytyy mahdollisimman laaja valikoima palveluja ja työpaikkoja, siksi palvelemme myös yrityksiä parhaamme mukaan. Viranomaisena kuntaa kiinnostaa tietysti myös yhteisöverotulot, joita yrityksiltä saadaan. Niiden avulla maksetaan osa kunnan lakisääteisistä palveluista, joten yhteistyö on tärkeää tässäkin ja kaikki ovat pelissä voittajia. Merikarvialla viimeisimmän tilinpäätöksen tuloista verotulojen osuus oli 14 000 000 euroa ja yhteisöverojen osuus näistä oli 650 000 euroa. Liitteessä tarkempi erittely Merikarvian kunnan tulovirroista. Tietoa yrittäjille suunnatuista palveluist välitetään verkkosivuilla ja erilaisilla yhteistyöfoorumeilla. Nyt kunnassa on lisäksi tehty yrittäjien toiveesta päätös jokaviikkoisesta vierailusta jossakin paikallisessa yrityksessä. Kuulumisten vaihdon tarkoituksena on auttaa yritysten toimintaa ja siten lisätä alueen hyvinvointia. Yritysvierailujen sarja
Satakuntalaiset tutustuivat vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiinsa tänään10.12.2024 15:36:13 EET | Tiedote
Satakuntaliitto järjesti Satakunnan tulevaisuusfoorumin tuttuun tapaan Porin yliopistokeskuksessa tänään. Futurologi Elina Hiltunen tutustutti satakuntalaisyleisön vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin megatrendien kautta ja Jaakko Kulmala toi nuorten äänen mukaan keskusteluun. Juuri keskustelua Kulmala painotti - kellään ei yksin ole ratkaisuja ja siksi päätöksenteon moniäänisyydellä on arvoa. Elina Hiltunen toi esiin samaa teemaa tutkijan näkökulmasta. Hiltusen mukaan megatrendit on visioita vaihtoehtoisista tulevaisuuksista ja vaikka kukaan ei voi tulevaisuutta tarkasti ennustaa, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmotteleminen on tärkeää - emme voi jättäytyä ajopuuksi. Tulevaisuus ei tapahdu - se tehdään, Hiltunen tiivisti. Paneelikeskustelussa tuotiin esiin samaa teeemaa.Uusi arki lähtee siitä, että me teemme tulevaisuutemme itse - me otamme uuden vastaan, tuemme innovaatioita, kansainvälisen taustan ihmisiä ja organisaatioita. Tämä tarkoittaa käytännössä varsin arkisia asioita. Autamme
Rauma palkittiin 20.11.2024 Elinvoimainen Satakunta-tilaisuudessa Merikarvialla erinomaisesta elinvoimatyöstään - työpajoissa suunniteltiin elinvoimatyön tiivistämisen muotoja koko Satakunnassa - nyt tehdään isommin ja enemmän!21.11.2024 18:12:35 EET | Tiedote
Yrittäjien ja kunnan yhteistyö on avain alueen elinvoiman kehittämisessä. Tästä työstä Rauman kaupunki palkittiin eilen ja samalla tuotiin esiin valtava määrä toimivia malleja elinvoimatyössä ja uusiakin luotiin. Raumalla työtä elinvoiman kehittämiseksi on tehty laajalla rintamalla ja tästä onkin hyvä jatkaa yhdessä, todettiin. Mitä elinvoimatyö sitten oikeastaan sitten on? Se on kuntien ja alueiden toimintaa, joka vahvistaa paikallista taloutta, hyvinvointia ja houkuttelevuutta. Se tukee yrityksiä, luo työpaikkoja, edistää osaamista ja parantaa asukkaiden elämänlaatua. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi yritysten tukemista siten, että alueella olisi mahdollisimman paljon työpaikkoja, palveluita on paljon ja kulttuuritarjontaa samaten. Kestävä kehitys huomioidaan kaikissa näissä teemoissa. Elinvoimatyö on käytännössä yhteistyötä eri toimijoiden välillä, jotta kunnissa olisi mahdollisimman hyvä asua, yrittää ja elää.
Merikarvialla kuntalaispanelistit ideoivat kehittämistoimia, joista kuntalaiset äänestivät 10 parasta. Toimialajohtajat laativat näistä toimintamallit valtuuston hyväksyttäväksi18.11.2024 15:35:52 EET | Tiedote
Merikarvian kunnassa kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua kunnan talousarviosuunnitteluun. RatkaisuTori-toiminta mahdollistaa tämän. RatkaisuTori kuntalaispaneeli kokosi toista kertaa yhteen kuntalaisten ideoita kunnan kehittämiseksi talousarviosuunnittelun yhteydessä. Käytännössä siis mukaan toimintaan ilmoittautuneet tekevät ehdotuksia kunnanhallitukselle ja ne viedään kunnanvaltuustoon samaan tapaan kuin muukin talousarviosuunnittelu. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan tähän RatkaisuTori-keskusteluryhmään. Ideana on sekä etsiä säästöjä että luoda uusia kehittämiskohteita. Tämän vuoden ideoina syntyi kolmisenkymmentä kokonaisuutta, joista kymmenen vietiin suoraan talousarvioon kuntalaisten äänestyksen perusteella. Millekään näistä ei varattu tänä vuonna erillista rahoitusta - kaksi hankealoitetta ja yksi markkinavuoropuhelu tulee toteutettavaksi. Muut ovat lähinnä toiminnan sisällöllistä kehittämistä, moni asia etenee yhteistyötä laajentamalla. Osallistujille tehdään vielä pa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme