ETL: EU-oikeuden vastainen ruokavero hylättävä välittömästi
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) vaatii maan hallitusta luopumaan välittömästi aikeista korottaa makeisten ja suklaan arvonlisäveroa. Hallitus pelaa erittäin suuren riskin veropeliä elintarvikeyritysten ja investointien kustannuksella voittokertoimen jäädessä häviävän pieneksi valtion verotulojen kannalta. ETL tähdentää valtiovarainministeriölle jättämässään lausunnossa, että veronkorotus on räikeästi EU-oikeuden vastainen.

Valtiovarainministeriössä valmisteltu hallituksen esitysluonnos makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan muuttamisesta jättää alemman arvonlisäverokannan piiriin tuotteita, jotka ovat samankaltaisia kuin korkeamman yleisen verokannan piiriin siirrettävät makeiset ja suklaa. Kuluttajan kannalta samankaltaisia tuotteita kohdellaan verotuksellisesti eri tavoin, mikä vääristää yritysten välistä kilpailua ja on syrjivää.
ETL katsoo, että ehdotus on selkeästi vastoin EU-oikeuden periaatetta tuotteiden neutraalista kohtelusta arvonlisäverotuksessa. Neutraalisuus arvonlisäverotuksessa menisi ehdotuksen myötä romukoppaan.
– Suklaan ja makeisten arvonlisäveron korotusehdotukselle ei kerta kaikkiaan ole olemassa kestäviä asiallisia, oikeudellisia eikä taloudellisia perusteita. Maan hallituksen on luovuttava välittömästi toteuttamiskelvottomasta aikeestaan eriyttää elintarvikkeiden verotusta, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä jyrähtää.
ETL katsoo myös, että ehdotus on EU:n valtiontukisääntelyn vastainen, koska se antaa valikoivan taloudellisen edun alemman verokannan piiriin jäävien tuotteiden valmistajille. Jos kiellettyä valtiontukea todetaan annetun, valtiolle syntyy vahingonkorvausvelvollisuus ja kiellettyä tukea saaneille yrityksille takaisinmaksuvelvollisuus.
– Maan hallitus pelaa kovaa veropoliittista pokeria muiden rahoilla. Pöydässä ovat suuret panokset yritysten kannalta, mutta kertoimet ovat pienet valtion verotulojen lisäämiseksi, Käkelä sanoo.
Haittavero investoinneille ei tuo odotettuja lisätuloja valtiolle
Makeisten ja suklaan arvonlisäveronkorotus lisäisi entisestään epävarmuutta ruoka- ja juomayritysten toimintaympäristöön jo muutenkin epävarmana aikana. Yritysten kyky ja halu investoida Suomeen heikkenee, kun on olemassa poliittinen riski eri tuoteryhmien sattumanvaraisista veronkorotuksista.
Elintarviketeollisuuden yritykset ovat jo ilmoittaneet investointien jäädyttämisestä hallituksen suunnittelemien muutosten vuoksi.
Liioiteltuja ovat myös hallituksen toiveet lisätuloista valtion kassaan, koska ehdotus iskee kotimaiseen tuotantoon ja johtaa tuotteiden muuntamiseen. Toteutuessaan esitys lisäisi makeisten ja suklaan tuontia Suomeen, mikä on täysin päinvastaista hallituksen tavoitteelle elintarvikevientimme kaksinkertaistamisesta.
Liite: ETL:n lausunto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko KäkeläToimitusjohtajaETL
Puh:040 560 7569mikko.kakela@etl.fiLinkit
Tietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
ETL selvitti: Ruuan vastuullisuus on tärkeää, mutta tietoa kaivataan enemmän15.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Vain 40 prosenttia suomalaisista kokee saavansa selkeästi tietoa Suomessa valmistettujen ruokien ja juomien vastuullisuudesta. Asia käy ilmi Elintarviketeollisuusliiton (ETL) tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä elintarvikealan vastuullisuudesta.
ETL ja SEL hyväksyivät sovintoehdotuksen – lakkoja ei tule14.4.2025 13:15:20 EEST | Tiedote
Sovintoehdotus ratkaisi neuvottelujen isoimmat kiistakysymykset ja tuo elintarvikealalle työrauhan.
SELin työtaistelut pysäyttävät lihatalot ja vaarantavat eläinten hyvinvoinnin5.4.2025 11:39:49 EEST | Tiedote
Sovittelija Janne Metsämäellä ei ollut 5.4.2025 edellytyksiä uuden sovintoehdotuksen antamiseen elintarvikealojen työehtoriitaan. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SELin ilmoittama kolmipäiväinen lakko liha-alan yrityksissä toteutuu 8.4.2025 alkaen. Elintarviketeollisuusliitto (ETL) pitää vastuuttomana lakkojen kohdistamista eläinten hyvinvointia vaarantavalla tavalla. Olemassa olevaan lainsäädäntöön tarvitaan muutoksia pikaisesti, jotta eläinten hyvinvointi voidaan turvata työtaistelujen aikana.
SEL hylkäsi sovintoesityksen jo kolmannen kerran – ”Osoittaa täyttä piittaamattomuutta leipomoalan tulevaisuudesta”30.3.2025 16:25:34 EEST | Tiedote
Elintarvikealan työnantajia edustava Elintarviketeollisuusliitto (ETL) pitää käsittämättömänä, että työntekijäliitto SEL on jälleen hylännyt yleisen linjan mukaisen ja tasapainoisen sovintoehdotuksen.
ETL ja MVL sopimukseen – palkalliset perhevapaat pidentyvät27.3.2025 15:02:11 EET | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) ja Meijerialan Ammattilaiset MVL ry ovat tänään 27.3.2025 hyväksyneet uuden, kolmivuotisen työehtosopimuksen elintarviketeollisuuden toimihenkilöille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme