Itä-Suomessa kunnille huomautuksia päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvajeesta
Varhaiskasvatuksen valvontaohjelma paljasti kelpoisuusvajetta myös Itä-Suomen päiväkodeissa. Aluehallintovirasto antoi huomautuksen kolmelle kunnalle. Jatkovalvontaan aluehallintovirasto otti seitsemän kuntaa, joista huomautuksen sai kaksi kuntaa.
Aluehallintovirastojen valtakunnallisen valvontaohjelman vuoden 2024 valvonta kohdistui kunnallisten päiväkotien kelpoisen kasvatus-, opetus- ja hoitohenkilöstön määrään.
Syksyllä 2024 valvontaan otettiin ne kunnat, joissa keväällä 2024 tehdyn kyselyn mukaan ei-kelpoisten osuus koko henkilöstöstä oli 25 prosenttia tai enemmän tai joissa ei-kelpoisten osuus opettajista oli 30 prosenttia tai enemmän. Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa valvontaan otettiin 18 kuntaa, joissa oli yhteensä 44 päiväkotia.
Kolmelle kunnalle huomautus – jatkovalvontaan 7 kuntaa
Syksyn aikana valvontaan otettujen kuntien kunnallisten päiväkotien henkilöstön kelpoisuudet tarkastettiin. Kolme kuntaa (Hirvensalmi, Pertunmaa ja Nurmes) sai huomautuksen siitä, ettei päiväkodissa ollut yhtään kelpoista varhaiskasvatuksen opettajaa. Näistä yhden kunnan osalta tilanne oli sellainen, ettei sen yhdessä yksikössä ollut yhtään kelpoista työntekijää. Lisäksi aluehallintovirasto kiinnitti 10 kunnan huomiota varhaiskasvatuslain velvoitteisiin. Neljälle kunnalle annettiin ohjausta ja yksi kunta sai päätöksen ilman mitään toimenpiteitä.
Jatkovalvontaan Itä-Suomen aluehallintovirasto otti kaikki kolme huomautuksen saanutta kuntaa ja osan niistä kunnista, joiden huomiota oli kiinnitetty varhaiskasvatuslain velvoitteisiin. Jatkovalvontaan loppuvuodesta 2024 tuli yhteensä 13 päiväkotia seitsemästä kunnasta. Kolme kuntaa sai päätöksen ilman mitään toimenpiteitä, kahdelle annettiin ohjausta ja kaksi (Pertunmaa ja Keitele) sai huomautuksen.
Huonoin tilanne pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa
Vaikka tilanne kelpoisen henkilöstön osalta on haastava myös itäisessä Suomessa, varhaiskasvatuksen valtakunnallisen valvontaohjelman tulosten perusteella huonoin kelpoisuustilanne on pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Itä-Suomen suurimmat varhaiskasvatuksen järjestäjät Kuopio, Joensuu ja Mikkeli eivät puolestaan valikoituneet valvonnan kohteeksi keväällä 2024 tehdyn kyselyn perusteella.
Varhaiskasvatuksen valvontaohjelman tulokset 2024 kokonaisuudessaan (pdf)
Lisätietoja
ylitarkastaja Tanja Tiainen, p. 0295 016 497
johtaja Anu Liljeström, p. 0295 016 224
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ungefär trettio klagomål om fångars hälso- och sjukvård lämnas in varje år11.2.2025 07:01:00 EET | Pressmeddelande
Ungefär 30–40 klagomål om fångars hälso- och sjukvård lämnas in varje år. Största delen av klagomålen gäller hur en fånges hälsoärende sköts eller tillgången till tjänster. Regionförvaltningsverket i Norra Finland övervakar fångars hälso- och sjukvård i hela landet.
Vankien terveydenhuollosta tehdään kolmisenkymmentä kantelua vuosittain11.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Vankien terveydenhuollosta tehdään vuosittain noin 30–40 kantelua. Suurin osa kanteluista koskee sitä, miten vangin terveysasiaa hoidetaan tai palvelujen saatavuutta. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto valvoo vankiterveydenhuoltoa koko Suomessa.
Aluehallintovirastoihin tehtiin yli 4400 sote-kantelua viime vuonna11.2.2025 06:50:00 EET | Tiedote
Aluehallintovirastoihin tehdyt sosiaali- ja terveydenhuollon kantelut ovat lisääntyneet 2020-luvulla. Aluehallintovirastot ratkaisivat viime vuonna yli 5300 sote-kantelua.
Power Steel Oy:lle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta10.2.2025 13:40:52 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 5.2.2025 tuominnut Pohjois-Savossa Joroisilla sijaitsevan Power Steel Oy:n ja sen toimitusjohtajan ja tuotantopäällikön työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta sakkorangaistuksiin, koska yhtiön edustajat olivat laiminlyöneet selvittää yhtiön työntekijöillään teettämien suurikoisten teräsrakenteiden valmistamiseen liittyvät tapaturman vaarat, antaa työntekijöille riittävää opastusta ja ohjausta työn tekemiseen turvallisesti sekä valvoa, että työntekijät ovat omaksuneet heille annetun opastuksen työnantajan tarkoittamalla tavalla.
Ukrainalaisilta työnhakijoilta työnvälityspalveluista maksua pyytäneelle yrittäjälle sakkotuomio10.2.2025 11:40:07 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi yksityiselle elinkeinonharjoittajalle 2120 euroa sakkoa työnvälityksen maksukiellon rikkomisesta. Käräjäoikeus katsoi, että ukrainalaisilta työntekijöiltä oli peritty maksua yksityisistä työnvälityspalveluista. Asia tuli esiin poliisin ja työsuojeluviranomaisen yhteisvalvonnassa. Yksityisiä työvoimapalveluja tarjoavat eivät saa periä työnvälityspalveluista maksua henkilöasiakkailtaan. Käräjäoikeus antoi tuomion 7.2.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme