EPT-verkosto

Järjestöt: Päihteet ovat merkittävä ongelma kunnille ja hyvinvointialueille – katso paljonko alkoholi maksaa oman alueesi terveydenhuollolle

Jaa

Suomalaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ratkaistaan alue- ja kuntavaaleissa 13. huhtikuuta. Päihteet ja rahapelaaminen aiheuttavat merkittäviä kustannuksia kunnille ja hyvinvointialueille ja lisäävät inhimillistä kärsimystä. Pelkästään alkoholi aiheuttaa satojen miljoonien kustannukset hyvinvointialueiden terveydenhuollolle. Puolueiden ja tulevien päättäjien pitää kyetä ratkaisemaan, miten päihdehaittoja ehkäistään.

Tulevan kevään alue- ja kuntavaaleissa päätetään suomalaisten hyvinvoinnista tilanteessa, jossa haasteita riittää. Alkoholin ja nikotiinituotteiden saatavuutta on lisätty, mikä kasvattaa riippuvuuden ja terveyshaittojen riskiä erityisesti nuorten keskuudessa. Alkoholista aiheutuu jo nyt hyvinvointialueille mittavat kustannukset, ja Suomi on Euroopan kärjessä nuorten huumekuolemissa. Samaan aikaan rahapelimonopolia ollaan purkamassa, mikä voi lisätä pelihaittoja. Lisäksi hoitotakuuta ollaan pidentämässä, vaikka monet päihteidenkäyttäjät jäävät jo nyt ilman oikea-aikaista apua.  

“Suomen päihdetilanne on huolestuttava ja jokaisen tulevan päättäjän olisi syytä olla kiinnostunut tilanteen ratkaisemisesta. Varhaisen tuen tarve on kasvussa ja tutkimukseen pohjautuvaa päihdekasvatusta tarvitaan enemmän kuin koskaan. Resurssit kuitenkin vähenevät, mikä vaikeuttaa ennaltaehkäisyä ja huonontaa hoidon ja tuen saatavuutta,” toteaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja ja A-kiltojen liitto ry:n toiminnanjohtaja Yrmy Ikonen

Valtakunnan tasolla tehtävät päätökset päihdepolitiikasta heijastuvat kuntiin ja hyvinvointialueisiin kasvavina haittoina. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat keskeisessä roolissa ehkäisemässä ja ratkaisemassa ongelmia, joita päihteet yhteiskunnassa synnyttävät. Esimerkiksi alkoholi- ja huumekuolemat aiheuttavat jo nyt isoimmat ennenaikaisten elinvuosien menetykset useimmilla hyvinvointialueilla.  

Laki ehkäisevästä päihdetyöstä velvoittaa kunnat ja hyvinvointialueet tekemään yhteistyötä järjestöjen kanssa. Tuleville päättäjille päänvaivaa aiheuttavat kuntien ja hyvinvointialueiden säästöpaineet. Lisäpainetta tuo se, että kuntien ja hyvinvointialueiden kumppaneina toimivien sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksia leikataan 130 miljoonaa. 

“Ehkäisevään päihdetyöhön panostaminen on aina edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen. Ehkäisy tuottaa hyvinvointia ja taloudellisia säästöjä, lisää tuottavuutta sekä vähentää sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormitusta. Samalla se on inhimillistä”, muistuttaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja EHYT peräänkuuluttavat, että kunnissa ja hyvinvointialueilla tulee hakea ratkaisuja päihdehaittojen ehkäisemiseksi. Ehkäisevän päihdetyön tulee olla prioriteetti ja panostuksien tulee näkyä aina strategiatasolta käytäntöön. Tämä tarkoittaa tiivistä yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa, jotta kaikkien erityisosaaminen saadaan käyttöön. 

“Kunta- ja aluepäättäjät voivat osaltaan vaikuttaa siihen, että päihdehaittoja ehkäistään ja ihmisiä tuetaan silloin, kun he tarvitsevat apua. Asukkaiden hyvinvointi on kaikkien etu”, sanoo Ikonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen yli 60 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä. 
www.ept-verkosto.fi 

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto

Alkoholista kieltäytyminen voi olla vaikeaa – oletus on, että juodaan16.1.2025 07:56:00 EET | Tiedote

Alkoholin käyttö koetaan usein normaalina asiana ja alkoholista kieltäytyminen poikkeavana. Somevaikuttaja Arttu Ylitalo kertoo, että nuorten aikuisten keskuudessa on yleinen oletus, että alkoholia juodaan, jos lähdetään jonnekin. ”Koko yhteiskunta on alkoholissa marinoitu, sitä on kaikkialla leffoja ja sarjoja myöten. Koitan tuoda esiin sitä näkökulmaa, että on ihan kivaa olla ilmankin.”

Tipattoman suosio nousussa: 18 prosenttia tipattoman viettäjistä tunsi itsensä virkeämmäksi ja energiseksi19.12.2024 11:42:14 EET | Tiedote

Alkoholia käyttävistä kansalaisista 15 prosenttia vietti Tipattoman vuonna 2024, selviää EHYT ry:n Verianilla teettämästä kyselytutkimuksesta*. Tipattoman viettäjiltä kysyttiin, mitä hyötyjä he saivat alkoholittomasta kuukaudesta. 18 prosenttia vastaajista kertoi, että he tunsivat itsensä virkeämmäksi ja energisemmäksi tai vireystila oli kaikkiaan parempi tipattoman aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye