KUTSU tiedotustilaisuuteen ti 25.2. klo 15 EMMAan: Suomen taideakatemian säätiön palkinnon julkistus
Suomen taideakatemian säätiön palkinto vuodelle 2025 julkistetaan EMMA – Espoon modernin taiteen museossa tiistaina 25.2. klo 15.00. Palkinto jaetaan tänä vuonna kuudennen kerran ja siihen liittyvä palkintonäyttely on osa EMMAn vuoden 2026 näyttelyohjelmistoa. Tervetuloa tiedotustilaisuuteen!
Suomen taideakatemian kuvataidepalkintoa on jaettu vuodesta 2013 lähtien yhteistyössä EMMA – Espoon modernin taiteen museon ja Espoon kaupungin kanssa. Palkinto myönnetään hyvässä luomisvireessä olevalle taiteilijalle, jonka teoksilla on myös kansainvälistä kiinnostavuutta.
Vuonna 2025 taidepalkinto muodostuu palkinnonsaajien kesken jaettavasta 45 000 euron rahapalkinnosta, jota Espoon kaupunki tukee taloudellisesti sekä pääpalkinnon saajan kutsusta pitää näyttely EMMA – Espoon modernin taiteen museossa vuonna 2026. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös museon kustantama ja Suomen taideakatemian säätiön tukema taiteilijakirja. Aiemmat palkinnonsaajat ja näyttelyn pitäneet taiteilijat ovat Katarina Reuter, Aaron Heino, Tuomas A. Laitinen, Camilla Vuorenmaa ja Outi Pieski.
Tiedotustilaisuus ti 25.2. klo 15.00 EMMA – Espoon modernin taiteen museossa
Tilaisuudessa puhuvat:
Johanna Pihlajamaa, puheenjohtaja, Suomen taideakatemian säätiö
Pilvi Kalhama, museonjohtaja, EMMA
Vuonna 2025 pääpalkinnon saava taiteilija
Tilaisuuden kieli on englanti ja suomi.
Ilmoittautuminen ja haastattelupyynnöt ma 24.2. mennessä EMMAn vastaavalle markkinointiviestinnän asiantuntija Iris Suomelle iris.suomi@emmamuseum.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iris Suomivastaava markkinointiviestinnän asiantuntijaEMMA – Espoon modernin taiteen museo
Puh:+358447601930iris.suomi@emmamuseum.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
INBJUDAN till presskonferens tis. 25.2 kl. 15 på EMMA: Offentliggörande av Finlands konstakademis stiftelses pris13.2.2025 13:00:00 EET | Pressinbjudan
Finlands konstakademis stiftelses konstpris för år 2025 offentliggörs på EMMA – Esbo moderna konstmuseum tisdagen den 25.2 kl. 15.00. Priset delas ut för sjätte gången och den tillhörande pristagarutställningen ingår i EMMAs utställningsprogram år 2026. Välkommen till presskonferensen!
INVITATION to press event on Tuesday, February 25, at 3 pm at EMMA: Announcement of the Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize13.2.2025 13:00:00 EET | Press invitation
The Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize for 2025 will be announced at EMMA – Espoo Museum of Modern Art on Tuesday, February 25, at 3:00 pm. This marks the sixth time the prize will be awarded. The prize exhibition will be part of EMMA’s 2026 exhibition programme. We warmly welcome you to the press event!
Utställningen Draperat – Konst av tryckta tyger sveper in EMMAs utställningssalar i färgprakt och mönster11.2.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Vårsäsongen på EMMA – Esbo moderna konstmuseum inleds med en brokig mångfald av tryckta tygers mönster och färger. Utställningen Draperat – Konst av tryckta tyger erbjuder ett upplevelsefyllt sätt att lära känna tygerna som en konstform som sveper in människors hem, kroppar och minnen. Helheten presenterar konst i form av tryckta tyger av 32 designer och konstnärer. Utställningen visas 12.2.2025–14.3.2027.
Draped – Art of Printed Fabrics wraps EMMA’s exhibition space in a tapestry of patterns11.2.2025 10:00:00 EET | Press release
EMMA – Espoo Museum of Modern Art welcomes the spring season with a vibrant celebration of colours and patterns in printed textiles. Draped – Art of Printed Fabrics offers an immersive way to explore textiles as an art form that adorns our homes, bodies, and memories. The exhibition showcases the artistry of printed fabrics by 31 designers and artists and will be on display from 12 February 2025 to 14 March 2027.
Verholla – Painokankaiden taide -näyttely kietoo EMMAn näyttelytilan kuosien loistoon11.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kevätkausi käynnistyy painokankaiden kuosien ja värien kirjolla. Verholla – Painokankaiden taide -näyttely tarjoaa elämyksellisen tavan tutustua kankaisiin taidemuotona, joka verhoaa ihmisten koteja, kehoja ja muistoja. Kokonaisuus esittelee painokankaiden taidetta 31 suunnittelijalta ja taiteilijalta. Näyttely on esillä 12.2.2025–14.3.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme