Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin – hae 1.4.2025 klo 15 mennessä
Museovirasto avasi 18.2.2025 avustushaun kuvataiteilijoiden vuosien 2025–2026 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 1.4.2025 klo 15 mennessä.

Museovirasto myöntää avustuksia, joilla tuetaan palkkion maksamista ammattikuvataiteilijoille taidenäyttelyä varten tehdystä työstä. Näyttelypalkkiojärjestelmän ensisijaisena tavoitteena on huomioida kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä.
Vuonna 2024 Museovirasto jakoi avustuksina lähes 1,4 miljoonaa euroa yli tuhanteen taiteilijapalkkioon. Avustuksen saajiin kuului ammatillisia museoita, taidehalleja, valokuvakeskuksia sekä valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen gallerioita.
Vuonna 2025 Museovirasto jakaa kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin yhteensä 944 000 euroa kahdella hakukierroksella, joista jälkimmäinen pidetään elo-syyskuussa. Avustuksen suuruus harkitaan tapauskohtaisesti. Avustuksen osuus voi olla korkeintaan 80 % näyttelypalkkion hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Tätä avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuilmoitus sekä avustusehdot ovat luettavissa palvelussa.
Lisätietoja:
Erikoisasiantuntija Anna Stockley, p. 0295 33 6178, etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
Avainsanat
Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto avasi avustushakuja kulttuuriympäristökentän toimijoille3.4.2025 10:47:01 EEST | Tiedote
Museoviraston maaliskuussa avautuneet vuoden 2025 avustushaut on tarkoitettu maailmanperintökohteiden hoitoon, rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen, muinaisjäännösalueiden hoitoon sekä liikenteelle. Avustuksia haetaan valtionhallinnon yhteisessä haeavustuksia.fi-palvelussa.
Museoviraston hankeavustukset Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan ovat haettavissa 17.3.2025 alkaen17.3.2025 10:24:26 EET | Tiedote
Hankeavustuksilla vahvistetaan Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaa tukevia yhteistyö- ja kehittämishankkeita. Jaossa on yhteensä enintään 117 000 euroa. Avustuksen hakuaika päättyy 12.5.2025 klo 15.00. Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä haeavustuksia.fi-palvelussa.
Museovirasto jakoi 259 000 euroa toiminta-avustuksina kulttuuriperintöalan toimijoille25.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 toimintaan jaettiin yhteensä 259 000 euroa 12 eri toimijalle. Yleisavustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta saaneiden toimijoiden työssä painottui sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävä ja vastuullinen kulttuuriperintötyö.
Uusi palvelu helpottaa Museoviraston arkiston käyttöä5.2.2025 09:43:09 EET | Tiedote
Museovirasto on avannut verkkoon uuden arkistopalvelun, joka kokoaa yhteen tietoja Museoviraston laajan arkiston asiakirja-aineistosta. Aiemmin eri muodoissa säilytetty aineisto on nyt helpommin saavutettavissa. Osaa aineistosta voi katsella suoraan palvelussa, osan voi tilata tutkittavaksi tutkijasaliin.
Museokäyntiluvut edelleen huipussaan – Vuonna 2024 Suomen museoissa vierailtiin yli 8,4 miljoonaa kertaa4.2.2025 10:20:59 EET | Tiedote
Museoviraston keräämien alustavien tietojen mukaan vuonna 2024 ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin yhteensä 8 441 840 kertaa. Vuoden 2023 ennätysluvusta (8 742 782) museokäyntien määrä on laskenut hieman. Käyntimäärät ovat kuitenkin edelleen huippulukemissa, ja museoiden suosio jatkuu vahvana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme