Päijät-Hämeen liitto

Johanna Ekman jatkaa Itämerikomission liikennetyöryhmän varapuheenjohtajana

Jaa

Päijät-Hämeen maakuntahallituksen jäsen Johanna Ekman toimii CPMR:n Itämerikomission hallituksen jäsenenä vuoden 2026 loppuun saakka. Hän jatkaa myös liikennetyöryhmän varapuheenjohtajana kaudella 2025–2026. Ekman vie Päijät-Hämeestä ja Suomesta viestiä EU:hun niin maakunnallisten kuin kansallisten tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Liikennetyöryhmän varapuheenjohtajana Ekman haluaa erityisesti edistää Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittämistä Suomen osalta, toimitusketjujen toimintavarmuutta, energiatehokkuutta ja siirtymistä vähäpäästöisempään liikenteeseen.

Naisen kasvokuva. Tummat pitkät hiukset, sininen bleiseri ja valkoinen pitsipaita.
Johanna Ekman Vilja Vuolle

CPMR:n Itämerikomission hallitus kokoontui Brysselissä 5. helmikuuta 2025. Kokouksessa valittiin työryhmien puheenjohtajistot ja käsiteltiin muun muassa alue- ja rakennepolitiikkaa, liikennepolitiikkaa, turvallisuutta, kilpailukykyä ja arktisia kysymyksiä.

Kokouksen tavoitteena oli vahvistaa yhteyksiä uusiin parlamentin jäseniin sekä vaikuttaa EU:n seuraavan kauden budjettiin.

Johanna Ekman:

Kiitän luottamuksesta ja mahdollisuudesta edustaa Päijät-Hämeen liittoa, maakuntaamme ja Suomea CPMR:n Itämerikomission hallituksessa sekä sen alaisessa liikennetyöryhmässä, jonka varapuheenjohtajaksi minut valittiin kaudelle 2025-2026.

Itämeren alueen geopoliittinen merkitys on kasvanut ja asettanut meidät valokeilaan etenkin Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan myötä. On ensiarvoisen tärkeää tehdä yhteistyötä Itämeren vaikutuspiirissä olevien alueiden kesken muun muassa turvallisuuteen, liikenteeseen,  talouteen, ilmastoon ja energiaan liittyvissä kysymyksissä.

Vahvalla yhteistyöllä niin alueiden välillä kuin EU:n sisällä voimme saada alueelliset tarpeemme kuulluksi ja vaikuttaa EU:n päätöksentekoon. Tähän työhön sitoudun ja annan mielelläni oman panokseni.

Liikennetyöryhmän varapuheenjohtajana haluan erityisesti edistää Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittämistä Suomen osalta, toimitusketjujen toimintavarmuutta, energiatehokkuutta ja siirtymistä vähäpäästöisempään liikenteeseen.

Sisämarkkinoiden kehittymisen sekä suomalaisen ja eurooppalaisen kilpailukyvyn kannalta vahva TEN-T -politiikka on tärkeää. Toimiva liikenneverkko ja hyvät yhteydet muihin EU-maihin edistävät investointeja kasvun ja työpaikkojen luomiseksi sekä vauhdittavat siirtymistä vähäpäästöisempään liikenteeseen.

Meiltä Päijät-Hämeestä löytyy merkittävää osaamista sähköiseen liikenteeseen liittyen. Lahden seudun sähköisen liikenteen klusterissa (Lahti GEM) toimii reilun 40 toimijan verkosto. Mukana ovat esimerkiksi LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Salpaus ja Lahden kaupunki. Klusteri tuottaa ratkaisuja raskaan liikenteen ja koneiden sähköistämiseen, vaihtoehtoisten polttoaineiden lataus- ja tankkauslaitteiden kehittämiseen sekä panostaa hiilineutraalin energiajärjestelmän kehittämiseen.

Uskon, että vahva päijäthämäläinen yhteistyö ja voimavarat edistävät työtämme niin maakunnallisten kuin kansallisten tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johanna EkmanMaakuntahallituksen jäsen, CPMR:n Itämerikomission hallituksen jäsen, liikennetyöryhmän varapj.Päijät-Hämeen liitto / maakuntahallitus

Puh:045 175 1305johanna@johannaekman.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto

Asikkalan puolivakinaisen palokunnan varallaolokiista I Päijät-Hämeen liitto ei valita käräjäoikeuden päätöksestä2.4.2025 16:12:03 EEST | Tiedote

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tuomionsa liittyen Asikkalan puolivakinaisen palokunnan varallaolokiistaan 12.3.2025. Käräjäoikeus katsoi, että työaikakorvausten ja vuosilomakorvausten vanhentumiseen sovellettiin työaika lain (605/1998) 38 §:n ja vuosilomalain 34 §:n mukaista kahden vuoden kanneaikaa. Tämä tarkoitti sitä, että seuraava kokonaiseuromäärä (bruttomäärä ilman viivästyskorkoa) katsottiin vanhentuneiksi: 448 616,33 euroa saatavavaatimuksissa oli osin kysymys peruspalkasta, jonka vanhentumiseen sovelletaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:ää ja joka oli edelleen perimiskelpoinen. vastaaja velvoitettiin suorittamaan kantajille saatavia yhteensä 229 873,16 euroa viivästyskorkoineen kullekin kuukausittaiselle erälle sen erääntymispäivästä lukien vastaaja velvoitettiin suorittamaan kantajan oikeudenkäyntikuluista puolet eli 32 771,54 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden ratkaisusta. Päijät-Hämeen maakuntah

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040+ on hyväksytty – esittely 26.3. (Teams)19.3.2025 16:21:25 EET | Tiedote

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmis. Se tähtää 2040-luvulle ja sisältää 12 vuoden toimenpideohjelman. Se on laadittu toteuttamaan TEN-T-asetuksen mukaista kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmaa, joka tulee laatia Lahden seudulle vuoden 2027 loppuun mennessä. Suunnitelma esitellään keskiviikkona 26.3.2025 klo 13.30–15 Teams-yhteydellä.

Pekka Komu jatkaa Euroopan alueiden komiteassa27.2.2025 12:31:23 EET | Tiedote

EU:n neuvosto valitsi Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komun Euroopan alueiden komiteaan uudelle kaudelle edustamaan Suomea, Päijät-Hämettä ja Lahtea. Alueiden komitean järjestäytymiskokouksessa Brysselissä Suomen delegaation puheenjohtajaksi valittiin Markku Markkula Uudeltamaalta ja varapuheenjohtajaksi Pekka Komu. Komu edustaa Suomea myös alueiden komitean Bureaussa, joka käsittelee hallinnolliset asiat ja vastaa suomalaisessa hallinnossa hallitusta tai johtokuntaa.

Päijät-Hämeen liitto ja alueen kunnat vastustavat hallituksen esitystä makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korottamisesta6.2.2025 10:12:41 EET | Tiedote

Päijät-Hämeen liiton maakuntahallitus ja alueen kunnat ovat jättäneet yhteisen lausunnon, jossa ne esittävät huolensa maan hallituksen makeisveroesityksen seurauksista kotimaisille investoinneille ja Suomen taloudelle. Lausunnossa esitetään, että hallitus harkitsee uudelleen esitystään ja ottaa huomioon sen haitalliset vaikutukset Suomen elinkeinoelämälle ja investointi-ilmapiirille.

Niina Pautola-Mol toi esiin suomalaisten alueiden näkökulman kolmen komissaarin tapaamisissa Brysselissä31.1.2025 17:54:06 EET | Tiedote

Tammikuun viimeisellä viikolla yli kahdenkymmenen eurooppalaisen alueen delegaatio tapasi Brysselissä keskeisiä komissaareja, varapuheenjohtajat Roxana Mînzatun ja Raffaele Fitton sekä komissaari Piotr Serafinin. Delegaatio edusti 144 eurooppalaista aluetta. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol edusti EURegions4Cohesion-aloitteeseen osallistuvia suomalaisia alueita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye