Pirkanmaan ELY-keskus

Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaalla tammikuussa, lomautettujen määrä väheni

Jaa

Tammikuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 625 henkilöä, joka on 3 717 henkilöä enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia.

Poimintoja Pirkanmaan työllisyystilanteen kehityksestä kuukausi- ja vuositasolla.
Poimintoja Pirkanmaan työllisyystilanteen kehityksestä kuukausi- ja vuositasolla.
  • Toisen asteen koulutuksen saaneita työttömiä on edelleen yli puolet työttömistä, korkeakoulutettujen osuus työttömistä on noin neljännes.
  • Pitkäaikaistyöttömien määrä on yli puolet työttömistä työnhakijoista.
  • Miesten työttömyyden kehityksessä pieni muutos positiiviseen suuntaan verrattuna viime vuoden loppupuoleen.
  • Uusien avoimien työpaikkojen määrä on laskenut vuositasolla vertailtaessa, mutta kasvanut viime kuukauteen vertailtaessa.

Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkuu

Yli vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna. Tammikuussa oli 10 630 yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä, kasvua oli 2 902 henkilöä.

Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli tammikuussa 1 603 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana, kaikkiaan 4 749 henkilöä.

Pirkanmaalla rakennetyöttömiä oli 51,2 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista, määrällisesti 16 218 henkilöä.

Suurimmat työttömien määrät ammattiryhmittäin

  • palvelu- ja myyntityö 5 694 henkilöä,
  • rakennus-, korjaus- ja valmistustyö 5 494 henkilöä,
  • erityisasiantuntijan työ 4 824 henkilöä,
  • asiantuntijatyössä 2 806 henkilöä,
  • muut työntekijät 2 423 henkilöä.

Tammikuussa ammatteihin lukeutumattomia työttömiä työnhakijoita oli 5 541 henkilöä.

Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia

Vertailuna muiden maakuntien työttömyysasteita alla.

  • Pohjanmaa 7,9 prosenttia,
  • Etelä-Pohjanmaa 9,0 prosenttia,
  • Lappi 10,6 prosenttia,
  • Varsinais-Suomi 11,4 prosenttia,
  • Satakunta 11,7 prosenttia ja
  • Uusimaa 11,9 prosenttia.

Työttömät työnhakijat kunnittain

Alle 8 prosentin työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista ainoastaan Kihniössä. Alle 9 prosentin työttömyysaste oli Juupajoella, Lempäälässä, Pirkkalassa, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Vesilahdella ja Ylöjärvellä.

Suurimmat työttömien työnhakijoiden määrien kasvut vuositasolla olivat

  • Tampereella 2 264 henkilöä,
  • Nokialla 260 henkilöä,
  • Kangasalla 211 henkilöä,
  • Lempäälässä 153 henkilöä,
  • Sastamalassa 125 henkilöä,
  • Pirkkalassa 125 henkilöä,
  • Valkeakoskella 125 henkilöä ja
  • Ylöjärvellä 119 henkilöä.

Koko maan tilanne

Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 34 628 henkilöllä. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 12 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli jo 325 772 henkilöä, joista lomautettujen osuus oli 30 597 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Liitteet

Linkit

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan kosteikkoja – kunnostustyöt alkavat pian14.2.2025 12:29:19 EET | Tiedote

Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan lähiaikoina kolme kosteikkoa. Kosteikot hyödyttävät joessa esiintyviä raakkuja, kun veden laatu paranee. Kosteikot toimivat luonnon omana suodattimena. Ne sitovat vedessä olevia ravinteita ja kiintoainetta, sekä pidättävät vettä pesusienen lailla. LIFE Revives -hankkeessa tehdään kunnostuksia joessa ja joen valuma-alueella.

Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna30.1.2025 14:32:20 EET | Tiedote

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut uuden poikkeuksellisen tilanteen päätöksen Remeo Refining Oy:n Tampereen Ruskossa toimivalle jätteenkäsittelylaitokselle toiminnan sallimiseksi ympäristöluvan nojalla, mutta tietyin ehdoin. Toimintaa seurataan tehostetusti tiiviissä viranomaisyhteistyössä muun muassa ilmakuvin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye