Kuntaliiton Normitutka paljastaa: Kuntien norminkevennyksessä ei ole onnistuttu, vaikka rahoitusta sen varjolla on leikattu

Jaa

Hallituksen päätavoitteena kuntapolitiikan osalta on ollut keventää toimintaa ohjaavia normeja ja sitä kautta hakea uudenlaisia, joustavia tapoja toteuttaa palveluja eri puolilla Suomea. Kuntaliitto on selvittänyt, kuinka paljon normitusta on todellisuudessa kevennetty kuluvan hallituskauden aikana: Kuntaliiton Normitutka osoittaa, että eduskunta on tällä hallituskaudella toistaiseksi antanut kunnille 14 uutta velvoitetta ja vähentänyt 17 velvoitetta.

– Tähän mennessä päätetyt kuntien normien kevennykset eivät tosiasiallisesti vähennä kuntien työtä eikä hallinnollista taakkaa juuri ollenkaan. Osa kevennyskohteista saattaa jopa lisätä kuntien työtä. Kuntien näkökulmasta hallituksen norminpurkuhanke on siis toistaiseksi epäonnistunut, eikä lisää luottamusta valtionhallinnon ohjaukseen, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kommentoi tilannetta Normitutkan tulosten pohjalta.

Karhunen muistuttaa, että valtio on jo etukäteen norminpurun varjolla leikannut kuntien rahoitusta 23 miljoonalla eurolla.

– Tähän mennessä päätetyt norminkevennykset eivät tuo leikkauksia vastaavia säästövaikutuksia, eli etukäteen tehty valtionosuusleikkaus tulee poistaa, Karhunen vaatii.

Kuntaliiton Normitutkassa on listattu kaikki eduskunnan hyväksymät kunnille asetetut uudet tehtävät ja velvoitteet sekä kevennetyt tehtävät ja velvoitteet. Selvityskohteena olivat laeilla kunnille asetetut velvoitteet ajanjaksolla 20.6.2023 – 14.2.2025. Tarkastelusta on rajattu pois asetukset.

– Kuntaliitolle ja kunnille on tärkeää selvittää norminpurun reaalitilanne, eli se, mitä lakeja ja velvoitteita on jo päätetty keventää sekä lisätä. Toivomme, että kaikki vielä valmistelussa olevat normispurkuun tähtäävät toimet etenevät käytäntöön, Karhunen lisää.

Julkisuudessa liikkuu tällä hetkellä aiheesta ristiriitaista tietoa. Kuntaliitto tarjoaa julkiseen keskusteluun oman laskelmansa, joka pohjautuu todelliseen tilanteeseen, ei arvioihin tulevista päätöksistä eikä päällekkäisiä tietoja.

– Kuntaliitto toivoo, että jatkossa keskustelua käytäisiin merkittävistä sääntelyn kevennyksistä tai edes niiden kokeilemisesta. Toivomme myös, että ehdotusten määrän sijaan tarkasteltaisiin aidosti kuntien sääntelyn keventämiseksi saavutettuja tuloksia, toimitusjohtaja Minna Karhunen toteaa.

Kuntaliitto jatkaa uusien tehtävien ja velvoitteiden sekä niiden kustannusvaikutusten seuraamista koko hallituskauden ajan.

Lisätietoja:

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907

Kuntapolitiikan ja -johtamisen johtaja Sini Sallinen, p. 050 464 5662

Erityisasiantuntija Ville Nieminen, p. 050 564 6622

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kommunförbundets normgranskning avslöjar: Normavvecklingen för kommunerna har inte lyckats, men finansieringen har ändå skurits ner19.3.2025 11:50:54 EET | Pressmeddelande

Regeringens huvudsakliga mål i kommunpolitiken har varit att avveckla normer som styr kommunernas verksamhet och därigenom söka nya flexibla sätt att tillhandahålla tjänster på olika håll i Finland. Kommunförbundet har utrett i vilken utsträckning normer verkligen avvecklats under den pågående regeringsperioden. Enligt förbundets normgranskning har riksdagen under den nuvarande regeringsperioden hittills gett kommunerna 14 nya skyldigheter och minskat 17.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye