Insinööriliitto IL ry

Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan

Jaa

Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.

Paavo Hurri kävelee Insinööriliiton toimiston ulkopuolella.
Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri Insinööriliitto

Suoraa yritystukea myönnettiin Tilastokeskuksen mukaan 1,1 miljardia euroa vuonna 2024. Myönnettyjen tukien määrä laski 6,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kuitenkin tki-tukien määrä kasvoi ja oli yli puolet kaikista tuista.

– Se on oikea suunta, mutta panostuksia tarvitaan lisää. Suomella on vielä saavuttamatta tavoite, että neljä prosenttia bruttokansantuotteesta käytettäisiin uuden kasvun luomiseen, sanoo Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri.

Hurri muistuttaa, ettei tukien tarkoitus ei ole ylläpitää olemassa olevaa toimintaa, vaan niiden tulee luoda kasvua.

Useat ammattikorkeakoulut tekevät yritysten kanssa erilaisia tutkimus- ja kehityshankkeita, joissa kokeillaan uudenlaisia teknisiä sovelluksia ja selvitetään kaupallisia mahdollisuuksia.

– Tukien olisi hyvä tukea yritysten ja ammattikorkeakoulujen välistä tki-yhteistyötä. Ammattikorkeakouluissa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Noin puolet tukia saaneista yrityksistä oli palvelualojen yrityksiä. Hurrin mukaan palvelualoilla on Suomessa selvästi eniten mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa.

– Palvelualoilla, kuten informaatio- ja viestintäalalla sekä ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa, on paljon kasvupotentiaalia, jota kannattaa tukea.

Vuonna 2024 valtion tai EU:n myöntämää yritystukea sai liki 15 000 yritystä. Lähes 11 000 niistä oli mikroyrityksiä, yli 2 000 pieniä, 860 keskikokoista ja 750 suuryritystä.

– Jos tuet osuvat maaliinsa, mikro- ja pienyritykset kasvavat. Yrityksillä pitää olla myös kasvuhalukkuutta ja laajenemissuunnitelmia kotimaan ulkopuolelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

ekonomisti Paavo Hurri 050 470 0979

Kuvat

Paavo Hurri kävelee Insinööriliiton toimiston ulkopuolella.
Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri
Insinööriliitto
Lataa

Linkit

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu

Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)

Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote

Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye