Perintään siirtyy aiempaa suurempia summia
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus kertoo, että yhä useampi muistutuslasku jää maksamatta ja siirtyy perintään. Perintään siirtyvien maksujen määrät ja summat kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä yritys- että kuluttajaperinnässä. Vuoden 2024 lopulla maksukyvyssä nähtiin lievää parannusta, mutta perintätapausten määrien ja pääomien kasvu voi ennakoida maksukyvyn heikentymistä kevään ja kesän aikana.

Aiempaa suurempi osa muistutetuista laskuista siirtyy perintään sen sijaan, että ne maksettaisiin, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus. Perintätapausten määrät ja pääomat, eli perintään siirtyvien maksujen summat, kasvoivat vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä sekä kuluttaja- että yritysperinnässä.
Perintään siirtyi myös edellistä vuosineljännestä enemmän maksuja kuluttajilta, joilla ei ollut aiempia perintätapauksia. Heillä ei ole kyseisen maksun lisäksi muita maksuja perinnässä, eikä aiempia perintätapauksia viimeisen puolen vuoden ajalta. Ensi kertaa perinnässä olevien henkilöiden osuus kaikista perintätapauksista oli neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä.
– Muistutustenkin jälkeen perintään siirtyvien maksujen kasvu voi viitata siihen, että yritykset ja kuluttajat joutuvat nyt priorisoimaan ja lykkäämään maksuja perintään siirtymisen uhasta huolimatta. Tähän viittaa myös se, että perinnässä on nyt aiempaa enemmän tapauksia, joissa henkilöllä ei ole aiempia maksuja perinnässä, sanoo Suomen Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala.
Perintäonnistumien perusteella yritysten ja kuluttajien maksukyky parani viime vuoden viimeisten kuukausien aikana, mikä näkyy myös yritysten maksuviiveiden laskuna vuoden 2025 alussa. Tämä johtuu uusien perinnän kohteeksi joutuneiden keskimääräistä paremmasta maksukyvystä. Alkuvuoden perintätapausten onnistumisen kehitystä päästään arvioimaan perintäonnistumien perusteella vasta vuoden toisella neljänneksellä.
– Vaikka viime vuoden lopussa ja alkuvuodesta havaittiin lievää taloudellista elpymistä, Suomen talousnäkymät ovat edelleen synkät. Maksukyvyn kohentumisesta ja yritysten maksuviiveiden vähenemisestä huolimatta konkurssien määrä on edelleen kasvanut alkuvuonna. Perintään siirtyvien maksujen ja niiden summien kasvu ennakoi yritysten ja kuluttajien maksukyvyn heikkenemistä kevään ja kesän aikana. Lisäksi Yhdysvaltain arvaamaton talouspolitiikka heikentää luottamusta, mikä jarruttaa jo ennestään tahmeaa kulutuksen elpymistä ja vaarantaa monen yrityksen kasvutavoitteet tai jopa liiketoiminnan kokonaan, Iskala painottaa.
Tietoa Intrum Insight -katsauksesta
Intrum Insight on luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisema katsaus Suomen taloustilanteesta ryyditettynä luotonhallinnan ja maksamisen tilastoilla Intrumin laskunvälityksen ja perinnän datasta.
Lataa vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen Intrum Insight -katsaus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha IskalaKaupallinen johtajaIntrum Oy
Puh:+358 50 370 6333juha.iskala@intrum.comMediadeskIntrum Oy, viestintä
Puh:046 5002 8693viestinta@intrum.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Maksuviiveellisiä yrityksiä aiempaa vähemmän – suurin parannus majoitus- ja ravitsemistoimialalla14.4.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on laskenut 3,84 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Positiivisen alkuvuoden ilo voi kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi. Toimialavertailussa majoitus- ja ravitsemistoimialalla maksuviiveellisten yritysten osuus on laskenut viime vuoteen verrattuna eniten. Suhteellisesti eniten nousua maksuviiveellisten yritysten määrässä oli julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen toimialalla. Alueellisesti maksuviiveellisten yritysten määrä nousi Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Eniten maksuviiveellisiä yrityksiä on edelleen Satakunnassa, mutta määrä on laskenut. Yhdysvaltain asettamat tullit ja poliittinen epävarmuus voivat romuttaa alkuvuoden positiivisen kehityksen ja yritysten kasvuhaaveet.
Tutkimus: Huoli taloudesta ja työstä varjostaa suomalaisnaisten uskoa tulevaisuuteen7.3.2025 08:09:16 EET | Tiedote
Naiset suhtautuvat talouden ja työllisyyden tulevaisuuden näkymiin miehiä pessimistisemmin, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuksessa ilmenee selkeitä eroja naisten ja miesten tulevaisuuden näkymissä työllistymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin osalta. Velkaongelmat ja niiden taustalle olevat syyt voivat selittää naisten huolia tulevaisuudesta.
Kuluttajien maksukyky laskussa kevään kynnyksellä20.1.2025 08:10:00 EET | Tiedote
Kuluttajien perintätapausten määrät kääntyivät kasvuun loppuvuonna 2024, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin katsaus. Samaan aikaan perintään siirtyneiden maksujen summat laskivat ja pitkän aikavälin perintäonnistuman kehitys heikkeni, mikä viittaa kuluttajien maksukyvyn alentumiseen. Heikot työllisyysnäkymät nakertavat kuluttajien luottamusta ja hidastavat kulutuksen elpymistä.
Yritysten maksuviiveet laskeneet vain hieman viime vuodesta – talouden käännettä odotetaan9.1.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin tuore maksuviivetutkimus vuoden 2024 viimeiseltä neljännekseltä osoittaa, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen määrä on laskenut hieman sekä vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan että edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Joillakin toimialoilla ja alueilla maksuviiveellisten yritysten määrä on kuitenkin noussut. Toimialavertailussa maksuviiveellisiä yrityksiä on yhä eniten majoitus- ja ravitsemistoimialalla. Suhteellisesti eniten nousua on puolestaan ollut julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen toimialoilla. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yritykset ovat kärsineet eniten maksuviiveistä. Vaikka talouskasvu on edelleen vaisua, ennusteet näyttävät varovaista elpymistä alkaneelle vuodelle 2025.
Kuluttajatutkimus: Heräteostoksia tehdään aiempaa enemmän – nuorten aikuisten perintätapaukset kasvaneet kiihtyvällä tahdilla17.12.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin tutkimukset paljastavat huolestuttavia ilmiöitä nuorten maksu- ja ostokäyttäytymisessä. Yhtiön tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti kertoo nuorten tekevän aiempaa enemmän heräteostoksia ja olevan erityisen alttiita somemainonnalle. Perintätietoon pohjautuvan analyysin perusteella nuorten aikuisten velkaantuminen on kasvanut kiihtyvällä tahdilla jo useana vuonna peräkkäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme