Kalan suosio joulun ajan ruokana kasvaa – myös sushi maistuu joulusesongissa

Kalalla on vahva perinne ja asema suomalaisten jouluruokapöydässä. Joulukuu onkin suosituin kalanostokuukausi, sillä silloin kalaa ostetaan yli 50 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Itsenäisyyspäivän tienoilla kalan myynti tuplaantuu edellisen viikon vastaaviin myyntipäiviin verrattuna. Lohi on edelleen ehdoton kalapöydän suosikki, mutta myös erityisesti juhlakausien kalatuotteet, kuten mädit, kiinnostavat jatkuvasti enemmän. Uusimpina herkkuina maistuvat erilaiset kala- ja äyriäistahnat sekä -salaatit. Muita suosittuja joulun ajan kalalajeja ovat lipeäkala, silakka, savulohi sekä silli.
Alueellisia eroja löytyy suosituimpien kalalajien välillä. Esimerkiksi silakka on erityisesti satakuntalainen jouluherkku, jota alueella myydään viisinkertainen määrä S-ryhmän kokonaiskeskimäärään verrattuna. Lipeäkalalla puolestaan herkutellaan yli kolminkertainen määrä Pohjanmaalla ja lähes yhtä innokkaasti Ahvenanmaalla. Kainuussa ja Satakunnassa maistuu erityisesti kirjolohi. Uudellamaalla syödään hyvin tasaisesti eri kalalajeja. Sushi nähdään nousseen joulunajan ruoaksi koko maassa, mutta suosio korostuu Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.
- Sushi on maistuvaa ja vaivatonta syötävää, mikä varmasti helpottaa joulunalusajan ruoanlaitossa. Uskon kyllä, että sushi on myös löytänyt osaksi monien joulun kalapöytää.Myös blinit, joiden kanssa herkutellaan erilaisia kalatuotteita kuten mätejä, näyttävät kasvattaneen joulunajan suosiotaan, kertoo S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Mikko Kovalainen.
Entä haastaako kala jo joulupöydän kuninkaan kinkun?
- Joulukinkku pitää edelleen suosionsa kilomäärissä katsottuna, sitä myydään joulukuussa puolitoistakertainen määrä tuoreen kalan myyntimäärään verrattuna. Joulukinkun osuus kaikesta joulukuun lihamyynnistä on 20 prosenttia. Toki siinä missä kalan suosion nähdään kasvaneen, havaitaan kinkussa myytyjen kilomäärien laskeneen. Tänäkin vuonna monissa perheissä ostetaan aiempaa pienempi kinkku, ja osa kysynnästä on siirtynyt valmiiksi kypsennettyihin vaihtoehtoihin sekä kalkkunaan, Kovalainen kertoo.
Joulukalan ostamista ei tarvitse jättää viimetinkaan, sillä tuore kala säilyy kalalajista riippuen hyvänä useamman päivän, kun sitä säilytetään 0–3 asteessa. Aina kun säilytyslämpötila nousee asteella, kalan säilyvyys lyhenee päivällä. Kotijääkaapin lämpötila on yleensä 5–6 astetta, jonne joulukalat kannattaa hakea kaupasta aikaisintaan kaksi päivää ennen syömistä. Tuoreen kalan voi myös pakastaa kotona, jolloin se säilyy hyvänä parista viikosta kuukauteen.
- Kala säilyy tuoreena yllättävänkin hyvin ja valmistettuna sen säilyvyys viileässä jatkuu muutaman päivän. Joulukalojen rippeet on myös helppo hyödyntää välipäivien maukkaisiin arkiruokiin, kuten pitsaan, lohikeittoon, janssoninkiusaukseen, pastakastikkeisiin tai vaikkapa kalaburgereihin, ehdottaa Kovalainen.
Vinkkejä välipäivien kalaresepteistä: yhteishyvä.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Kovalainen, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, p. 040 5277152, mikko.kovalainen(a)sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Helsinki Biennaali ja S-ryhmän hotellit aloittavat yhteistyön28.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa Helsingin houkuttelevuutta kesän kohteena niin suomalaisten kuin kansainvälisten matkailijoiden joukossa, ja helpottaa vierailijoiden löytämistä taiteen luo. Pääkaupunkiseudun Sokos Hotellit ja Radisson Hotellit toimivat Biennaalin majoitus- ja tapahtumakumppaneina keväällä ja kesällä 2025.
Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2024: ”Vastuullisuustekoja yhdessä kuluttajien ja koko arvoketjun kanssa”28.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu.
Grillikaupoilla näkyy nyt suomalaisten asennemuutos – Prisman myyntidata kertoo minkä hintaisia grillejä tällä hetkellä halutaan26.3.2025 07:22:00 EET | Tiedote
Usein kuultu vitsi suomalaisten päättäväisyydestä grillata säällä kuin säällä vaikuttaisi pitävän monen kohdalla paikkansa, kertoo Prisman asiakasomistajille tehty tuore kyselytutkimus. Vaikka suurin osa lähes 1200 vastaajasta on poutasään grillaajia (69 %), merkittävä osa (25 %) on valmis pistämään grillin kuumaksi olosuhteista riippumatta. Kyselystä sekä Prisman tuoreesta myyntidatasta selviää myös, millainen grilli nyt halutaan ja mitä sinne aiotaan laittaa.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan vahva vuosi mahdollistaa jatkopanostukset myymäläverkoston ja verkkokaupan kehittämiseen26.3.2025 07:15:00 EET | Tiedote
S-ryhmän päivittäistavarakauppa kasvatti edelleen markkinaosuuttaan vuonna 2024. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2024. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,8 prosenttia (+0,6 %-yks.). S-ryhmä vahvisti asemaansa myös ruoan verkkokaupan markkinajohtajana ja jatkoi investointeja sekä myymäläverkoston että verkkokaupan kehittämiseen.
ABC-mobiilin kyydissä jo yli 700 000 käyttäjää – digimyynti vahvassa kasvussa25.3.2025 08:02:00 EET | Tiedote
ABC-mobiili vahvistaa asemaansa tiellä liikkuvien ykkössovelluksena. Yhä useampi ABC-ketjun ostos tehdään mobiilisti: osalla asemista jo lähes viidennes tankkauksista ja yli puolet autopesuista tehdään sovelluksen kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme