Koronatutkimus Kainuussa laajenee
![Kuva: Oulun yliopisto](/data/images/00681/e3eb5210-0385-4077-893a-da00bf6cd6f7-w_720.jpg)
Tiedosta suojaa pandemiassa -tutkimushankkeen päätavoitteina on tutkia kainuulaisten koronapotilaiden vasta-ainevasteita sekä luoda Kainuun matkailuyrittäjien käyttöön pandemian aikana matkustajien ja henkilökunnan turvallisuutta lisäävää ohjeistusta. Kajaanin yliopistokeskuksen Mittaustekniikan yksikön ja Kainuun soten yhteistyöhankkeen laajentamisen mahdollisti Kainuun maakuntahallituksen myöntämä EAKR-rahoitus.
Laajennettavassa hankkeessa jatketaan vuonna 2020 aloitettua vasta-ainetutkimusta, jossa selvitetään verinäytteistä mitattavien, koronavirusta vastaan muodostuneiden vasta-aineiden yleisyyttä ja pysyvyyttä pitkällä aikavälillä sekä sitä, eroavatko eri potilasryhmien kuten senioreiden ja työikäisten vasteet toisistaan. Tutkimukseen kutsutaan uusia osallistujia. Jo osallistuneilta kerätään seurantaverinäytteet 6 ja 12 kuukautta COVID-19 -taudin sairastamisesta.
Hankkeessa selvitetään lisäksi tekniikoita, jotka mahdollistavat koronavasta-aineiden mittaamisen nopeasti suoraan sylkinäytteistä. Sylkinäytteen etuna on, että sen kerääminen helppoa jopa kotioloissa.
Hankkeen toisena keskeisenä osa-alueena luodaan matkailualan yrityksille suunnattu ohjeistus pandemian aikana turvallisuutta lisäävistä käytännöistä. Tarkoituksena on selvittää ja koota yhteen käytännöllisesti toteuttavia ratkaisuja, joilla voidaan lisätä matkailun turvallisuutta Kainuun alueella.
Hankkeen tavoitteena on myös luoda tartuntatautidiagnostiikan ympärille uusia yhteistyöverkostoja kotimaisten ja kansainvälisten terveydenhoidon ja terveysteknologian alan toimijoiden kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 139 364 euroa, johon Kainuun maakuntahallitus on myöntänyt Euroopan aluekehitysrahasto-rahoitusta. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2021-30.4.2022. Hankeen lääketieteellisenä vastaavana toimii Kainuun soten pandemiapäällikkö, terveysjohtaja Olli-Pekka Koukkari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö, projektitutkija Elina Jokinen, Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskuksen mittaustekniikan yksikkö, elina.jokinen@oulu.fi, p. 050 475 1987
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat
![Kuva: Oulun yliopisto](/data/images/00681/e3eb5210-0385-4077-893a-da00bf6cd6f7-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu4.7.2024 11:39:42 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2024 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa noin 2500 uutta opiskelijaa.
Maan magneettikentän heikentyessä Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat uhata otsonikerrosta ja DNA:ta4.7.2024 06:04:00 EEST | Tiedote
Auringon hiukkaspurkausten aikana Maan ilmakehään voi kohdistua lyhytaikaisesti erittäin voimakas ja energeettinen hiukkasryöppy. Nykyisellään Maan magneettikenttä torjuu tehokkaasti useimmat hiukkaspurkaukset. Vuosituhansien ajanjaksoilla magneettikentän tiedetään kuitenkin toisinaan häviävän. Tuolloin tapahtuvat Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat vaikuttaa ilmastoon ja elämään maapallolla, todetaan uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa mukana on myös Oulun yliopisto.
Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan 16 aloituspaikan lisäys – valitut saavat tiedon 4.7. mennessä26.6.2024 13:34:03 EEST | Tiedote
Oulun, Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot ja opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat sopineet aloituspaikkojen lisäämisestä pysyvästi lääketieteen koulutukseen, ja OKM on myöntänyt aloituspaikkojen lisäykseen lisämäärärahaa. Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan tulee 16 aloituspaikan lisäys jo vuodelle 2024.
Mikroyritysten liikevaihto edelleen laskussa, kaikkien yritysten liikevaihto jatkoi nousuaan – mikroyritysten tilastokatsaus MY Tilastot päivitetty26.6.2024 08:35:58 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin vuosittain julkaisema MY Tilastot on päivitetty tuoreimmilla, vuoden 2022 tilastotiedoilla. Katsauksen mukaan mikroyritysten määrä on noussut, mutta liikevaihto ja työpaikat ovat laskussa.
Oulun yliopistossa saavutettiin merkittäviä tuloksia 6G RF -elektroniikassa24.6.2024 06:56:00 EEST | Tiedote
Uraauurtava tulos 6G-teknologian kehityksessä on saavutettu onnistuneesti toteutetulla radiovastaanottimen etupäällä, joka toimii jopa 300 GHz:llä. Korkeataajuisen elektroniikan onnistunut tutkimustulos luo suuntaa huippunopealle langattomalle tiedonsiirrolle ja on yksi konkreettinen saavutus 6G-radion käyttöönoton edistymisessä. Tutkimuksen pääpaino on ollut radiovastaanottimen etuosan suunnittelussa, jossa yhdistyvät analogisen piiriteorian, mikroaaltoteorian ja radiotekniikan periaatteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme