Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekosken kuntien alueelle kokoontumisrajoituksen sekä turvavälit
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on hybridistrategian mukaisessa epidemian kiihtymisvaiheessa. Keski-Suomen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi kokouksessaan 9.8.2021, että Jyväskylän kaupunki on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen. THL:n tietojen mukaan kahden viikon jaksolla 26.7.-8.8.2021 uusia tartuntoja on löydetty Jyväskylässä 218, Äänekoskella 40, Laukaassa 10 ja Muuramessa 8. Muissa sairaanhoitopiirin kunnissa on esiintynyt yksittäisiä tartuntoja.
Sairaanhoitopiirin alueella koronan ilmaantuvuus on 121 tapausta 100 000 henkilöä kohden viimeisen kahden viikon aikana (tilanne 9.8.2021), ja noin 5 % testinäytteistä on ollut positiivisia. Altistustieto on saatu noin 65 %:ssa tapauksista. Isossa osassa todetuista tartunnoista on jäljitettäessä todettu yhteys erilaisiin juhliin, suuriin yleisötapahtumiin, ravintoloihin ja baareihin. Noin kolmasosa tartunnoista on saatu perhepiiristä. Nuoremmat ikäryhmät ovat yliedustettuina tartunnan saaneissa, ja noin 50 %:ssa tapauksista tartunnan saaneella ei ole ollut lainkaan rokotesuojaa. Myös yhden rokoteannoksen saaneita on ollut huomattavassa määrin tartunnan saaneiden joukossa.
Aluehallintoviraston määräykset Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekosken kuntien alueille perustuvat tämänhetkiseen alueellisen tilanteen kokonaisarvioon koronaviruksen alueellisista vaikutuksista kansanterveyteen. Päätöksissä otetaan huomioon sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemuksen lisäksi myös alueellisten viranomaisten näkemykset sekä sosiaali- ja terveysministeriön antama ohjaus rajoitustoimien tarpeellisuudesta. Terveydenhuollon kantokyvyn lisäksi rajoituksilla halutaan turvata myös koulujen alkua ja erityisesti perusopetuksen toteuttamista lähiopetuksena. Rajoitukset ovat voimassa 13.8.–9.9.2021.
Asiakas- ja toimitiloissa pystyttävä välttämään lähikontaktit
Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekoskenkuntien toimijoiden on varmistettava yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Määräys koskee seuraavia toimijoita:
- yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt
- yksityiset elinkeinonharjoittajat
- kunnat ja kuntayhtymät
- uskonnolliset yhdyskunnat
- julkisoikeudelliset laitokset.
Määräys koskee toimijoiden
- sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun,
- rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä ja
- tiloja, joita käytetään tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan niiden asiakas- tai osallistujamäärästä riippumatta.
Lähikontakti tarkoittaa ihmisten fyysistä kontaktia sisä- tai ulkotilassa tai sisätilassa oleskelua alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne mahdollistavat yleisölle ja asiakkaille lähikontaktien välttämisen. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.
Määräystä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.
Yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin kokoontumisrajoitus
Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa, jos osallistujamäärä on enintään 10 henkilöä. Ulkotiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, jos osallistujamäärä on enintään 50 henkilöä.
Edellä mainittuja osallistujamääriä ylittäviä tilaisuuksia voi kuitenkin järjestää edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta, joka täydentää suoraan tartuntatautilain pykälän 58 c velvoitteita.
Jos tilaisuus järjestetään sellaisessa asiakas- tai toimitilassa, jota koskee tartuntatautilain pykälän 58 d mukainen määräys lähikontaktien tosiasiallisesta välttämisestä, on järjestäjän noudatettava sekä kokoontumisrajoituksia että turvavälimääräystä.
Aluehallintovirasto voi tehdä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty.
Lisätietoja:
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräykset (avi.fi: yleistiedoksiannot)
- Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
- Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä, 31.5.2021 (Avautuu uudessa välilehdessä)
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi
Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
- johtaja Leena Laajala, p. 0295 018 549
sähköpostit etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Antalet blanketter för anmälan och tillstånd gällande djurhållning i regionförvaltningsverkets e-tjänst har ökat20.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
För djurhållning och annan verksamhet som omfattar djur finns många olika anmälnings- och tillståndsförfaranden. Dessa omfattar bland andra anmälan om djurhållning, till exempel anmälan om yrkesmässig och storskalig djurhållning eller avslutande av sådan verksamhet samt ansökan om intyg och tillstånd för viss verksamhet.
Eläintenpidon ilmoituksiin ja lupiin liittyvä sähköisen palvelun valikoima on laajentunut aluehallintovirastossa20.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Eläintenpitoon ja eläinsektorilla toimimiseen liittyy monenlaisia ilmoitus- ja lupamenettelyjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi eläintenpitoon liittyvät ilmoitukset, kuten ammattimaiseen tai laajamittaiseen eläinten pitoon tai sen lopettamiseen liittyvä ilmoitus sekä todistusten ja lupien hakemien tiettyihin toimintoihin.
Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Satakunnan hyvinvointialue määrätty huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä19.12.2024 08:59:10 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan hyvinvointialueen saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 20.5.2025 mennessä. Jos hyvinvointialue ei noudata määräystä, aluehallintovirasto voi sakon uhalla antaa uuden määräyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme