LT-toimikunnan akatemiahankkeet ovat kansainvälisesti arvioituina laadukkaita

Kansainväliset asiantuntijat arvioivat peräti 46 prosenttia kaikista toimikunnalle osoitetuista hankehakemuksista erinomaisiksi (kokonaisarvosana 6 tai 5). Valtaosa arvosanan 6 saaneista hankkeista rahoitettiin, mutta arvosanan 5 saaneista hankkeista pystyttiin rahoittamaan vain 13 prosenttia. Erinomaisiksi arvioiduista osahankehakemuksista 18 prosenttia oli nuoren tutkijasukupolven hakijoilta ja rahoitettaviksi valituista osahankkeista näiden osuus oli puolestaan 34 prosenttia. Toimikunta rahoitti nuoren tutkijasukupolven osahankkeita yhteensä 16,5 miljoonalla eurolla, josta 9,25 miljoonaa euroa oli nuorelle tutkijasukupolvelle suunnattua erityisvaltuutta. Hakijan katsottiin edustavan nuorta tutkijasukupolvea, mikäli hänen ensimmäisestä tohtorintutkinnostaan on kulunut enintään kymmenen vuotta.
Akatemiahanke on toimikunnalle tärkeä rahoitusmuoto tutkimuksen laadun, vaikuttavuuden ja uudistumisen edistämiseksi. ”Tänä vuonna monissa hankkeissa esitettiin rohkeita uusia tieteellisiä avauksia. Lisäksi toimikunta sai laadukkaita monitieteisiä, useamman tutkimusorganisaation muodostamia konsortiohakemuksia, joissa konsortion tuoma lisäarvo oli merkittävä”, kertoo toimikunnan puheenjohtaja Reko Leino. Rahoituspäätöksiä tehdessään toimikunta korosti etenkin tutkimuksen tieteellistä laatua, toteutettavuutta, uutuusarvoa ja mahdollisuutta läpimurtoihin. Toimikunta pyrkii rahoittamaan eri alojen tutkimusta laaja-alaisesti ja ottamaan huomioon eri alojen erityispiirteet.
Esimerkkejä toimikunnan rahoittamista hankkeista:
Anouar Belahcen ja Alex Jung Aalto-yliopistosta, Janne Keränen Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä sekä Tatiana Minav Tampereen yliopistosta muodostavat konsortion, joka kehittää nykyaikaisia tekoälypohjaisia menetelmiä sähkömekaanisten energianmuuntojärjestelmien eli voimansiirtojärjestelmien kunnonvalvontaan. Näiden voimansiirtojärjestelmien turvallisen ja tehokkaan toiminnan varmistamiseksi on tärkeää tunnistaa niiden alkava viallinen toiminta hyvissä ajoin. Hankkeessa tuotetaan synteettistä rikastettua dataa käytettäväksi tekoälyalgoritmien opettamiseen. Nämä algoritmit yhdistävät eri sovellusalueiden dataa ja hyötyvät oppimisen siirtomenetelmistä. Projektin odotetaan tuottavan uutta tietoa siitä, kuinka tekoälyä voidaan hyödyntää optimaalisesti sähkömekaanisissa energiamuuntojärjestelmissä.
Kari Eskola Jyväskylän yliopistosta kehittää hankkeessaan suurienergisille ydintörmäyksille useamman mittaussuureen samanaikaista teoria-analyysiä, joka liittyy hiukkasfysiikan Standardimallin testaukseen. Tavoitteena on selvittää törmäyksissä muodostuvan kvarkkigluoniplasman ominaisuudet CERNin ja Brookhavenin National Laboratoryn kiihdyttimien mittaustuloksista. Mallinnuksessa hyödynnetään erilaisia laskennallisia menetelmiä ja se kattaa koko ydintörmäyksen. Projektissa on tutkijakoulutusta kaikilla tasoilla ja se on hyvin ajankohtainen CERNin suurella hadronitörmäyttimellä tehtävien ydintörmäysten myötä.
Antero Kukko Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta ja Mikko Vastaranta Itä-Suomen yliopistosta aikovat kehittää menetelmän, jolla puuaineen tiheyttä pystytään arvioimaan puun ulkoisten ominaisuuksien kehittymisen perusteella. Puuaineen tiheyden mittaaminen on keskeistä metsävarojen arvioinnissa, puiden jalostuksessa ja puuaineen optimaalisen käyttökohteen valinnassa, mukaan lukien hiilen sidonta. Tärkeimmät puuaineen tiheyden vaihtelua selittävät tekijät liittyvät puun kasvuun: runkomuodon muutos, puun pituuskasvu sekä latvuksen kehitys. Kukko ja Vastaranta hyödyntävät hankkeessaan laserkeilausaikasarjaa yksittäisistä puista. Aikasarja mahdollistaa puiden runkomuodon muutosten, pituuskasvun sekä latvuksen kehityksen yksityiskohtaisen mallinnuksen ja seurannan.
Clare Strachan Helsingin yliopistosta kehittää menetelmää, jolla voidaan ennustaa syöpäpotilaiden kemoterapialääkinnän vastetta ennen hoidon aloitusta. Menetelmä perustuu Raman-spektroskopiaan, jossa laservalo ohjataan näytteeseen ja vuorovaikutuksen seurauksena syöpäsoluista ja -kudoksista sironnut valo havainnoidaan. Sironnut valo riippuu näytteessä olevista molekyylien värähdyksistä ja tätä molekyylispesifistä tietoa voidaan hyödyntää ennustettaessa sitä, hyötyykö potilas kemoterapialääkinnästä. Menetelmän avulla kemoterapialääkitys voidaan optimoida henkilökohtaisella tasolla ja näin hoitovaste paranee.
Lisätietoja:
- Rahoituspäätökset
- Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset
- tiedeasiantuntija Jenni Heino, p. 029 533 5030, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Ulrika Jakobsson, p. 029 533 5038, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Timo Lehtinen, p. 029 533 5054, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Katrine Mahlamäki, p. 029 533 5062, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- tiedeasiantuntija Oskari Miettinen, p. 029 533 5053, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Äkkikuoleman riski suurenee sydämen rasvoittumisen myötä –lisääntynyt ylipainoisuus suurimpia uhkia9.4.2025 09:08:10 EEST | Tiedote
Sydänpysähdyksen aiheuttama äkkikuolema vaatii yleensä kolme asiaa: jonkin kuolemalle altistavan sydänsairauden, sydämen alttiuden lisälyönneille sekä jonkin hetkellisen, muuttuvan riskitekijän. Tämä ilmenee Oulun yliopiston professorin ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Junttilan sydänpysähdyksen aiheuttamaan äkkikuolemaan liittyvästä tutkimuksesta, jota hän on jo vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella.
Suomen Akatemia valmistelee yliopistoille hakua ulkomaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen27.3.2025 15:20:44 EET | Tiedote
Suomen Akatemia suunnittelee uutta rahoitushakua, joka vahvistaisi yliopistojen mahdollisuuksia rekrytoida kansainvälisiä osaajia Suomeen.
RCF preparing call for universities to invite foreign researchers to Finland27.3.2025 15:20:44 EET | Press release
The Research Council of Finland (RCF) is planning a new funding call to help universities recruit international experts to Finland.
Sydänpysähdyksestä toipumista edistetään suomalaisvetoisella kansainvälisellä tutkimuksella25.3.2025 10:52:17 EET | Tiedote
Tutkijat 60 eri teho-osastolla ympäri maailmaa selvittävät keinoja nopeuttaa ja parantaa sydänpysähdyksen jälkeistä toipumista teho-osastolla. Koko tutkimusta johtaa Helsingin yliopiston ensihoitolääketieteen professori ja HUSin anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Markus Skrifvars yhdessä Lundin yliopiston professorin Niklas Nielsenin kanssa. Suomen Akatemia rahoittaa Skrifvarsin osuutta.
Laajennettu todellisuus avuksi ekologisemman ruoan tuottamiseen19.3.2025 09:35:16 EET | Tiedote
Laajennettu todellisuus mahdollistaa ihmisen aistimusten keinotekoisen muokkaamisen. Esimerkiksi kasvisruokaa on laajennetussa todellisuudessa onnistuttu tekemään entistä houkuttelevammaksi. ”Tämä voisi olla yksi keino mahdollistaa ekologisesti entistä monipuolisempi ruoantuotanto, ja samalla saada ihmiset syömään terveellisemmin”, arvioi Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin professori Roope Raisamo, joka on vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta laajennetusta todellisuudesta eri käyttötarkoituksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme