Luonnontieteiden ja tekniikan aloille valittu 59 uutta akatemiatutkijaa
Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nuorelle, nopeasti urallaan edenneelle ja kansainvälisesti verkostoituneelle tutkijalle, joka tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta. Kyseistä rahoitusta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotouudistuksen pohjalta. Akatemiatutkijan rahoitusta haettiin luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen aloilla yhteensä lähes 220 miljoonaa euroa.
Myönnettävä rahoitus ohjataan tutkimusorganisaatiolle, joka hallinnoi rahoituksen käyttöä. Rahoitusta voi käyttää joustavasti tutkimuksen tarpeiden mukaisesti, muun muassa akatemiatutkijan omaan palkkaan, tutkimusryhmän palkkaamiseen sekä muihin tutkimuskuluihin. Rahoitus jakautuu neljälle vuodelle. Keskimäärin yhden tutkimusrahoituksen suuruus on noin 590 000 euroa. Suomen Akatemia seuraa rahoittamansa tutkimuksen vaikuttavuutta.
LT-toimikunta tukee edustamiaan tieteenaloja laaja-alaisesti. Suomalaiset tutkimusympäristöt ovat kansainvälisesti houkuttelevia etenkin ICT- ja tekniikan aloilla, ja näiden alojen akatemiatutkijahakemuksista 70 prosenttia tuli ulkomaalaisilta hakijoilta. Tekniikan alojen hakemuksissa muun muassa terveysteknologia nousi esiin tutkimusteemana. Luonnontieteissä puolestaan rahoitetaan useita perustutkimuksellisia hankkeita. Lisäksi LT-toimikunta osoitti rahoitusta monille projekteille, joilla on vaikuttavuutta tulevaisuuden energiaratkaisuihin.
LT-toimikunnan puheenjohtajan, professori Leena Ukkosen mukaan prosessi-, ympäristö-, kemian- sekä kone- ja valmistustekniikan aloilta jätettiin huolestuttavan vähän hakemuksia. "Toimikunta on huolissaan alan osaamisen turvaamisesta näillä kansantalouden kannalta merkittävillä aloilla.”
”Toimikuntaa askarrutti alun perin myös se, miten akateemiselta iältään nuoremmat hakijat pärjäävät kilpailussa. Nuoremmat hakijat menestyivät kuitenkin erinomaisesti kansainvälisessä vertaisarvioinnissa ja rahoitukseen valittujen joukossa on eri uravaiheessa olevia tutkijoita aina hiljattain väitelleistä apulaisprofessoreihin. Lähes kaikilla on jo takanaan vahvaa kansainvälistä tai sektorien välistä liikkuvuutta sekä erinomaisia yhteistyöverkostoja”, Ukkonen sanoo.
Hakemukset arvioitiin kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvissa arviointipaneeleissa. Erinomaisen arvosanan eli arvosanan 6 tai 5 sai 46 prosenttia hakemuksista. Valinnassa painotettiin hakijoiden henkilökohtaista pätevyyttä uravaihe huomioiden. Lisäksi painotettiintutkimuksen tieteellistä laatua.
”Aiempiin vuosiin verrattuna toimikunta pystyi tämänkertaisessa akatemiatutkijahaussa rahoittamaan kattavammin eri alojen lupaavia tutkijoita, joilla on kunnianhimoiset tutkimushankkeet”, Ukkonen toteaa.
Lisätietoja:
- Rahoituspäätökset
- luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset
- kooste (englanniksi) hakijoille syyshaun 2022 arviointipaneelien palautteesta (pdf)
- johtava tiedeasiantuntija Anna Kalliomäki, p. 029 533 5035
- tiedeasiantuntija Soile Kukkonen, p. 295 33 5037
- johtava tiedeasiantuntija Maaria Lehtinen, p. 029 533 5061
- tiedeasiantuntija Hanna Pikkarainen, p. 029 533 5155
- tiedeasiantuntija Minna Räisänen, p. 029 533 5072
- johtava tiedeasiantuntija Kati Sulonen, p. 029 533 5110
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Äkkikuoleman riski suurenee sydämen rasvoittumisen myötä –lisääntynyt ylipainoisuus suurimpia uhkia9.4.2025 09:08:10 EEST | Tiedote
Sydänpysähdyksen aiheuttama äkkikuolema vaatii yleensä kolme asiaa: jonkin kuolemalle altistavan sydänsairauden, sydämen alttiuden lisälyönneille sekä jonkin hetkellisen, muuttuvan riskitekijän. Tämä ilmenee Oulun yliopiston professorin ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Junttilan sydänpysähdyksen aiheuttamaan äkkikuolemaan liittyvästä tutkimuksesta, jota hän on jo vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella.
Suomen Akatemia valmistelee yliopistoille hakua ulkomaisten tutkijoiden kutsumiseksi Suomeen27.3.2025 15:20:44 EET | Tiedote
Suomen Akatemia suunnittelee uutta rahoitushakua, joka vahvistaisi yliopistojen mahdollisuuksia rekrytoida kansainvälisiä osaajia Suomeen.
RCF preparing call for universities to invite foreign researchers to Finland27.3.2025 15:20:44 EET | Press release
The Research Council of Finland (RCF) is planning a new funding call to help universities recruit international experts to Finland.
Sydänpysähdyksestä toipumista edistetään suomalaisvetoisella kansainvälisellä tutkimuksella25.3.2025 10:52:17 EET | Tiedote
Tutkijat 60 eri teho-osastolla ympäri maailmaa selvittävät keinoja nopeuttaa ja parantaa sydänpysähdyksen jälkeistä toipumista teho-osastolla. Koko tutkimusta johtaa Helsingin yliopiston ensihoitolääketieteen professori ja HUSin anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Markus Skrifvars yhdessä Lundin yliopiston professorin Niklas Nielsenin kanssa. Suomen Akatemia rahoittaa Skrifvarsin osuutta.
Laajennettu todellisuus avuksi ekologisemman ruoan tuottamiseen19.3.2025 09:35:16 EET | Tiedote
Laajennettu todellisuus mahdollistaa ihmisen aistimusten keinotekoisen muokkaamisen. Esimerkiksi kasvisruokaa on laajennetussa todellisuudessa onnistuttu tekemään entistä houkuttelevammaksi. ”Tämä voisi olla yksi keino mahdollistaa ekologisesti entistä monipuolisempi ruoantuotanto, ja samalla saada ihmiset syömään terveellisemmin”, arvioi Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin professori Roope Raisamo, joka on vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta laajennetusta todellisuudesta eri käyttötarkoituksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme