MIELI ry:n joulukeräyksellä kerätään varoja lasten ja nuorten mielenterveystyöhön

Mielenterveyden häiriöistä puolet alkaa jo ennen 14 vuoden ikää, mutta vain puolet sairastuneista saa tarvitsemaansa hoitoa. Jokainen lapsi ansaitsee apua ja tukea ajoissa.
”Lahjoitusvaroja tarvitaan, jotta lasten ja nuorten rinnalla olisi mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia, jotka osaisivat tukea mielenterveyden kehitystä. Toivomme, että yhä useampi lapsi ja nuori saisi tukea kasvussaan ja tarvittaessa apua vaikeissakin elämäntilanteissa”, MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo.
Osallistumalla joulukeräykseen yrityksesi tai yhteisösi auttaa monia lapsia ja nuoria ja samalla ehkäisee yhteiskunnalle mielenterveyden haasteista koituvia kustannuksia.
MIELI ry tarjoaa koulutuksia ja materiaaleja lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja nuorisoalalla. Tuellamme ammattilaiset vahvistavat lasten ja nuorten mielenterveystaitoja, tarjoavat varhaista tukea vaikeisiin tilanteisiin sekä ohjaavat lapsia ja nuoria tarvittaessa saamaan apua.
Osallistu joulukeräykseen jo tänään:
TAI
Osallistu joulukeräykseen tekstiviestillä ja lahjoita 10 euroa: Tekstaa MIELI numeroon 16499 (viestin hinta 10 €)
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n keräyslupa: RA/2017/1140 voimassa 1.1.2018 - 31.12.2019 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta
Lisätietoja joulukeräyksestä:
Jutta Kajander
viestinnän asiantuntija
jutta.kajander@mieli.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Järjestöjen mahdollisuus auttaa ihmisiä on turvattava14.4.2025 09:49:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista on päätetty leikata kolmannes. Lisäleikkaukset puoliväliriihessä aiheuttaisivat vakavia heikennyksiä hyvinvointiin ja murentaisivat kansalaisyhteiskuntaa.
MIELI Kriisipuhelimeen vastattiin viime vuonna ennätykselliset 100 000 kertaa27.1.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 MIELI Kriisipuhelimessa ihmisten hätään pystyttiin vastaamaan aikaisempaa useammin. Tämän mahdollisti vapaaehtoisten vastaamien puhelujen määrän kasvu. Jatkossa vapaaehtoisten määrää pyritään lisäämään entisestään valtakunnallisella verkkokoulutuksella.
Hallituksen alkoholipolitiikka on riski mielenterveydelle20.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Alkoholin saatavuuden lisääminen todennäköisesti pahentaa mielenterveyden ongelmia. MIELI ry on laatinut politiikkasuositukset, joilla voidaan vähentää alkoholin haittoja mielenterveydelle.
Sekasin-chat hakee tekoälystä ratkaisuja nuorten mielenterveyskriisiin15.1.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Sekasin-chatissä on otettu käyttöön mielenterveystyön ammattilaisten kouluttama tekoäly ihmisavun rinnalle. Kyseessä on yksi Euroopan ensimmäisistä puhtaasti mielenterveystyöhön rakennetuista generatiivista tekoälyä hyödyntävistä chatbot-ratkaisuista.
Nuoriin liittyvät yhteydenotot kriisikeskuksiin ovat olleet tänä vuonna yhä murheellisempia4.12.2024 08:58:38 EET | Tiedote
Nuorten ja heidän läheistensä yhteydenotoissa MIELI ry:n kriisiauttamiseen toistuu nyt huoli avun saamisesta. Tilanteet vaihtelevat, mutta yleisesti aiheet ovat vakavia: syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, viiltelyä ja päihteitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme