Musiikin suoratoisto 2.0
Korvausoikeus digipalveluista
Musiikin esittäjien saama korvaus suoratoistokuuntelusta on usein lähes olematon. Heidän sopimusasemansa musiikkibisneksen arvoketjussa on niin heikko, ettei ongelma ratkea ilman lainsäädäntöä, joka tuo kaikille esittäjille oikeuden kohtuulliseen korvaukseen aina kun äänitettä käytetään verkkopalveluissa.
Jotta korvaus todella päätyisi taiteilijoille, palvelun ylläpitäjän tulisi maksaa se suoraan esittäjiä edustavalle tekijänoikeusjärjestölle samaan tapaan kuin tapahtuu musiikin luovien tekijöiden kohdalla. Eurooppalaisten esittävien taiteilijoiden Fair Internet -kampanja tavoittelee EU-lainsäädäntöratkaisua asiassa.
Käyttölupa kuntoon ja rojalteista sopimus
Etenkään vanhempien äänitteiden käyttämisestä digitaalipalveluissa ei ole aikanaan tehty sopimuksia, eikä ole voitukaan tehdä mikäli äänitteet on tehty ennen digiaikaa. Markkinaoikeus vahvisti tämän oikeudenkäynnissä, joka koski Hurriganes-yhtyeen 70-luvun äänitteiden julkaisemista Spotifyssa. Yhtiöiden on sovittava näissä tilanteissa taiteilijoiden kanssa digitaalisen käytön ehdot jälkikäteen, eikä rojalti saa jäädä alle nykyisen sopimuskäytännön tason.
Rojaltista on asianmukaisesti sovittava ennen äänitteiden laittamista digipalveluihin. Etenkin vanhempia julkaisuja on laitettu suoratoistopalveluihin välittämättä siitä, onko ehdoista sovittu taiteilijoiden kanssa vai ei. Asianmukaisella sopimisella vältetään oikeudenkäyntiriskit.
Esittäjien moraaliset oikeudet kunniaan
Musiikin esittäjien moraalinen oikeus tulla nimeltä mainituksi jää suurelta osin suoratoistopalveluissa toteutumatta, etenkin muusikkojen osalta. Esittäjätietojen lisääminen suoratoistopalveluihin on teknisesti mahdollista. Nykytilanne ei täytä lainsäädännön vaatimuksia, ja asiassa on pyydetty tekijänoikeusneuvoston kantaa.
Se, ettei esittäjätietoja ole alun perin sisällytetty palveluihin, ei voi kelvata selitykseksi laiminlyönnille, vaan tilanne on viipymättä korjattava. Kaikki tarvittavat tiedot ovat saatavissa musiikin tuottajalta.
User centric -tulonjakomalli käyttöön
Suoratoistopalveluissa yleisesti käytössä oleva pro rata -tulonjakomalli suosii suurimpia menestyjiä ja jättää marginaalisemman musiikkisisällön usein korvauksetta. Tulonjako ei ole oikeudenmukainen myöskään kuluttajan näkökulmasta. On mahdollista, että kuluttajan maksamasta kuukausimaksusta mitään ei päädy hänen kuuntelemalleen taiteilijalle, vaan se jakautuu palvelussa eniten kuunnelluille äänitteille.
Tilanne korjautuisi, jos palveluissa siirryttäisiin user centric -malliin, jossa kuluttajan kuukausimaksu jakautuu vain hänen kuuntelemilleen äänitteille. Tämä palauttaisi taloudellisen ohjausvaikutuksen aidosti kuluttajalle. Lisäksi tulonjako olisi oikeudenmukainen, kun myös marginaalimusiikki saisi osansa. User centric -mallin vaikutuksista on tekeillä selvitys, joka julkistetaan Musiikki & Media -tapahtumassa lokakuussa 2017.
Yhteyshenkilöt
Ahti Vänttinen
puheenjohtaja
ahti.vanttinen@muusikkojenliitto.fi
Lottaliina Pokkinen
lakiasiainpäällikkö
lottaliina.pokkinen@muusikkojenliitto.fi
Sanni Kahilainen
tiedottaja
sanni.kahilainen@muusikkojenliitto.fi
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pieni Roobertinkatu 16
00120 Helsinki
09 6803 4070, sml@muusikkojenliitto.fihttp://www.muusikkojenliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Muusikkojen Liitto ry
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2017 Ossi Runnelle28.12.2017 09:00:00 EET | Tiedote
Tiedote/julkivapaa 28.12.2017 klo 9.00. Muusikkojen liiton vuoden 2017 tunnustuspalkinto on myönnetty musiikkineuvos Ossi Runnelle hänen mittavasta elämäntyöstään suomalaisen musiikkielämän hyväksi. Liiton hallitus kiinnitti liiton 100-vuotisjuhlavuonna erityistä huomiota siihen, että Runnen ura kattaa suurimman osan Muusikkojen liiton ja itsenäisen Suomen historiasta. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.
Tekijänoikeusneuvosto: Musiikin suoratoistopalvelulla on velvollisuus mainita esittävän taiteilijan nimi hyvän tavan mukaisesti12.10.2017 09:48:50 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva Tekijänoikeusneuvosto on äskettäisessä lausunnossaan ottanut kantaa esittävien taiteilijoiden nimien mainitsemisvelvollisuuteen musiikin suoratoistopalveluissa. Tapauksessa on neuvoston mukaan loukattu esittäjän moraalisia oikeuksia.
Sinfoniaorkesterit juhlistavat Muusikkojen liiton ja Gramexin juhlavuotta kahdeksassa kaupungissa28.8.2017 13:21:35 EEST | Tiedote
Muusikkojen liiton ja Gramexin yhteisellä juhlavuoden konserttikiertueella kuullaan kahden uuden kotimaisen tilausteoksen ensiesitykset. Toisen on säveltänyt Uljas Pulkkis ja toisen Antti Auvinen.
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2016 Minna Pensolalle8.12.2016 20:00:00 EET | Tiedote
Julkivapaa 8.12.2016 klo 20. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2016 tunnustuspalkinto on myönnetty viulisti Minna Pensolalle hänen työstään klassisen livemusiikin tuomisessa uusille yleisöille. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.
MUUSIKKOJEN LIITON TUNNUSTUSPALKINTO 2015 ANNAMAIJA SAARELALLE16.10.2015 00:01:00 EEST | Tiedote
Tiedote 14.10.2015/Julkivapaa 16.10.2015. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2015 tunnustuspalkinto on myönnetty yrittäjä, toimitusjohtaja, FM Annamaija Saarelalle hänen pitkäjänteisestä ja tuloksekkaasta työstään musiikin vapaan kentän toimintaedellytysten kehittämiseksi. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa.