Neljän miljardin euron investointi suunnitteilla Inkooseen
Vihreä teräs on kriittinen raaka-aine tulevaisuuden uusiutuvan energiainfrastruktuurin ja teknologiaratkaisujen, kuten tuuliturbiinien rakentamisessa, rakennus- ja autoteollisuudessa sekä kuluttajatuotteiden valmistuksessa. Sen kysynnän odotetaan kasvavan yksin Euroopassa 50 miljoonaan tonniin vuoteen 2030 mennessä, mikä vastaa kolmasosaa nykyisestä teräksen kysynnästä.
– Suomi on ihanteellinen paikka hankkeellemme. Suomella on kunnianhimoinen vähähiilisyystavoite, vihreää teollisuutta tukevat ja ennustettavat olosuhteet toiminnalle, fossiilivapaata energiaa sekä korkeasti koulutettua työvoimaa. Inkoo valikoitui sijaintipaikkakunnaksemme olemassa olevan infrastruktuurinsa sekä saatavilla olevan puhtaan sähkön ansiosta. Sen jäästä vapaa syväsatama mahdollistaa vähähiiliset kuljetukset ympäri vuoden ja pääsyn lähellä oleville Euroopan markkinoille, sanoo Blastr Green Steelin toimitusjohtaja Hans Fredrik Wittusen.
Blastrin hanke on yksi Suomen suurimmista teollisuusinvestoinneista
– Olen erittäin tyytyväinen, että pitkään työstetyn projektin sijaintipäätös on nyt vahvistettu. Blastrin päätös sijoittua Inkooseen on osoitus suomalaisen teollisuuden ja infrastruktuurin kilpailukyvystä. Suomi on erinomainen paikka hiilineutraalille teollisuudelle ja vähähiilisen teräksen valmistukseen: Meillä on vahva ja luotettava sähköverkko, hyvät olosuhteet päästöttömälle energiantuotannolle sekä toimiva logistiikka. Hanke parantaa entisestään kilpailukykyämme, vahvistaa osaamistamme sekä luo runsaasti työtä ja hyvinvointia. Se tukee myös sekä Suomen että EU:n ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteita, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.
Vähähiilistä terästä tuottava tehdas yhdessä integroidun vedyn tuotantolaitoksen kanssa muodostavat yhden suurimmista tähän asti Suomeen suunnitelluista teollisuusinvestoinneista.
– Blastrin hanke on yksi Suomen suurimmista teollisuushankkeista ja mahdollisista työllistäjistä. Se on merkittävä myös eurooppalaisen teollisuuden kannalta vihreän siirtymän mahdollistajana. Blastrin tulo Suomeen on pohjoismaisen yhteistyön tulos ja vahvistaa sitä edelleen. Hanke kiihdyttää samalla vihreään siirtymään liittyvien innovaatioiden kehittämistä ja muita investointeja, sanoo Markku Kivistö, Business Finlandiin kuuluvan Invest in Finlandin Cleantech Industry -toimialajohtaja.
Blastr aikoo leikata 95 prosenttia sen lopputuotteiden CO₂-päästöistä
Terästeollisuus tuottaa noin kahdeksan prosenttia maailman CO₂-päästöistä, mikä johtuu teräksen tavanomaisilla menetelmillä valmistukseen käytettävän fossiilisen energian korkeasta kulutuksesta. Tänä päivänä yksi valmistettu terästonni tuottaa 1,9 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Blastr korvaa koksin ja kivihiilen vedyllä kemiallisessa pelkistysvaiheessa ja siten vähentää hiilijalanjälkeä koko arvoketjussa. Tavoitteena on, että päästöjä syntyy 95 prosenttia vähemmän tavanomaiseen teräksen valmistusprosessiin verrattuna.
Inkoon tehtaalla on määrä valmistaa kaksi ja puoli miljoonaa tonnia korkealaatuista kuuma- ja kylmävalssattua vihreää terästä vuodessa.
– Olemme sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjä terästeollisuudesta, sillä se on yksi maailman suurimmista päästöjen aiheuttajista. Aiomme vähentää Inkoossa tuotetulla vihreällä teräksellä CO₂-päästöjä 4,6 miljoonalla tonnilla vuodessa, mikä vastaa kaikkien henkilöautojen vuosittaisia päästöjä Suomessa. Keskitymme systemaattisesti pienentämään kokonaishiilijalanjälkeä arvoketjussamme vähentääksemme jätettä ja kehittääksemme kierrätettäviä ratkaisuja. Tavoitteenamme on myös turvata merkittävä osa sähkön tarpeestamme suoraan tai epäsuorasti omistamistamme tuulipuistoista. Nämä investoinnit ja kumppanuudet edistävät puhtaan energian tuotantoa Suomessa. Uskomme, että hankkeemme tuo positiivisia vaikutuksia koko alueelle.Aiomme käydä aktiivista vuoropuhelua sekä tehdä tiivistä yhteistyötä paikallisyhteisön ja muiden sidosryhmien kanssa, Wittusen jatkaa.
– Olemme ylpeitä, että Blastr on valinnut sijaintipaikakseen Inkoon. Hankkeella on valtava vaikutus Inkoon yhteiskuntarakenteeseen pienen kokomme takia. Se edistää kunnan infrastruktuurin ja palveluiden kehitystä ja investointeja, hyödyttäen siten koko alueen elinvoimaisuutta ja tunnettuutta. Teemme osaltamme kaikkemme, että Blastrin hanke toteutuu ja että voimme vastata näihin tarpeisiin, kertoo Inkoon kunnanjohtaja Robert Nyman.
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Blastr Green Steel keskittyy vähentämään hiilidioksidipäästöjä teräksen arvoketjusta kehittämällä paikallisia, kestäviä ja skaalautuvia arvoketjuja terästuotannolle. Yritys aikoo leikata 95 prosenttia sen lopputuotteiden CO₂-päästöistä tavanomaisiin menetelmiin verrattuna hyödyntämällä paikallisia materiaaleja ja fossiilivapaata energiaa sekä soveltamalla kiertotalousperiaatetta koko arvoketjussaan. Blastr suunnittelee perustavansa pellettitehtaan Norjaan sekä vihreän teräksen tehtaan ja integroidun vedyn tuotantolaitoksen Suomeen. Yrityksenodotetaan kasvavan yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuuden startupeista. Vuonna 2021 perustettu Blastr on osa pohjoismaista Vanir Green Industries -investointiyhtiötä. www.blastr.no
Vanir Green Industries (VGI) on pohjoismainen liiketoiminnan rakentamiseen ja investointeihin keskittynyt yhtiö. Se rakentaa ja skaalaa johtavia, kestäviä ja kannattavia yrityksiä, jotka auttavat nopeuttamaan energiasiirtymää. VGI:n on perustanut Tore Ivar Slettemoen, joka on perustanut myös NYSE- listatun Freyr Batterier -yrityksen. Blastrin lisäksi VGI:n portfolioon kuuluvat hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiratkaisuja kehittävä Removr, Freija, joka kehittää teknologiaa vihreän metanolin tuotantoa varten, sekä maa- ja merituulivoimahankkeita kehittävä Njordr. Njordrin tytäryhtiö Nordi kehittää uusiutuvan energian hankkeita Suomessa. www.vaniras.no
Inkoon kunta sijaitsee Uudellamaalla 55 km Helsingistä länteen hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kaksikielisessä kunnassa on noin 5 400 asukasta. Inkoon väestön koulutusaste ja työllisyys ovat hyvät. Suomen yrittäjien mukaan kunta on hyvin yrittäjäystävällinen. Inkoo on sijaintinsa ja kauniin luontonsa vuoksi myös erittäin suosittu vapaa-ajan kunta, jossa sijaitsee merkittävä määrä vapaa-ajan asuntoja. www.inkoo.fi
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Markku Kivistö, Head of Industry, Cleantech, Invest in, Business Finland
+358 50 55 77 968, markku.kivisto@businessfinland.fi
Heli Hemgård, viestintäpäällikkö, Business Finland
+358 40 901 5219, heli.hemgard@businessfinland.fi
Blastr Green Steel -hankkeeseen liittyvät yleiset mediatiedustelut: Minna Sundelin, viestintäkonsultti, Fama Consulting, +358 40 582 2750, minna@fama.fi
Hans Fredrik Wittusen, toimitusjohtaja, Blastr Green Steel
+47 90 18 09 44, hfw@blastr.no
Robert Nyman, kunnanjohtaja, Inkoon kunta
+358 40 149 3762, robert.nyman@inkoo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 750 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Suomen saavutettavuus ilman lentämistä: 63 tuntia Madridista, 38 tuntia Pariisista18.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Matka Madridista Suomeen kestää parhaimmillaan 63 tuntia, Pariisista 38 tuntia, Berliinistä 29 tuntia ja Kööpenhaminasta 18 tuntia, kun käytetään julkisia liikenneyhteyksiä ilman lentämistä. Maantie- ja merimatkat vievät keskimäärin seitsemän kertaa enemmän aikaa kuin vastaavat lentomatkat. Juna- ja bussimatkustus ovat hitaampia vaihtoehtoja, mutta aiheuttavat vähemmän kasvihuonepäästöjä. Monipuoliset yhteydet ovat tärkeitä myös huoltovarmuuden kannalta.
KORJAUS KLO 18.04 LÄHETETTYYN TIEDOTTEESEEN: BUSINESS FINLANDIN ULKOMAANTOIMINTOJEN INTEGROINTI ULKOMINISTERIÖÖN RISKEERAA YRITYSTEN KASVUN VAUHDITTAMISTA14.6.2024 21:06:42 EEST | Tiedote
Tapa, jolla Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan ulkoministeriöön, on vielä hahmottumatta. Päätöstä seuraa pitkä ja hankala prosessi, joka pahimmillaan rapauttaa yritysten saamat palvelut ja riskeeraa viennin kehityksen ja Suomen talouden kasvun.
Ravebileet saunassa ja illallinen Espalla – kansainväliset matkailijat tutustuivat suomalaiseen onnellisuuteen14.6.2024 08:25:54 EEST | Tiedote
Visit Finlandin ja Helsinki Partnersin yhteisen Helsinki Happiness Hacks -kampanjan myötä tällä viikolla 14 matkailijaa ympäri maailman ovat tutustuneet suomalaiseen onnellisuuteen. Viikon ohjelmaan kuului muun muassa jäätelöä Kauppatorilla, skeittausta Suvilahdessa, keramiikkatöitä Arabia135:n tiloissa ja ravebileet saunalautalla.
Los Angelesin päästöt kuriin suomalaisteknologialla – Business Finland tuo ostajat tutustumaan Tampereen älykkäisiin kaupunkiratkaisuihin11.6.2024 08:29:00 EEST | Tiedote
Los Angelesin kaupunki tekee mittavia investointeja infrastruktuuriin valmistautuessaan vuoden 2028 kesäolympialaisiin. Business Finlandin Decarbonized Cities -ohjelma tuo 10-14.6.2024 Los Angelesin ostajat Tampereelle ja Helsinkiin tutustumaan älykkäisiin ja kestäviin kaupunkiratkaisuihin ja yrityksiin. Kyseessä on ennennäkemätön mahdollisuus suomalaisyrityksille.
Giant Forest Industry Delegation from North America – Unprecedented Interest towards Finland10.6.2024 08:01:00 EEST | Press release
Business Finland is organizing a historically comprehensive visit for the forest and wood products industry and the wood construction sector from the United States and Canada to Finland. Over 60 North Americans from nine states and Nova Scotia Canada participate the Finnish visit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme