Sota Ukrainassa järkyttää kaikenikäisten perusturvallisuutta
MIELI ry:n Kriisipuhelimessa on käyty tähän mennessä yli 400 keskustelua, joissa soiton syy on ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Eniten soittoja tuli hyökkäyksen jälkeisenä perjantaina. Soittajilla on ollut monenlaisia pelkoja sodan leviämisestä Suomeen, huolta maailmansodasta ja ydinsodan uhasta. Puheluissa on pohdittu myös hyvin konkreettisia asioita, kuten väestönsuojien riittävyyttä. Kriisipuhelintoiminnan päällikön Susanna Winterin mukaan ihmiset ovat kokeneet suurta huolta tilanteesta.
”Ihmisten perusturvallisuus on järkkynyt. Ukrainan tilanne mainitaan lähes jokaisessa puhelussa, vaikka puhelut liittyisivät henkilökohtaiseen kriisiin”, Winter sanoo.
Keskustelu rauhoittaa
Helmikuussa 2022 Kriisipuhelimeen tuli yhteensä yli 33 000 soittoa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Toisilla soittajilla tilanne herättää muistoja omista sotakokemuksista joko Suomessa tai muualla maailmassa. Vanhimmat soittajat ovat olleet yli 90-vuotiaita, muuten tilanne on puhuttanut tasaisesti kaikissa ikäryhmissä.
Yksittäisiä puheluja on tullut myös liittyen huoleen läheisistä Ukrainassa ja Venäjällä. Monilla Ukrainan kriisin tuoma ahdistus on heikentänyt toimintakykyä tai pahentanut mielenterveyden ongelmia. Osalla ahdistus on johtanut myös sairaslomiin. Lähes aina soittaja kertoo saaneensa apua Kriisipuhelimesta.
”Moni soittaja on puhelun päätteeksi selvästi rauhoittunut ja sanonut, että tuli parempi olo. Keskustelu ei muuta maailman tilannetta, mutta sen aikana voi saada keinoja, miten helpottaa omaa oloaan”, Winter sanoo.
Nuorten voimat vähissä
Sota Ukrainassa huolettaa myös nuoria. Kahden viimeisen viikon aikana Sekasin-chatissa on käyty yli 170 Ukrainaan liittyvää keskustelua. Verkkoyhteisö Sekasin Gamingin #ukraina-kanavalle on tullut Venäjän hyökkäyksen jälkeen yhteensä 8400 viestiä. Hyökkäystä seuranneen viikonlopun aikana neljännes yhteydenotoista liittyi Ukrainaan. Erityisesti tilanne on puhuttanut 20-24-vuotiaita nuoria aikuisia.
”Ensimmäisten päivien aikana moni mietti, pitääkö Suomessa pelätä. Sitäkin enemmän näkyy sinniteltyjen voimavarojen loppuminen. Kahden koronavuoden jälkeen alkoi kriisi, joka tulee vielä enemmän iholle. Tällaisessa tilanteessa nuorten maailma voi näyttää aika toivottomalta”, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo.
Valmius uudenlaiseen tukeen
Ukrainan kriisin takia sekä Kriisipuhelimen että Sekasin-chatin päivystystä on vahvistettu. MIELI ry:n kriisitoimintojen johtajan Sanna Vesikansan mukaan yhteistyötä jatketaan koordinoidusti muiden järjestöjen ja viranomaisten kanssa. MIELI ry:ssä valmistaudutaan siihen, että jatkossa vastataan uudenlaiseen tuentarpeeseen, esimerkiksi keskusteluavun tarjoamiseen useammilla eri kielillä tai Suomeen pakolaisina tulevien auttamiseen.
”Mieli ry:n yhteydenotoissa näkyy, että sota koskettaa hyvin erilaisia ryhmiä. Järjestöjen matalan kynnyksen kanavien kautta ihmisten on helppo purkaa huoliaan ja saada neuvoja omassa arjessa jaksamiseen,” Vesikansa sanoo.
Kansalaisjärjestöjen iso merkitys kriisitilanteissa tuli hyvin esiin koronapandemiassa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan järjestöjen merkitys avun järjestämisessä sota-alueelle mutta myös suomalaisten kriisinkestävyyden vahvistamisessa on taas isossa roolissa. Vesikansan mukaan valmius vastata yllättäviin, koko väestöä koskettaviin kriiseihin on turvattava jatkossakin.
”Kuten koronakriisissä, järjestöt tuottavat nopeasti henkistä tilannekuvaa siitä, kuinka paljon ja millaista tukea tarvitaan, mitä ihmisten mielessä liikkuu ja mitkä asiat huolestuttavat. Järjestöt pystyvät vastaamaan tuen tarpeeseen heti ja hankkimaan tarvittaessa lisävoimia vapaaehtoisista. Se on valtava voimavara, jota pitää edelleen vahvistaa”, Vesikansa sanoo.
Jos tarvitset keskusteluapua:
MIELI ry:n Kriisipuhelin 09 2525 0111 auki joka päivä 24/7
Kriisikeskukset, mieli.fi/kriisikeskusverkosto
Tukinet, tukinet.net
Sekasin-chat auki ma-pe 9-24, viikonloppuisin 15-24, sekasin.fi
Sekasin Gaming, discord.gg/sekasin, auki 24/7
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Winter, kriisipuhelintoiminnan päällikkö
040 587 5197, susanna.winter@mieli.fi
Satu Raappana, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja
040 840 6681, satu.raappana@sekasin.fi
Sanna Vesikansa, kriisitoimintojen johtaja
040 745 9586, sanna.vesikansa@mieli.fi
Liisa Partio, viestintäjohtaja
040 580 8984, liisa.partio@mieli.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Rahahuolet ja velkaantuminen kuormittavat – teemachat tarjoaa keskusteluapua29.10.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Pitkittyneet taloudelliset haasteet, ylivelkaantuminen ja pienituloisuus kuormittavat yhä useamman perheen arkea ja mielenterveyttä. MIELI ry kokeilee teemachattia yhdessä Takuusäätiön kanssa, jotta yhä useampi hakisi taloushuoliinsa apua ja tukea.
MIELI ry:n tavoitteet kunta- ja aluevaaleissa 202514.10.2024 01:00:00 EEST | Tiedote
Psyykkinen hyvinvointi Suomessa on heikentynyt merkittävästi. Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveydessä muutos on niin hälyttävä, että voidaan puhua mielenterveyskriisistä. Mielenterveyden häiriöt tulevat Suomelle kalliiksi. OECD laski jo ennen pandemiaa hintalapuksi 11 miljardia euroa vuodessa. Summa kertyy palveluista, sosiaaliturvamenoista ja tuottavuuden laskusta johtuvista menetyksistä. Hyvinvointialueet joutuvat kantamaan vastuun palveluiden lisääntyvistä kustannuksista. Kunnissa mielenterveyden haasteet näkyvät esimerkiksi veromenetyksinä.
12 järjestön yhteinen kannanotto: Sote-järjestöiltä leikataan vaikutuksia arvioimatta19.9.2024 09:18:59 EEST | Tiedote
Ehdotus sote-järjestöjen avustusleikkausten toteuttamisesta rapauttaa merkittävästi järjestöjen vaikuttavaa auttamistyötä. Sote-järjestöjen valtionavustusleikkaukset on peruttava tai vähintään kohtuullistettava.
Finlands självmordstal fortfarande de dystraste i Norden5.9.2024 15:11:50 EEST | Tiedote
I Finland begås ungefär 750 självmord varje år, vilket är mer än tre gånger fler än antalet dödsfall i trafiken. Med rätt åtgärder kan mängden självmord minskas.
Suomen itsemurhaluvut edelleen Pohjoismaiden synkimmät4.9.2024 07:14:07 EEST | Tiedote
Suomessa tehdään vuosittain noin 750 itsemurhaa, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin tieliikennekuolemia. Oikeilla toimilla itsemurhia pystytään vähentämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme