Museovirasto

Vuoden 2021 Wiki Loves Monuments -valokuvakilpailun Suomen-sarjan voitti Ragnar Ljusström tunnelmallisilla yökuvillaan

Jaa
Maailman suurin valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments järjestettiin Suomessa ja eri puolilla maailmaa 1.9.–31.10.2021. Teemana oli tällä kertaa ennen kuvaamaton kulttuuriperintö, eli rakennukset, tilat ja luontokohteet, joita on kuvattu harvoin.
Pasilan veturitallien pyörteitä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0
Pasilan veturitallien pyörteitä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0

Suomen-sarjan voittajaksi valittiin Ragnar Ljusström yöllisillä kuvillaan Pasilan veturitalleista sekä Suvilahden kaasukellosta. Molemmat kuvat on otettu kilpailun aikana syyskuussa 2021.

Kilpailun tuomariston mielestä Pasilan veturitalleilta otetun kuvan geometria on valloittava, junatallien ja raiteiden kaarteissa on liikettä kuin virran pyörteissä. Varjojen ja valojen kontrasti on upea. Kuvassa on myös liike-energiaa, ja se esittelee kohteensa uudesta näkökulmasta.

Suvilahden kaasukellon kuva taas vangitsee hienosti yön pimeydestä nousevan kellon punaisen valaistuksen ja inspiroi mielikuvitusta: mitä taianomaista rakennukseen kätkeytyy?

Jälleenvalokuvaussarjassa palkittiin nimimerkki Onkivesj kuvallaan Sorsakosken tehtaan yläverstaasta. Kuva on tarkka esitys siitä, miten historiallinen tehdasmiljöö on siirtynyt nykypäivään.

Kilpailuun lähetettiin 859 kuvaa 57 osallistujalta. Tänä vuonna oli erityisen hienoja drone-kuvia joista kahden kuvaajan kuvat pääsivät kansainväliseen sarjaan lähetettyjen kuvien joukkoon. Tänä vuonna saatiin hyvin kuvia erityisesti sellaisista kulttuuriperintökohteista, joista ei ollut Wikipediassa kuvia aikaisemmin.

Voittajakuvat mukana kansainvälisessä kilpailussa

Suomen-kilpailun voittaja palkitaan 200 euron valokuvaustarvikelahjakortilla. Kymmenen parasta kuvaa palkitaan Museokortilla, ja ne etenivät kansainväliseen kilpailuun. Lisäksi jälleenvalokuvaussarjan oivaltavin kuva palkittiin 100 euron valokuvaustarvikelahjakortilla ja Museokortilla.

Vuoden 2021 kansainvälisen Wiki Loves Monuments -kilpailun voittajaksi valittiin kuva Rio de Janeirossa sijaitsevasta Real Gabinete Português de Leiturasta. Kuvan otti Donatas Dabravolskas. Wiki Loves Monumentsin kansainvälisellä sivulla esitellään 15 parasta kuvaa vuodelta 2021.

Wikimedia Suomi ry järjesti kilpailun yhteistyössä Museoviraston sekä Keravan museopalvelujen kanssa. Kilpailu järjestettiin Suomessa jo viidettä kertaa. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi.

Wiki Loves Monuments järjestetään Suomessa jälleen syyskuussa 2022. Tänä vuonna kilpailun aiheena on kestävä perintö, joka on myös Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vuositeema.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kimmo Virtanen, Wikimedia Suomi ry
kimmo.virtanen@wikimedia.fi, +358 44 022 4007


Ismo Malinen, Museovirasto
ismo.malinen@museovirasto.fi, 0295 33 6382

Kuvat

Pasilan veturitallien pyörteitä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0
Pasilan veturitallien pyörteitä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0
Lataa
Suvilahden teräksinen kaasukello yöllä voimakkaassa sumussa. Sisätilat muutettiin remontin jälkeen väliaikaiseksi ("pop-up") Kino GAS -elokuvateatteriksi 10.–26.9.2021. Teatterissa näytettiin mm. Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin ulkoilmanäytöksiä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0
Suvilahden teräksinen kaasukello yöllä voimakkaassa sumussa. Sisätilat muutettiin remontin jälkeen väliaikaiseksi ("pop-up") Kino GAS -elokuvateatteriksi 10.–26.9.2021. Teatterissa näytettiin mm. Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin ulkoilmanäytöksiä. Kuva: Ragnar Ljusström, CC-BY SA 4.0
Lataa
Real Gabinete Português de Leitura Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Kuva: Donatas Dabravolskas, CC-BY-SA-4.0.
Real Gabinete Português de Leitura Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Kuva: Donatas Dabravolskas, CC-BY-SA-4.0.
Lataa
Sorsakosken tehtaan yläverstas vuosina 1915 ja 2021. Vas. Victor Barsokevitsch, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, CC BY 4.0. Oik. Onkivesj, CC-BY-SA-4.0.
Sorsakosken tehtaan yläverstas vuosina 1915 ja 2021. Vas. Victor Barsokevitsch, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, CC BY 4.0. Oik. Onkivesj, CC-BY-SA-4.0.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Museovirasto
Museovirasto
Sturenkatu 2a
00510 HELSINKI

https://www.museovirasto.fi

Museovirasto

Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Pariisissa 11.–12.12.2024 järjestettävässä Haagin sopimuksen kokouksessa Suomea edustaa Museoviraston erikoisasiantuntija – haastattelut paikan päältä mahdollisia5.12.2024 13:42:44 EET | Tiedote

Unescon alainen Haagin sopimus vuodelta 1954 turvaa kulttuuriomaisuuden suojelua aseellisissa selkkauksissa. Sopimuksen toisen protokollan komitea kokoontuu vuosittain päättämään avustuksista ja tehostetusta kulttuuriomaisuuden suojelusta. Pariisissa 11. ja 12.12. järjestettävässä kokouksessa asialistalla ovat tehostetun suojelun kohteet ja niiden rahallinen tukeminen. Pariisin-kokous päättää myös Suomen vuoden kestäneen puheenjohtajuuskauden.

Arkeologiska objekt av riksintresse har bekräftats7.11.2024 14:07:35 EET | Pressmeddelande

Museiverket har utarbetat en inventering av arkeologiska objekt av riksintresse, där de viktigaste arkeologiska objekten i Fastlandsfinland har fastställts. Statsrådet har 7.11.2024 godkänt den som en inventering som avses i de riksomfattande målen för områdesanvändning som grundar sig på markanvändnings- och bygglagen. Inventeringen träder i kraft 1.3.2025. Totalt 1 391 arkeologiska objekt har valts ut som objekt av riksintresse.

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet on vahvistettu7.11.2024 14:07:35 EET | Tiedote

Museovirasto on laatinut valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventoinnin, jossa on määritetty manner-Suomen merkittävimmät arkeologiset kohteet. Valtioneuvosto on hyväksynyt sen maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi 7.11.2024. Inventointi tulee voimaan 1.3.2025. Merkittäviksi valittuja arkeologisia kohteita on yhteensä 1391.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye