Keski-Suomen ELY-keskus

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset 2023 jaettu

Jaa
Keski-Suomen ELY-keskus myöntää vuosittain avustusta alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittäville ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeille. Tämän vuoden avustuksilla pystytään tukemaan 17 hankkeen toteutumista. Hankkeista kaksi saa rahoituksensa ympäristöministeriölle annetusta testamenttilahjoituksesta.
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustuksella on aiemmin toteutettu muun muassa kouluniittyhanke. Pilottikohteena toimi Ylöjärven lukio. Kuva: Jere Nieminen, Villi vyöhyke ry.
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustuksella on aiemmin toteutettu muun muassa kouluniittyhanke. Pilottikohteena toimi Ylöjärven lukio. Kuva: Jere Nieminen, Villi vyöhyke ry.

Avustuskierroksen erityisteemana oli elävä aineeton kulttuuriperintö. Rahoitettaviksi etsittiin hankkeita, joissa esimerkiksi vahvistettaisiin tai levitettäisiin jotain kulttuuriperinnön ilmentymää tai lisättäisiin sen arvostusta. Hankkeilla voitaisiin myös johdatella kulttuuriperintöä kestävämpään suuntaan esimerkiksi herättämällä keskustelua tai tuomalla esiin tapoja, joilla kulttuuriperintö voisi kehittyä ottaen huomioon tämän päivän ekologiset haasteet. Myös muille ympäristökasvatushankkeille jätettiin mahdollisuus saada avustusta.

Hakemuksia jätettiin runsaasti, yhteensä 86 kappaletta. Hankkeiden sisällöllinen kirjo oli laaja ja hakemuksia saatiin melko hyvin eri puolilta Suomea. Avustuksia haettiin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Jaettavaa määrärahaa on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, 812 270 euroa, kahden erityismäärärahan ansiosta.

Useassa rahoitetuissa hankkeessa on hyvin mukana elävä kulttuuriperintö samanaikaisesti ekologisten näkökulmien kanssa. Moni hanke käsittelee ja vahvistaa ympäristösuhdetta tai ympäristönlukutaitoa ottaen huomioon historian ja nykyisyyden. Kahdessa rahoitetussa hankkeessa vahvistetaan aiempia kehittämistoimia ympäristön havainnoinnin saralla.

Lista rahoitetuista hankkeista ja niiden lyhyistä kuvauksista löytyy tiedotteen liitteenä. Kaikille hakemuksen jättäneille toimitetaan hankekohtainen päätös perusteluineen kesäkuun aikana.

Testamenttilahjoituksella tukea lasten ja nuorten luontosuhteelle

Ympäristöministeriö sai loppuvuodesta 2022 testamenttilahjoituksen, joka oli haluttu kohdentaa luonnonsuojeluun ja erityisesti toimintaan, joka auttaa lapsia ja nuoria tulemaan tutuiksi metsän kanssa. Lahjoitus käytetään ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeisiin.

Testamenttilahjoitus ei ollut tiedossa vielä tämän avustuskierroksen hakuaikana, mutta hankkeiden joukosta löytyi kaksi hyvin valmisteltua ja aiheeseen sopivaa hanketta, jotka voidaan rahoittaa testamenttilahjoituksen turvin: ”Ihmetellen iloa luonnosta” ja ”Monimuotoisuutta metsäsuhteisiin”.

Suurempi osa lahjoituksesta jää jaettavaksi seuraavalla hakukierroksella.

Eduskunta osoitti suoran määrärahan 80-vuotiaalle Luontoliitolle

Suurimman ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustuksen koskaan saa Luontoliitto, jolle eduskunta osoitti vuoden 2023 budjetissa 400 000 euron määrärahan. Suurhanke ”Talkoiden, ennallistamisten sekä luonnonhoitotöiden uudet muodot lapsi- ja nuorisotyössä” kestää vuoden 2025 loppuun. Sen aikana Luontoliiton toimintaa laajennetaan vahvemmin valtakunnalliseksi ja muun muassa järjestetään aiempaa enemmän luontoleirejä, joille on kova kysyntä. Lisäksi pyritään kehittämään luontoon liittyviä toimintatapoja lapsi- ja nuorisotyöhön.

Syksyn 2023 haussa vesi- ja metsäteemat

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusten seuraava haku järjestetään tämänhetkisen tiedon mukaan loka-marraskuussa 2023.

Haun erityisteemana on syksyn haussa vedet. Lisäksi testamenttilahjoituksen loppuosa kohdennetaan hankkeille, joissa kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret ja joissa teemana on metsäluonto.

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia erityisavustuksia. Avustusten hallinnointi on keskitetty Keski-Suomen ELY-keskukseen.

Verkkosivut: https://www.ely-keskus.fi/avustukset-ymparistokasvatus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustuksella on aiemmin toteutettu muun muassa kouluniittyhanke. Pilottikohteena toimi Ylöjärven lukio. Kuva: Jere Nieminen, Villi vyöhyke ry.
Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen avustuksella on aiemmin toteutettu muun muassa kouluniittyhanke. Pilottikohteena toimi Ylöjärven lukio. Kuva: Jere Nieminen, Villi vyöhyke ry.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Vedenohjausmuurin rakentaminen haittaa jalankulku- ja pyöräilyliikennettä Vesangantiellä, Jyväskylä27.9.2024 10:12:55 EEST | Tiedote

Keski-Suomen ELY-keskus rakennuttaa vedenohjausmuurin Vesangantien kallioleikkaukselle. Työt alkavat viikolla 40. Niiden kesto on sääolosuhteet huomioiden noin 4–6 viikkoa. Työstä aiheutuu haittaa jalankulku- ja pyöräilyväylän käyttäjille. Työmaa-alueelle järjestetään kiertotie. Myös autoliikenteelle saattaa aiheutua häiriöitä työmaaliikenteestä.

Keski-Suomen maakunnallisiksi vastuulajeiksi valikoitui 28 sammal- ja 5 jäkälälajia18.9.2024 11:52:11 EEST | Tiedote

Keski-Suomen maakunnan uusimmat vastuulajit on julkaistu osana LUMOAVA-hanketta, jonka tavoitteena on edistää luonto- ja ilmastotiedon sisällyttämistä päätöksentekoon. Tällä kertaa vuorossa ovat sammalet ja jäkälät. Valtaosa uusista vastuulajeista on uhanalaisia pienvesien äärellä ja lahopuulla eläviä vanhojen metsien lajeja. Niiden esiintymistä merkittävä osa sijaitsee Keski-Suomessa, minkä vuoksi maakunnalla on keskeinen rooli niiden varjelemisessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye