Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

SOOLin liittokokous: Kannattaako opettajaksi opiskella tulevaisuudessa?

Jaa

Opettajaopiskelijoiden toimeentulo on aina ollut niukkaa ja tulevaisuudessa tilanne tulee vielä heikkenemään entisestään. SOOLin liittokokous vaatii, että päättäjät arvostavat Suomen tulevien opettajien työpanosta ja huomioivat heikennysten yhteisvaikutukset opettajaopiskelijoihin.

SOOL

Opettajaopiskelijoiden toimeentulo on aina ollut niukkaa ja tulevaisuudessa tilanne tulee vielä heikkenemään entisestään. Petteri Orpon hallitus on aikeissa kohdentaa leikkauksia moneen opettajaopiskelijan elämään vaikuttavaan osa-alueeseen opinnoista työelämään. Opeopiskelijat ovat huolissaan omasta toimeentulostaan ja jaksamisestaan näiden heikennysten vuoksi.

Suomen hallituksen esityksen mukaan opintotuen lainapainotteisuutta lisätään ja opintorahan indeksikorotukset on jäädytetty hallituskauden ajaksi. Lisäksi kehysriihen tuloksena opiskelijat on päätetty palauttaa opintotuen asumislisän piiriin. Arvioiden mukaan tehdyt ja suunnitellut leikkaukset voivat heikentää opiskelijoiden toimeentuloa jopa tuhansien eurojen edestä vuodessa. Nämä toimet lisäävät opiskelijoiden taloudellista ahdinkoa, ja toimeentulon heikennykset kohdistuvat erityisen kipeästi opettajaksi opiskeleviin. Opettajaopiskelijat valmistuvat matalampipalkkaisille aloille, minkä vuoksi opintolainan takaisinmaksu on suhteessa hankalampaa verrattuna monien alojen opiskelijoihin.

Opiskelijoiden heikentyvä taloustilanne ajaa opiskelijat töihin jo opintojen aikana. Opettajaksi opiskeleminen sisältää huomattavan määrän läsnäolopakollista opiskelua, joten töissä käyminen opintojen ohessa on erittäin haasteellista. Toimeentulon heikennykset aiheuttavat sen, etteivät opiskelijat voi keskittyä päätyöhönsä eli opiskeluun. Kuormittavia tekijöitä kasaantuu opiskelijoille muistakin syistä, kuin työnteosta, ja näiden yhteisvaikutuksesta opinnot voivat viivästyä.

Vastavalmistuneet opettajat työllistyvät usein määräaikaisiin työsuhteisiin, jonka myötä vastavalmistuneista opettajista huomattava osa on kesän ajan työttömiä. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa ollaan pidentämässä kuudesta kuukaudesta 12 kuukauteen. Muutos tarkoittaisi sitä, ettei ensimmäisessä määräaikaisessa työsuhteessa oleva opettaja saa koko lukuvuoden mittaisesta työstään työttömyysturvaa kesäksi, koska työssäoloehto ei enää täyttyisi. Usein määräaikaiset opettajat joutuvat hakemaan töitä kesäksi oman alan ulkopuolelta toimeentulonsa turvaamiseksi. Vain hyvinvoiva, palautunut ja toimeentuleva opettaja jaksaa tehdä työtään.

Niin opiskeluaikana kuin työelämässä opeopiskelijat joutuvat kohtaamaan taloudellisia haasteita ja turvattomuutta. Ollaksemme tulevaisuuksien tekijöitä, tarvitsemme turvatun, taloudellisesti vakaan opiskeluajan ja työelämään siirtymisen nivelvaiheen. Opettajaopiskelijat haluavat olla sitoutuneita alaansa ja ymmärtävät työnsä merkityksen yhteiskunnalle. Vaadimme, että päättäjät arvostavat Suomen tulevien opettajien työpanosta ja huomioivat heikennysten yhteisvaikutukset opettajaopiskelijoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu noin 7 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye