Toimiva jätehuolto perustuu yksityisiin palveluihin ja toimiviin markkinoihin
Eduskuntakäsittelyyn on tulossa hankintalain uudistus, jossa rajataan kuntien omistamien yhtiöiden mahdollisuutta toimia markkinoilla kaksoisroolissa eli hoitamassa lakisääteisiä tehtäviä lakiin perustuvan monopolinsa turvin ja samanaikaisesti tarjoamassa palveluita vapailla yritysmarkkinoilla. Tämä kaksoisrooli on johtanut useilla alueilla kilpailuneutraliteetin vääristymiseen, minkä vuoksi kilpailu- ja kuluttajavirasto on nostanut jätehuoltosektorin erityisen tarkastelun kohteeksi.
Toinen lakiuudistus liittyy siihen, että kuntien yksinoikeus jätehuollossa rajattaisiin asumisessa syntyviin jätteisiin. Lain muutoksella avattaisiin markkinoita ja helpotettaisiin uusien innovaatioiden kehittämistä jätehuollossa. Tämä tukee hallitusohjelman strategista tavoitetta nostaa Suomi bio- ja kiertotalouden edelläkävijämaaksi samoin kuin hallituksen tahtoa edistää kilpailua purkamalla sitä estävää toimialakohtaista sääntelyä.
Suomalainen jätehuoltojärjestelmä on aina perustunut yksityisiin palveluihin. Suomessa toimii ympäristösektorilla satoja toimijoita, suuria ja pieniä, jotka ovat vastuullisesti huolehtineet kaupan, teollisuuden ja muun elinkeinoelämän jätteen keräämisestä, käsittelystä ja kierrätyksestä jo 50 vuoden ajan.
Lisäksi Suomeen on syntynyt jätteen käsittelyyn maailmanlaajuisestikin merkittävää teknologiaosaamista, jolla on valtavat markkinamahdollisuudet ratkottaessa globaaleja kestävyyshaasteita. Nämä yritykset näkevät kiertotalouden suurena mahdollisuutena luoda uusia palvelu- ja teknologiainnovaatioita, joilla edistetään resurssien kestävää ja tehokasta käyttöä. Yritykset ovatkin tervehtineet ilolla hallituksen aloitteita, koska kasvavat markkinat tarvitsevat vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön.
Kuntien vastuulla oleva jäte on siksi merkittävää, että se on yhdyskuntajätettä, jolle on asetettu EU:n tasolta kovat kierrätystavoitteet. Yhdyskuntajätteen osalta Suomella on kovat haasteet. Kierrätys ei ole kehittynyt 15 vuoteen eikä tavoitteita saavuteta ilman radikaalia muutosta jätepolitiikassa.
Yhdyskuntajätteistä on edelleen puolet sekajätettä eli aivan liikaa. Sekajätteen määrä pitäisi puolittaa kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta siihen päästään, laajat kunnalliset monopolioikeudet jätteisiin tulee purkaa ja kuluttajien valinnanvapauksia kasvattaa. Jätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä pitää tehdä mahdollisimman helppoa ja vaivatonta ja kierrätyksestä tulee tehdä eri ohjauskeinojen avulla jätteenpolttoa houkuttelevampi vaihtoehto.
Kuntien monopolioikeuksia tai sekajätteen suurta määrää ei voida puolustella sillä, että kunnat ovat juuri investoineet jätteenpolttoon, varoituksista huolimatta. Näiden polttolaitosten raaka-ainehuolto saadaan tehokkaimmin varmistettua sillä, että kunnalliset toimitusmonopolit polttolaitoksiin puretaan, ja ne voivat ryhtyä ostamaan kierrätyskelvotonta teollisuuden ja kaupan jätettä vapaasti markkinoilta. Näin turvataan kuntien omistamien polttolaitosten energiahuolto myös tulevaisuudessa.
Jätemarkkinoille 1990-luvulla rakennetut siilot tulisi vihdoin purkaa. Jätteet tulisi nähdä syntylähteestä riippumatta materiaaliksi, johon liittyy paljon uusia taloudellisen kasvun ja työllistämisen mahdollisuuksia. Tämän takia toimialalle tarvitaan toimivat markkinat hankintalakia uudistamalla, monopolioikeuksia karsimalla sekä kansalaisten valinnanvapautta lisäämällä.
Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry
Jorma Mikkonen Tatu Rauhamäki
hallituksen puheenjohtaja toimitusjohtaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki, 050 521 2907
tatu.rauhamaki(at)ytpliitto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry
Purkupäivä 2024 käsitteli rakentamisen kiertotalouden arvoja ja hintaa13.9.2024 16:14:25 EEST | Uutinen
Purkualan vuoden päätapahtuma Purkupäivä 2024 kokosi 130 osallistujaa rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden ääreen Helsinkiin. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä avasi tilaisuuden esittämällä rakentamislain uudistuksen vaikutukseen purkamiseen. Ajankohtaisen lainsäädännön muutoksen myötä tapahtumassa tarkasteltiin rakentamisen, purkamisen ja kiertotalouden arvoja ja hintaa.
Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei kannata aikailla – etenkin kun otetaan huomioon valtiontalouden tilanne2.9.2024 14:52:07 EEST | Tiedote
Nyt on oikea aika päättää jäteveron laajentamisesta, kun Orpon hallitus kokoontuu alkuviikosta budjettiriiheen. Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei tule aikailla, koska jätevero lisää valtion tuloja ja kannustaa jätteiden hyödyntämiseen.
Jäteveron laajentaminen tukisi valtiontaloutta ja ilmastotavoitteita – hallitusohjelman kirjaus otettava valmisteluun16.4.2024 15:24:15 EEST | Tiedote
Jäteverotuksen kehittäminen on kirjattu tavoitteeksi hallitusohjelmaan. Kierrätysteollisuus ry esittää, että valmistelu aloitetaan mahdollisimman pikaisesti. Jäteverotus ei pelkästään edistä ympäristöllisiä ja kiertotaloudellisia tavoitteita, vaan lisää fiskaalista verokertymää, mikä tukee valtiontaloutta.
Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.
Markkinaehtoinen kiertotalous vaatii aktiivia toimia19.9.2023 08:20:50 EEST | Tiedote
Kiertotalouden politiikkaohjauksen tulee olla pitkäjänteistä. Jakeluvelvoitteen laskun sijaan kuljetuskustannusten nousuun tulisi vaikuttaa muilla keinoin. Jäteveron laajentaminen uusiin jätelajeihin ohjaisi materiaaleja kaatopaikalta käyttöön. Kiertotalous toteutuu parhaiten markkinaehtoisesti. Myös kiertotalouden investoinnit edellyttävät sujuvaa luvitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme