Kierrätysteollisuus ry

Vaikutusten arviointi: Jätelain yksinoikeuksien rajaaminen edistää kierrätystä ja kilpailua

Jaa
YTP tilasi keväällä vaikutusten arvioinnin Ramboll Finland Oy:ltä ja Lexia Asianajotoimisto Oy:ltä hallitusohjelman mukaisesta jätelain muuttamisesta siten, että kunnille jätelaissa annetut yksinoikeudet rajataan asumisessa syntyviin jätteisiin. Valmistuneen arvioinnin mukaan muutos parantaa Suomen mahdollisuuksia saavuttaa asetettavat kierrätysvelvoitteet ja lisää kilpailua jätehuollossa.

Yhdyskuntajätteiden kierrätysaste ei ole Suomessa kohonnut 15 vuoteen. Euroopan unionin vuodelle 2020 asettamasta 50 %:n tavoitetasosta ollaan jäljessä noin 15 prosenttiyksikköä. Valmisteilla olevassa kiertotalouspaketissa tavoitteet edelleen kiristyvät ja muuttuvat velvoittaviksi.

Ramboll Finland Oy:n ja Lexia Asianajotoimisto Oy:n tekemän vaikutusten arvioinnin mukaan yhdyskuntajätteen kierrätysastetta saadaan nostettua pitkällä aikavälillä viisi prosenttiyksikköä vähentämällä kuntien yksinoikeuksia jätehuollossa hallitusohjelman mukaisesti.

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa halutaan edistää kierrätystä ja siihen liittyviä ratkaisuja kiertotalouden läpimurron vauhdittamiseksi. Hallitusohjelman mukaan jätelakia muutetaan siten, että kunnille jätelaissa annetut yksinoikeudet rajataan asumisessa syntyviin jätteisiin alueelliset erityispiirteet huomioiden.

–  Rambollin selvitys osoittaa, että lain muutos on askel oikeaan suuntaan, toteaa Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki.

Tällä hetkellä asumisessa syntyvien jätteiden lisäksi yksityisen ja julkisen sosiaali-, terveys- ja koulutustoiminnan jätteet sekä julkisten hallinto- ja palvelutoimintojen jätteet ovat yksinoikeudellisesti kunnallisten jätehuoltotoimijoiden vastuulla. Yksityinen yritys ei voi tarjota palvelua jätteen tuottajille siinäkään tapauksessa, että se toteuttaisi jätehuollon tehokkaammin, halvemmin tai kierrätystä paremmin edistäen.

– Jätelain muutos tukee myös hallitusohjelman tavoitteita kilpailun lisäämisestä ja julkisten palvelujen avaamisesta yritysten kilpailulle. Selvityksen mukaan muutoksen seurauksena syntyy todennäköisesti kilpailua palveluntarjonnassa ja tätä kautta uusia palvelukonsepteja ja innovaatioita, Rauhamäki sanoo.

Myös ympäristöministeriö kilpailutti syksyllä 2015 vaikutusten arvioinnin laadinnan jätelain yksinoikeuksien rajaamisesta. Ministeriön kilpailutuksen voitti Suomen Kuntaliiton omistama FCG Finnish Consulting Group Oy:n vetämä konsortio. Kuntaliitto on ottanut kielteisen kannan hallitusohjelman mukaiseen yksinoikeuksien rajaamiseen.

– On tärkeää, että mahdolliset vaikutukset tulevat arvioiduksi objektiivisesti eri näkökulmista. Jätelain muutos on tärkeä päänavaus kierrätyksen ja kilpailun edistämiselle, Rauhamäki toteaa.

Ympäristöministeriön teettämässä (julkaistu 6.7.) vaikutusten arvioinnissa korostuvat kunnallisten jätehuoltotoimijoiden näkemykset ja konsultti esittääkin, että kunnan omassa toiminnassa syntyvä jäte tulisi säilyttää kuntavastuun piirissä, vaikka jätelain muutoksen vaikutukset arvioidaan pieniksi ja muutos selkiyttäisi vastuunjakoa jätehuollossa.

Rambollin laatimassa kvantitatiivisessa arvioinnissa osoitetaan, että muutoksen kohteena oleva jätemäärä on varsin pieni ja sillä on vain minimaalisia heijastusvaikutuksia esimerkiksi asumisessa syntyvän jätteen jätehuoltoon. Kaiken kaikkiaan vaikutukset ovat vähäisiä, mutta pääosin neutraaleja tai positiivisia.

– Lainsäädännöllä annetut yksinoikeudet ovat aina poikkeus normaalista markkinaehtoisesta tilanteesta, joka on tunnetusti kansantaloudellisesti tehokkain tapa toimia. Niiden säilyttämiselle pitäisi olla erityisen vahvat perusteet. Sellaisia ei kummastakaan arvioinnista nouse esiin. Sosiaali- ja terveyspalveluille, koulutustoiminnalle sekä hallinto- ja palvelutoiminnoille lain muutos sen sijaan avaa mahdollisuuden kilpailuttaa tehokkaasti jätehuoltonsa ja edistää toiminnassaan syntyvien jätteiden lajittelua ja kierrätystä, Rauhamäki sanoo.

Vaikutusten arvioinnin Ramboll Finland Oy:ltä ja Lexia Asianajotoimisto Oy:ltä on tilannut Ympäristöteollisuus- ja palvelut YTP ry. Arviointi on tehty samoilla arviointikriteereillä, jotka YM määritteli omassa arvioinnin hankinnassaan.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki, p. 050 521 2907

YTP on Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöalan yritysten toimialajärjestö, joka ajaa yritysmyönteistä toimintaympäristöä, toimialan arvostuksen nostamista sekä luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä.

Lisätietoja Ympäristöteollisuus- ja palvelut YTP ry:n toiminnasta: www.ytpliitto.fi 

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://kierratysteollisuus.fi/

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

Purkupäivä 2024 käsitteli rakentamisen kiertotalouden arvoja ja hintaa13.9.2024 16:14:25 EEST | Uutinen

Purkualan vuoden päätapahtuma Purkupäivä 2024 kokosi 130 osallistujaa rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden ääreen Helsinkiin. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä avasi tilaisuuden esittämällä rakentamislain uudistuksen vaikutukseen purkamiseen. Ajankohtaisen lainsäädännön muutoksen myötä tapahtumassa tarkasteltiin rakentamisen, purkamisen ja kiertotalouden arvoja ja hintaa.

Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye