Kierrätysaste nousuun erilliskeräystä lisäämällä
Vuonna 2015 kierrätysaste nousi 41 prosenttiin, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 33 prosenttia. Kierrätysaste on viimeiset 15 vuotta pysytellyt 30 prosentin tuntumassa, kun samaan aikaan jätteiden energiana hyödyntäminen on lisääntynyt.
Kierrätysasteen nousua näyttää selittävän yhdyskuntajätteiden erilliskeräyksen lisääntyminen. Myös tilastointikäytänteissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat tilastoihin, esimerkiksi vuoden 2015 yhdyskuntajätetilastoon on kaupan kuitupakkausjätteet pystytty sisällyttämään tarkemmin.
Erilliskeräyksen tulee laajentua, jotta kierrätysasteet saavutetaan
Erilliskeräyksellä on pystytty lisäämään yhdyskuntajätteiden kierrätystä Suomessa. Lajittelemattomasta yhdyskuntajätteestä eli sekajätteestä polttoon päätyi sen sijaan edelleen 77 prosenttia ja kaatopaikalle 23 prosenttia vuonna 2015.
”Jotta Suomi saavuttaa kierrätystavoitteensa, tulee polttoon päätyvän sekajätteen määrä saada reippaaseen laskuun erilliskeräystä lisäämällä”, toteaa toimitusjohtaja Tatu Rauhamäki.
Kierrätyksen lisääminen on mahdollista, sillä askelmerkit ovat jo olemassa. Sipilän hallitusohjelmassa on kattavasti listattu toimia, joiden avulla Suomi voisi ottaa askelia kohti kiertotalousyhteiskuntaa.
Hallituksen linjaukset yhdyskuntajätteen kierrätysasteen nostamiseksi vähintään 50 prosenttiin, kierrätyskelpoisen jätteen kaatopaikkakiellon asettamisesta, kierrätyspohjaisten ratkaisuihin liittyvän sääntelyn kohtuullistamisesta sekä kunnille jätelaissa annettujen yksinoikeuksien rajaamisesta asumisessa syntyviin jätteisiin ovat kaikki tervetulleita keinoja kiertotalouden edistämiseksi.
”Olennaista on, että hallitus myös toimeenpanee nämä linjaukset mahdollisimman nopeasti sekä lisää samalla myös kansalaisten valinnanvapautta” jatkaa Rauhamäki.
Linkki Tilastokeskuksen tiedotteeseen: http://www.tilastokeskus.fi/til/jate/2015/jate_2015_2016-12-20_tie_001_fi.html
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tatu.rauhamaki (at) ytpliitto.fi, gsm. 050 521 2907
Linkit
Tietoja julkaisijasta
YTP on Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöalan yritysten toimialajärjestö, joka ajaa yritysmyönteistä toimintaympäristöä, toimialan arvostuksen nostamista sekä luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry
Purkupäivä 2024 käsitteli rakentamisen kiertotalouden arvoja ja hintaa13.9.2024 16:14:25 EEST | Uutinen
Purkualan vuoden päätapahtuma Purkupäivä 2024 kokosi 130 osallistujaa rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden ääreen Helsinkiin. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä avasi tilaisuuden esittämällä rakentamislain uudistuksen vaikutukseen purkamiseen. Ajankohtaisen lainsäädännön muutoksen myötä tapahtumassa tarkasteltiin rakentamisen, purkamisen ja kiertotalouden arvoja ja hintaa.
Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei kannata aikailla – etenkin kun otetaan huomioon valtiontalouden tilanne2.9.2024 14:52:07 EEST | Tiedote
Nyt on oikea aika päättää jäteveron laajentamisesta, kun Orpon hallitus kokoontuu alkuviikosta budjettiriiheen. Kaatopaikalle vietävän jätteen verotuksen kanssa ei tule aikailla, koska jätevero lisää valtion tuloja ja kannustaa jätteiden hyödyntämiseen.
Jäteveron laajentaminen tukisi valtiontaloutta ja ilmastotavoitteita – hallitusohjelman kirjaus otettava valmisteluun16.4.2024 15:24:15 EEST | Tiedote
Jäteverotuksen kehittäminen on kirjattu tavoitteeksi hallitusohjelmaan. Kierrätysteollisuus ry esittää, että valmistelu aloitetaan mahdollisimman pikaisesti. Jäteverotus ei pelkästään edistä ympäristöllisiä ja kiertotaloudellisia tavoitteita, vaan lisää fiskaalista verokertymää, mikä tukee valtiontaloutta.
Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.
Markkinaehtoinen kiertotalous vaatii aktiivia toimia19.9.2023 08:20:50 EEST | Tiedote
Kiertotalouden politiikkaohjauksen tulee olla pitkäjänteistä. Jakeluvelvoitteen laskun sijaan kuljetuskustannusten nousuun tulisi vaikuttaa muilla keinoin. Jäteveron laajentaminen uusiin jätelajeihin ohjaisi materiaaleja kaatopaikalta käyttöön. Kiertotalous toteutuu parhaiten markkinaehtoisesti. Myös kiertotalouden investoinnit edellyttävät sujuvaa luvitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme