Kierrätysteollisuus ry

Markkinapaikasta kiertotalouden digiloikka -seminaari 19.4.2018 Helsingissä

Jaa
Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP järjestää Markkinapaikasta kiertotalouden digiloikka -seminaarin 19.4.2018 Helsingin Messukeskuksessa. Seminaari kokoaa yhteen laajan joukon ympäristöalan asiantuntijoita. Seminaarissa luodaan ensin katsaus Suomen kiertotalouden näkymiin, minkä jälkeen keskustellaan ympäristöalan ajankohtaisesta isosta kysymyksestä, jätteiden ja sivuvirtojen sähköisestä markkinapaikasta.

Seuraavan vuoden aikana eri toimijat tulevat esittämään omat ratkaisuehdotuksensa resurssitehokkaan ja vähähiilisen yhteiskunnan luomiseksi, kun Suomessa valmistellaan seuraavaa hallitusohjelmaa ja tulevan EU-komission työohjelmaa muovataan. Suomi tavoittelee kiertotalouden kärkimaan asemaa. Valmisteilla oleva sähköinen materiaalien markkinapaikka on keskeinen työkalu materiaalien kierron tehostamisessa.

Seuraavina vuosina tullaan tekemään tärkeitä kiertotaloutta koskevia linjauksia. Uudistetut jätedirektiivit on tuotava kansalliseen lainsäädäntöön kesään 2020 mennessä. Uudet jätedirektiivit luovat omalta osaltaan hyvän pohjan kiertotalouden mukaisten toimien synnyttämiseksi Suomessa ja Euroopassa. Jätedirektiivien kansallisen täytäntöönpanon ohella eri toimijoiden tulisi tehdä yhteistyötä ainakin turvallisten materiaalivirtojen kehittämiseksi, jätteenpolton vähentämiseksi, kustannustehokkaan kierrätyksen lisäämiseksi, uusioainesmarkkinoiden synnyttämiseksi sekä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi.

Median edustajat voivat osallistua seminaariin ilmaiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry


Toimitusjohtaja Otto Lehtipuu, p. 040 862 2014 tai otto.lehtipuu@ytpliitto.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://kierratysteollisuus.fi/

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

Purkupäivä 2024 käsitteli rakentamisen kiertotalouden arvoja ja hintaa13.9.2024 16:14:25 EEST | Uutinen

Purkualan vuoden päätapahtuma Purkupäivä 2024 kokosi 130 osallistujaa rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden ääreen Helsinkiin. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä avasi tilaisuuden esittämällä rakentamislain uudistuksen vaikutukseen purkamiseen. Ajankohtaisen lainsäädännön muutoksen myötä tapahtumassa tarkasteltiin rakentamisen, purkamisen ja kiertotalouden arvoja ja hintaa.

Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye