Kuolema tutkijan silmin – Oulun yliopiston tutkijat median käytettävissä

Nykyisin haudoille viedään kukkia ja kynttilöitä, mutta miten kivikaudella tai historiallisella ajalla muistettiin vainajia tai miten kuolemaan tuolloin ylipäätään suhtauduttiin? Ihmistä on aina kiinnostanut elämän loppuminen ja sen jatkamisen mahdollisuus, ikuinen elämä. Mikä on evoluutiobiologin näkökulma aiheeseen?

Digitalisaation aikakaudella ihmisestä jää kuoleman jälkeen valtava digijälki omaisten hoidettavaksi. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ja kuka auttaa? Itsemurha jättää usein jälkeensä suuren joukon kysymyksiä. Millaisia selityksiä löytyy esimerkiksi lasten kasvatukseen liitetyistä ajatusmalleista? Miten tutkimuksensa valossa kuolemaan suhtautuu kosketusta tutkiva kulttuuriantropologi ja oikeuslääketieteilijä?

Tutkijamme ovat median haastateltavissa. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@oulu.fi

Yliopistonlehtori Taina Kinnunen, p. 050 5178757, on suomalaisen kosketuskulttuurin tutkimuksen uranuurtaja. Hänen tutkimuksissaan kosketusta käsitellään muun muassa sukupolvien välisenä tunnesiteenä, jonka luonne korostuu kuolemisen hetkellä. Kinnunen on tutkinut kosketusta myös työvälineenä erityisesti terveydenhuollon ammattilaisilla, jotka kohtaavat kuolevan ihmisen kosketuksen kautta. 

Tutkijatohtori Mikko Myllykangas, p. 050 4657015, tuntee itsemurhan historiaa antiikista nykyaikaan. Hänen tutkimusaiheitaan ovat itsemurhan muuttuminen lääketieteelliseksi ja psykiatriseksi ilmiöksi Suomessa 1860–1980, itsemurhien epidemiologinen tutkimus ja yhteiskuntasuunnittelu sekä lapsi-itsemurhat ja niiden yhteys psykopatiaan 1930-luvulla. Myllykangas tarkastelee lasten kasvatukseen ja ”kilttiin lapseen” liitettyjä ajatusmalleja sekä lapsi-itsemurhien selityksiä Suomessa.

Yliopistotutkija Sanna Lipkin, p. 040 5787117, tuntee vainajien muistamisen ja hautaamisen tapoja historiallisella ajalla, erityisesti kirkkoon hautaamisen historiaa sekä hautaamiseen ja kuolemaan liitettyä kristinuskoista ja kansanuskoista ajattelua sekä kuoleman sosiaalista muistia. Lipkin on perehtynyt laajasti myös lasten kuoleman muistamiseen ja hautaamisen tapoihin sekä lasten kuolemaan liittyviin tunteisiin 1600–1800-luvuilla, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta. Hän voi kertoa myös epätavallisista hautaamisista, jotka voivat johtua ennenaikaisista syntymistä, vainajan erottuvasta sosiaalisesta asemasta, vammaisuudesta tai epidemioiden tai sotien puhkeamisesta. Lipkin on tutkinut myös Pohjois-Suomen muumioituneita vainajia. Hän on kollegoineen koonnut kirkkohautamuseon Haukiputaan kirkkoon.

Tutkijatohtori Marja Ahola tuntee Suomen kivikautiset haudat ja hautaustavat. Ahola tutkii, mikä on kuoleman ja hautauksen rooli Koillis-Euroopan myöhäismesoliittisten ja neoliittisten (n. 6800–3000 eaa.) metsästäjä-keräilijäyhteisöjen kosmologiassa. Ahola voi kommentoida, tulisiko kivikauden hautaukset käsittää rituaalisena vastauksena kuolemaan vai värittävätkö omat, modernit käsityksemme hyvästä kuolemasta ja hautaustavasta arkeologisen aineiston tulkintaa.

Kun kuolema korjaa, digijälki jää. Ohjelmistotuotannon alan väitöskirjatutkija Heidi Hietala tutkii tietojärjestelmiin liittyvää prosessia, ihmisen kuoleman ekosysteemiä. Kun ihminen kuolee, hän ei lakkaa digitaalisesti olemasta vaan omaisille jää suuri määrä asioita hoidettavaksi. Näkökulma tutkimuksessa on surun sumentamien omaisten. Kuolemaan liittyvä byrokratia voidaan ja pitäisi tehdä helpommaksi. Heidi Hietalan raportti Suomidigin Läheisen kuolema -sivuilla. Hietala on tehnyt Digi- ja väestötietovirastolle raportin kuolemisen vaikuttavuusarvioinnista. Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla.

Miksi elämä ylipäätään päättyy vanhuuteen, miksi se ei jatku ikuisesti – evoluution näkökulmasta? Ikääntymisen evoluutioon vaikuttaa se, että kuolema aiheutuu usein ulkoisista syistä, kuten pedoista ja taudeista. Mitä suurempi on ulkoisista syistä johtuva kuolleisuus, sitä pienempi osa populaatiosta elää vanhaksi. Kun vanhaksi eläminen on keskimäärin harvinaista, on luonnonvalinnan kyky suosia vanhallakin iällä elämää ylläpitäviä mekanismeja myös heikentynyt – nehän ovat todennäköisesti hukkainvestointi, jos vanhaksi eläminen on epätodennäköistä. Esimerkiksi työläismuurahaiset elävät 1–2 vuotta, kun taas jälkeläistuotannolle tärkeä muurahaiskuningatar elää noin 20 vuotta. Evoluutiobiologiaan ja ikääntymisen evoluutioon on perehtynyt professori Heikki Helanterä, p. 050 4700545. 

Elämän ylläpitäminen on yksi lääketieteen perustehtävistä, ja kuolemattomuus voidaan nähdä tämän tavoitteen loogisena jatkumona. Ihmiselämää voidaan lääketieteen kehityksen myötä pitkittää ennennäkemättömällä tavalla. Kuolemattomuuteen liittyy kuitenkin monenlaisia eettisiä huolia, jotka näkyvät paitsi lääketieteen etiikkaa koskevassa keskustelussa myös kuolemattomuutta esittävissä fiktiivisissä tarinoissa. FM Leena Vuolteenaho, p. 041 550 9343, leena.vuolteenaho@gmail.com, väittelee aiheesta Oulun yliopistossa 21.10.2022. Väitöstutkimuksen aineistona on tieteisfiktiosarja Doctor Who, jossa kuolemattomuus on toistuva teema. Väitös verkossa: Kuolemattomuus houkuttaa, mutta myös huolettaa.

Professori Johannes Kettunen, p. 050 5629718, tutkii muun muassa elinajanodotteen merkkiaineita verenkierrossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy aineenvaihduntatuotteisiin ja niiden biologiaan erilaisten sairauksien taustalla väestötasolla.

LT, oikeuslääketieteen erikoislääkäri Lasse Pakanen, p. 029 5247906, tutkii äkkikuolemia ja ei-luonnollisia kuolemia muun muassa oikeuslääketieteellisessä ruumiinavausaineistossa. 

Professori, ylilääkäri Juhani Junttila, p. 08 3158522, tutkii sydänperäisen äkkikuoleman aiheuttavien sairauksien piirteitä ja äkkikuoleman vaaratekijöitä väestössä. 

Laboratoriopäällikkö Katja Porvari, p. 0294 485920, tutkii hypotermiakuolemien molekyylibiologiaa.