Metsäntuntijat-podcast: Metsänomistajan tärkeimmät kysymykset
Metsänomistamisessa haasteellista on tasapainotella eri arvojen ja valintojen välillä, sanoo Mikko Alhainen. Hän toteuttaa metsässään riistametsänhoidon oppeja, ja hakee tasapainoa talouden, luontoarvojen ja virkistyskäytön välillä. Kun metsä alkaa lähestyä päätehakkuuikää, sitä pohtii tekisikö avohakkuun vai olisiko vielä mahdollista pidentää kiertoaikaa tekemällä yläharvennus? Avohakkuussa maisemallinen muutos on suuri, ja samalla menee mustikka- ja suppilovahverometsä, hän pohtii.
Mediasta saattaa saada kuvan, että on olemassa vain kaksi hakkuutapaa: avohakkuu ja jatkuva kasvatus. Todellisuudessa vaihtoehtoja on lukuisia, Outi Pettersson sanoo. Hänestä tuli metsänomistaja 15 vuotta sitten kesämökin ostamisen kautta, sillä kaupan mukana tuli pieni metsätila. Omien sanojensa mukaan Pettersson lähti metsänomistamisessa liikkeelle ihan nollasta. Määrittelimme tavoitteet, teetimme metsäsuunnitelman ja lähdimme siitä liikkeelle, hän kertoo.
Heli Virtanen on omistanut metsää vasta viisi vuotta. Hän on koulutukseltaan metsänhoitaja, joten tietää ainakin teoriassa, mitä metsässä voi ja pitää tehdä. Silti omaa metsänomistusta leimaa passiivinen vire. Metsässäni majailee muun muassa kirjanpainaja, hän kertoo. Pitääkö siitä ottaa paineita?
Mitäänhän metsässä ei ole pakko tehdä. Ainoa velvollisuus on uudistaa avohakkuun jälkeen, heittää Pettersson.
Virtanen haluaisi kuitenkin pitää metsistään huolta, jotta edellytykset metsän hyödyntämiseen säilyisivät myös tulevilla sukupolvilla.
Kalle Vanhatalo kuvailee itseään monipuoliseksi ja kokeilunhaluiseksi metsänomistajaksi. Hän haluaisi tehdä metsänhoitotyöt itse, mutta aina aika ei yksinkertaisesti riitä. Vanhatalo käyttää metsänhoidon suunnittelussa apuna muun muassa Exceliä. Hyvällä suunnittelulla pystyy vähentämään omaa työtään – tai ainakin välttämään turhaa työtä, hän sanoo.
Excelin lisäksi metsänomistajalle on muitakin työkaluja ja apuvälineitä. Metsälehti on hiljattain julkaissut metsänhoidon päätöksentekoa tukevan Metsätietäjä-palvelun metsänomistajille. Palvelussa on mielenkiintoista se, että siellä on mahdollisuus painottaa taloudellista tuottoa, luontoarvoja tai hiilensidontaa omien tavoitteidensa mukaan – ja näkee, miten eri arvojen painotus vaikuttaa käsittelysuosituksiin, sanoo Pettersson.
Alhainen muistuttaa, että on tärkeää myös käydä omassa metsässään. Vaikka satelliittidata kehittyy koko ajan, päätökset pitää perustaa omin silmin nähtyyn tietoon. Eri lajien elinympäristöjen näkökulmasta pienipiirteisyys on tärkeää, esimerkiksi luontevia paikkoja riistatiheiköille ei ilmakuvasta näe, hän sanoo.
Metsänomistajan ei silti tarvitse itse tietää ihan kaikkea, kunhan oppii perusasiat ja hakee vaikka metsänhoidon suositusten kautta tietoa eri vaihtoehdoista, sanoo Pettersson. Tällöin on valmiudet keskustella metsäammattilaisten kanssa, haastaa heitä ja kysyä oikeat kysymykset. Tärkeintä on kysyä ”miksi”.
Kuuntele Metsäntuntijat-podcastin 12. jakso: Metsänomistajan tärkeimmät kysymykset
Tapion Metsäntuntijat-podcast pureutuu suomalaisten metsien käytön ajankohtaisiin keskusteluaiheisiin. Keskustelua luotsaavat Tapion asiantuntijat ja vieraina kuullaan monipuolisesti metsäalan ammattilaisia, tutkijoita, vaikuttajia ja metsänomistajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli VirtanenTuotepäällikkö
Puh:+358 29 432 6059heli.virtanen@karttakeskus.fiKalle VanhataloMetsänhoidon suositusten koordinaattori
Puh:+358 29 432 6067kalle.vanhatalo@tapio.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio
Päivitetty Yhteismetsän vero-opas tarjoaa jäsenneltyä tietoa ja käytännönläheisiä esimerkkejä14.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Yhteismetsän vero-opas on kattava käsikirja yhteismetsän talousasioihin. Se sopii yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, kirjanpitäjille sekä yhteismetsän perustamista suunnitteleville.
EU kiinnostui maaperästä – miksi myös metsänomistajan pitäisi?1.2.2024 13:18:46 EET | Tiedote
Maaperä toimii kasvualustana, elinympäristönä, veden suodattajana, ravinteiden kierrättäjänä ja hiilivarastona. Siksi maaperän hyvästä kunnosta on syytä pitää huolta. Miten maaperä tulisi huomioida metsänhoidossa? Entä mitä uutta tuo tullessaan EU:n maaperädirektiivi suomalaisten metsien näkövinkkelistä? Metsäntuntijat-podcastin uudessa jaksossa aiheesta keskustelevat neuvotteleva virkamies Paula Perälä ympäristöministeriöstä, tutkija Tiina Törmänen Lukesta ja luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.
Uudet suositukset metsien harvennuksiin ja luonnonhoitoon on julkaistu30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Metsänhoidon suosituksia on viime vuonna uudistettu merkittävästi. Tuoreeseen tutkimustietoon pohjautuvia toimintamalleja on nyt saatavilla kasvatusmetsien harvennuksiin, luontokohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen, vesiensuojeluun ja suometsien hoitoon sekä energiapuun korjuuseen. Uudistukset esiteltiin Tapion järjestämässä webinaarissa 30.1.
Metsäisiä direktiiviluontotyyppejä käsittelevä raportti tuo lisätietoa EU:n biodiversiteettistrategian kansallisten sitoumusten valmisteluun17.1.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Luontodirektiivin toimeenpanoa tukevassa hankkeessa selvitettiin neljän puustoisen luontotyypin tilaa, niitä koskevia tietopuutteita ja keinoja luontotyyppien turvaamiseksi. Tuloksia esitellään webinaarissa keskiviikkona 17.1. klo 14–16.
Turvetuotantoon vuokratun alueen palautus on tärkeä vaihe turvetuottajalle ja maanomistajalle – uusi neuvontamateriaali antaa vinkkejä11.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Merkittävä osa Suomen turvetuotantoalueista sijaitsee vuokramailla. Maanomistajan kannattaa valmistautua alueensa palautukseen hyvissä ajoin, ja suunnitella uutta maankäyttöä huolellisesti. Tapion koostama neuvontamateriaali antaa tietoa erityisesti vuokrasopimuksen päättymisen vaiheeseen.