Verian tuottaa voimaa päätöksentekoon— Kantar Public on nyt Verian
Verian on uusi nimi yhteiskunnallisiin kysymyksiin erikoistuneelle tutkimusyhtiölle, joka tarjoaa palvelut mielipidekyselyistä analyyseihin. Aiemmin yhtiö on toiminut nimellä Kantar Public.
"Jatkamme vuosikymmenten perinteitämme yhteiskunnallisen tutkimuksen ykkösketjuna”, lupaa Verianin Suomen maajohtaja Mikko Hormio.
Verianin brändiuudistus ja siihen liittyvä nimenmuutos tapahtuvat kaikkialla maailmassa yhtä aikaa. Yhtiön juridinen, Suomen yritystietojärjestelmään merkitty nimi sen sijaan pysyy ennallaan: Mantle Finland oy.
Verianin palveluihin kuuluvat vakiintuneiden mielipidetiedustelujen ohella käyttäytymisen muutoksen ja viestinnän ratkaisujen sekä tutkimustiedon hyödyntämisen konsultointi. Palveluihin kuuluvat myös poliittinen konsultointi sekä organisaatioiden toimintatapa-arviot.
Uudistuvassa yhtiössä vahvistuu kansainvälinen työ: ”Tuotekehitys on globaalia, ja sovellamme Suomessa osaamista paikallisiin oloihin ja paikalliseen kulttuuriin. Tästä yhdistelmästä olemme ylpeitä”, kommentoi politiikan kannatustutkimuksista tunnetuksi tullut tutkimusjohtaja Sakari Nurmela.
Verianin työ tunnetaan julkisuudessa erityisesti poliittisista ja yhteiskunnallisista mielipidetutkimuksista Helsingin sanomien sisällöissä. Tärkeitä ja näkyviä asiakkaita ovat myös poliittiset puolueet, työmarkkina- ja etujärjestöt, kansalaisjärjestöt sekä viranomaiset.
Verianin tehtävänä on tuottaa voimaa päätöksentekoon. Yhtiö sitoutuu työssään viiteen periaatteeseen:
- Tinkimättömään objektiivisuuteen. ”Olemme ehdottoman riippumattomia.”
- Merkitykselliseen päätöksentekoon. ”Olemme ketteriä ja luovia ajattelijoita.”
- Asiantuntemukseen intohimona. ”Olemme sitoutuneet huippuosaamiseen.”
- Nöyrään itsevarmuuteen. ”Annamme työmme puhua puolestaan.”
- Kunnioittavaan suoruuteen. ”Olemme viestinnässämme suoria ja vilpittömiä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko HormioMaajohtaja
Puh:050 5550432Sakari NurmelaTutkimusjohtaja
Puh:040 5785080Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Verian on maailman johtava, riippumaton tutkimus-, todiste-, arviointi- ja viestintätoimisto, joka tarjoaa palveluja hallitukselle ja julkiselle sektorille.
Ainutlaatuinen globaali dataekosysteemimme tukee konsulttejamme ja tutkijoitamme eri puolilla Eurooppaa, APAC-alueita ja Yhdysvalloissa toimivia toimistoja. Ja vaikka Verian-tiimimme sijaitsevat useilla eri aikavyöhykkeillä, teemme yhteistyötä globaalien parhaiden käytäntöjen jakamiseksi, mutta toimitamme paikallisen asiantuntemuksen avulla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Verian
Itämeri vähentää stressiä ja tarjoaa elämyksiä4.11.2024 05:00:00 EET | Tiedote
Verianin toteuttama kyselytutkimus osoittaa, että lähes puolet suomalaisista kokee Itämeren tuottavan henkilökohtaista hyvinvointia, kuten mielenrauhaa ja luontoyhteyttä. Suomalaisten mielestä vastuu Itämeren hyvinvoinnista kuuluu Itämeren rantavaltioille sekä Suomen hallitukselle. Moni on myös valmis tekemään arjestaan Itämeri-ystävällisempää. Syitä meren huonovointisuudelle ei kuitenkaan tunneta, käy ilmi John Nurmisen Säätiön tilaamasta kyselytutkimuksesta.
Puoluebarometri: Suomalaisten enemmistö tyytymätön hallitukseen22.10.2024 16:34:39 EEST | Tiedote
Kuusi kymmenestä (59 %) suomalaisesta ajattelee Petteri Orpon hallituksen onnistuneen tehtävissään heikosti. Hallitus on toiminut huonosti 34 ja melko huonosti 25 prosentin mielestä. Joka kolmas (33 %) on päinvastaista mieltä, todeten toiminnan olleen vähintään melko hyvää. Kahdeksan prosenttia pitää hallituksen toimintaa hyvänä, neljänneksen (25 %) antaessa sille melko hyvän arvosanan. Tiedot käyvät ilmi tutkimusyhtiö Verianin tuoreesta Puoluebarometrista.
Hinta yhä tärkeämpi tekijä ostopäätöksessä9.10.2024 13:31:00 EEST | Tiedote
Erikoiskaupan liiton kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisten hintaherkkyys on kasvussa. Ostovoiman heikentymisen myötä kuluttajat säästävät ulkona syömisestä, lehdistä ja kirjoista sekä kulttuuritapahtumista. Tekoälyä ei vielä hyödynnetä ostopäätöksen tiedonhankinnassa.
Suomalaisten enemmistö tyytymätön hallitukseen9.4.2024 08:15:34 EEST | Uutinen
Tutkimusyhtiö Verianin puoluebarometri kertoo, että 61 prosenttia suomalaisista ajattelee Petteri Orpon hallituksen onnistuneen tehtävissään heikosti. Hallitus on toiminut huonosti 38:n ja melko huonosti 23 prosentin mielestä. Joka kolmas (34 %) on päinvastaista mieltä, todeten toiminnan olleen vähintään melko hyvää. 11 prosenttia pitää hallituksen toimintaa hyvänä, 23 prosentin antaessa sille melko hyvän arvosanan. Varsinkin kokoomuslaiset (79 %) ja perussuomalaiset (67 %) ajattelevat hallituksen onnistuneen työssään.