Puoluebarometri: Suomalaisten enemmistö tyytymätön hallitukseen
Kuusi kymmenestä (59 %) suomalaisesta ajattelee Petteri Orpon hallituksen onnistuneen tehtävissään heikosti. Hallitus on toiminut huonosti 34 ja melko huonosti 25 prosentin mielestä.
Joka kolmas (33 %) on päinvastaista mieltä, todeten toiminnan olleen vähintään melko hyvää. Kahdeksan prosenttia pitää hallituksen toimintaa hyvänä, neljänneksen (25 %) antaessa sille melko hyvän arvosanan.
Tiedot käyvät ilmi tutkimusyhtiö Verianin tuoreesta Puoluebarometrista.
Verianin kyselytutkimuksen mukaan varsinkin kokoomuslaiset (81 %) ja perussuomalaiset (69 %) ajattelevat hallituksen onnistuneen työssään. 52 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kristillisdemokraateista on heidän kanssaan samaa mieltä, RKP:n kannattajista ainoastaan 37 prosenttia. Liki kaikki eli 95 prosenttia vasemmistoliittolaisista antoi hallitukselle vähintään melko huonon arvosanan. Sosialidemokraateista 93 ja vihreistä 85 prosenttia oli asiasta samaa mieltä. 62 prosenttia keskustan kannattajista pitää hallituksen työn jälkeä huonona.
Oppositio on onnistunut 65 prosentin mielestä vähintään melko heikosti tehtävissään esittää vaihtoehtoja hallituksen politiikalle.
Oppositiolle hyvää palautetta
antoi 25 prosenttia
ja sen toimintaa piti huonona
26 prosenttia, melko huonona 35 prosenttia.
Neljänneksen (26 %) mielestä opposition toiminta on ollut huonoa. Runsas kolmannes (35 %) pitää sitä melko huonona.
Oppositiolle hyvää palautetta antoi 25 prosenttia. Kolme prosenttia arvioi sen onnistuneen hyvin, 22 prosenttia melko hyvin.
Oppositio sai tunnustusta eniten vasemmistoliittolaisilta, joista 55 prosenttia antoi sille hyvän arvosanan. Sosialidemokraateista 49:llä ja vihreistä 39 prosentilla on sama käsitys oppositiosta. Keskustalaisista 35 prosenttia pitää opposition suoritusta hyvänä.
Eniten kritiikkiä oppositio sai kokoomuslaisilta ja perussuomalaisilta. Kokoomuslaisista 84 ja perussuomalaisista 85 prosenttia arvioi sen suoriutuneen heikosti.
Orpon hallituksen saama arvosana on tutkimusajanjakson 37. paras 54 keväästä 1994 toteutetusta mittauksesta. Tuore tulos on viisi prosenttiyksikköä heikompi kuin tutkimusajanjakson keskiarvo (38 %).
Kansalaisten suhtautuminen SDP:hen ja kokoomukseen myönteisintä, suhtautuminen perussuomalaisiin aikaisempaa negatiivisempaa
Suomalaiset suhtautuvat kaikkein myönteisimmin SDP:hen. 44 prosenttia ajattelee siitä tällä hetkellä positiivisesti. 42 prosentilla on myönteinen kuva kokoomuksesta.
Keskusta herättää positiivisia ajatuksia 41 prosentissa.
Kolmanneksella (34 %) on vastaava käsitys Vihreästä liitosta ja 33 prosentilla vasemmistoliitosta.
Kolme kymmenestä (29 %) ajattelee myönteisesti RKP:stä, melkein yhtä moni kristillisdemokraateista (28 %), perussuomalaisista (28 %) tai Liike Nytistä (27 %).
Perussuomalaisiin suhtaudutaan tällä hetkellä hiukan negatiivisemmin kuin viime keväänä (muutos -6 prosenttiyksikköä), samoin vihreisiin (-4 %-yks.).
Aavistuksen verran useampi kuin silloin suhtautuu nyt myönteisemmin SDP:hen ja RKP:hen (kummallakin muutos +3 prosenttiyksikköä).
Muita puolueita koskevat muutokset ovat vähäisempiä.
Niukka enemmistö aikeissa äänestää kuntavaaleissa
Kuusi kymmenestä (58 %) kertoi aikovansa varmasti äänestää tulevissa kuntavaaleissa, 24 prosenttia tekee niin todennäköisesti, 13 prosentin jättäessä vaalit luultavasti väliin.
Puolet (51 %) uskoo äänestävänsä varmasti aluevaaleissa, 26 prosenttia todennäköisesti. 16 prosenttia arvelee mitä todennäköisimmin jättävänsä äänestämättä aluevaaleissa.
Viime kevään Puoluebarometrissä 57 prosenttia kertoi äänestävänsä varmasti ensi kevään yhdistetyissä kunta- ja aluevaaleissa.
Puoluebarometrissä käytetty tapa ja erityisesti siinä varmoiksi äänestäjiksi ilmoittautuneiden määrä on antanut hyvin osviittaa tulevien vaalien äänestysaktiivisuudesta.
Esimerkiksi kevään 2023 Puoluebarometrissä 72 prosenttia tutkimukseen osallistuneista piti omaa äänestämistään eduskuntavaaleissa varmana. Kotimaan äänestysprosentti oli tilastokeskuksen mukaan 72,0.
Tuore tulos antaa toiveita siitä, että vuoden tulevien kuntavaalien äänestysaktiivisuus voisi olla aavistuksen verran parempi kuin vuonna 2021, jolloin se jäi historiallisen alhaiseksi (55,1 %). Vuoden 2022 aluevaalien äänestysprosentti oli 47,5.
Akateeminen koulutus, vähintään keskitason tulot sekä sijoittuminen työelämässä ylempiin toimihenkilöihin tai yrittäjiin ovat tunnusmerkkejä henkilölle, joka todennäköisimmin käy äänestämässä kummassa tahansa, kunta- tai aluevaaleissa.
Voi myös todeta, että mitä enemmän ikää, sitä varmempi on omasta äänestämisestään. Tähän liittyvä ikävämpi asia on se, että mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä epätodennäköisemmin hän on aikeissa lähteä äänestämään.
Tutkimuksen toteuttamisesta
Verian on toteuttanut tutkimuksen 30.9.–.10.10.2024. Tutkimus on toteutettu Forum-vastaajapaneelissa. Haastateltu joukko edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. ahvenanmaalaiset). Haastattelujen kokonaismäärä on 1768. Tutkimustulosten virhemarginaali on 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tilaa tutkimusyhtiö Verianin uutiskirje
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari NurmelaTutkimusjohtaja
Puh:040 5785080Linkit
Yhteiskunnallisen tutkimuksen ykkösketju
Tutkimusyhtiö Verian on yhteiskunnallisiin kysymyksiin, yritystutkimuksiin ja polittiikkaan erikoistunut tutkimusyhtiö. Aiemmin yhtiö toimi nimellä Kantar Public.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Verian
Itämeri vähentää stressiä ja tarjoaa elämyksiä4.11.2024 05:00:00 EET | Tiedote
Verianin toteuttama kyselytutkimus osoittaa, että lähes puolet suomalaisista kokee Itämeren tuottavan henkilökohtaista hyvinvointia, kuten mielenrauhaa ja luontoyhteyttä. Suomalaisten mielestä vastuu Itämeren hyvinvoinnista kuuluu Itämeren rantavaltioille sekä Suomen hallitukselle. Moni on myös valmis tekemään arjestaan Itämeri-ystävällisempää. Syitä meren huonovointisuudelle ei kuitenkaan tunneta, käy ilmi John Nurmisen Säätiön tilaamasta kyselytutkimuksesta.
Hinta yhä tärkeämpi tekijä ostopäätöksessä9.10.2024 13:31:00 EEST | Tiedote
Erikoiskaupan liiton kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisten hintaherkkyys on kasvussa. Ostovoiman heikentymisen myötä kuluttajat säästävät ulkona syömisestä, lehdistä ja kirjoista sekä kulttuuritapahtumista. Tekoälyä ei vielä hyödynnetä ostopäätöksen tiedonhankinnassa.
Suomalaisten enemmistö tyytymätön hallitukseen9.4.2024 08:15:34 EEST | Uutinen
Tutkimusyhtiö Verianin puoluebarometri kertoo, että 61 prosenttia suomalaisista ajattelee Petteri Orpon hallituksen onnistuneen tehtävissään heikosti. Hallitus on toiminut huonosti 38:n ja melko huonosti 23 prosentin mielestä. Joka kolmas (34 %) on päinvastaista mieltä, todeten toiminnan olleen vähintään melko hyvää. 11 prosenttia pitää hallituksen toimintaa hyvänä, 23 prosentin antaessa sille melko hyvän arvosanan. Varsinkin kokoomuslaiset (79 %) ja perussuomalaiset (67 %) ajattelevat hallituksen onnistuneen työssään.
Verian tuottaa voimaa päätöksentekoon— Kantar Public on nyt Verian10.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Verian on uusi nimi yhteiskunnallisiin kysymyksiin erikoistuneelle tutkimusyhtiölle, joka tarjoaa palvelut mielipidekyselyistä analyyseihin. Aiemmin yhtiö on toiminut nimellä Kantar Public.