Kehittyneet paikkatietoanalyysit parantavat suometsien hoidon ilmastokestävyyttä
Uuden menetelmän avulla voidaan arvioida, millaisia vaikutuksia suometsänhoidon toimenpiteillä on metsän kasvuun sekä vesistö- ja ilmastopäästöihin. Menetelmää hyödyntämällä on mahdollista kohdentaa toimenpiteet, kuten kunnostusojitukset ainoastaan tarpeellisiin osiin suota. Välttämällä turhia kunnostusojituksia vähennetään ilmasto- ja vesistöpäästöjä suometsien hoitohankkeissa.
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Hydrologisen kytkeytyneisyyden tarkastelu laserkeilausaineistoa hyödyntäen (HYTKY) -hankkeessa on kehitetty menetelmä, joka mahdollistaa suometsänhoidon toimenpiteiden täsmäsuunnittelun.
Paikkatietoon pohjautuvaa menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi siten, että jo suometsien hoitohankkeen suunnittelun alussa suunnittelija saa kokonaiskäsityksen alueella taloudellisesti kannattavista toimenpiteistä sekä ojien perkaustarpeesta. Tavoitteena on välttää turhia kunnostusojituksia ja liian syviä ojia, ja hillitä siten suometsien hiilipäästöjä ja vähentää vesistökuormitusta.
Suometsän hoitotoimenpiteiden suunnittelussa on tärkeää huomioida, että veden pinta säilyy puuston kasvun ja hiilensidonnan kannalta parhaalla tasolla. Pohjaveden pinnan tasolla on merkittävä vaikutus turpeen hajoamiseen sekä suometsien hiilinieluihin. Jos vedenpinta on liian matala, turve alkaa hajota ja hiilipäästöt lisääntyvät. Jos vedenpinta on liian korkealla, puuston kasvu heikentyy. Optimaalisella tasolla puuston kasvu säilyy elinvoimaisena ja hiilipäästöt maltillisina.
Paikkatieto apuna suometsien hoidon suunnittelussa
Arbonaut Oy:n kehittämä ojien kuivavara-analyysi on kustannustehokas työkalu suometsien hoitohankkeiden suunnitteluun. Tiheäpulssiseen laserkeilausaineistoon pohjautuva ojien kuivavara-analyysi kuvaa ojan vedenpinnan ja maanpinnan välistä erotusta eli kuivavaraa.
”Kuivavara-aineistoa voidaan tuottaa valuma-alueittain kaikkialle Suomeen. Aineiston hyödyntämisessä on huomattava, että se analysoi vain järjestelmään syötetyt ojat, eikä etsi tietokannassa tunnistamattomia ojia. Esimerkiksi ojitusmätästyksessä tehdyt naverot eivät erotu tulkinnasta, vaikka ne johtavatkin vesiä pois maanmuokkausalueelta”, toteaa teknologiajohtaja Vesa Leppänen Arbonaut Oy:sta.
Hankkeessa ojien kuivavaratieto ja avoimista lähteistä saatu aineisto yhdistettiin SUSI suosimulaattoriin. SUSI on Itä-Suomen yliopistossa, Luonnonvarakeskuksessa ja Helsingin yliopistossa kehitetty työkalu, jolla voidaan mallintaa pohjaveden pintaa, puuston kasvua, ravinteiden huuhtoutumista sekä hiilitasetta suometsissä erilaisilla ojasyvyyksillä.
”Käyttämällä kuivavara-aineistoa Suosimulaattorin lähtötietona voidaan entistä tarkemmin arvioida puuston kasvua erilaisilla suometsänhoidon vaihtoehdoilla. Kun samalla saadaan tietoa myös hiilitaseen ja ravinnekuormituksen muutoksista, syntyy kattava kuva suometsänhoidon vaikutuksista päätöksenteon tueksi”, kertoo tutkija Leena Stenberg Luonnonvarakeskuksesta.
Simulointitulokset voivat auttaa esimerkiksi ojitussuunnittelijaa päätöksenteossa suunnitelmanteon eri vaiheissa. Menetelmä sopii hyödynnettäväksi myös ennallistettavien kohteiden valinnassa.
”Valuma-aluelähtöisessä suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon, että joillakin alueilla kuivatus on tarpeellista puuston kasvun turvaamiseksi, kun taas ennallistettaville alueille puolestaan on tarve ohjata vettä. Tällöin hydrologisen kytkeytyneisyyden huomioiminen on erityisen tärkeää”, kertoo johtava luontotiedon asiantuntija Miia Saarimaa Suomen metsäkeskuksesta.
HYTKY-hankkeen toteuttivat Tapio Oy, Suomen metsäkeskus, Luonnonvarakeskus ja Arbonaut Oy vuosina 2021–2023. Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuli JoensuuVesiensuojelun johtava asiantuntijaTapio
Puh:+358 29 432 6015samuli.joensuu@tapio.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio
Päivitetty Yhteismetsän vero-opas tarjoaa jäsenneltyä tietoa ja käytännönläheisiä esimerkkejä14.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Yhteismetsän vero-opas on kattava käsikirja yhteismetsän talousasioihin. Se sopii yhteismetsien luottamus- ja toimihenkilöille, kirjanpitäjille sekä yhteismetsän perustamista suunnitteleville.
EU kiinnostui maaperästä – miksi myös metsänomistajan pitäisi?1.2.2024 13:18:46 EET | Tiedote
Maaperä toimii kasvualustana, elinympäristönä, veden suodattajana, ravinteiden kierrättäjänä ja hiilivarastona. Siksi maaperän hyvästä kunnosta on syytä pitää huolta. Miten maaperä tulisi huomioida metsänhoidossa? Entä mitä uutta tuo tullessaan EU:n maaperädirektiivi suomalaisten metsien näkövinkkelistä? Metsäntuntijat-podcastin uudessa jaksossa aiheesta keskustelevat neuvotteleva virkamies Paula Perälä ympäristöministeriöstä, tutkija Tiina Törmänen Lukesta ja luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.
Uudet suositukset metsien harvennuksiin ja luonnonhoitoon on julkaistu30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Metsänhoidon suosituksia on viime vuonna uudistettu merkittävästi. Tuoreeseen tutkimustietoon pohjautuvia toimintamalleja on nyt saatavilla kasvatusmetsien harvennuksiin, luontokohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen, vesiensuojeluun ja suometsien hoitoon sekä energiapuun korjuuseen. Uudistukset esiteltiin Tapion järjestämässä webinaarissa 30.1.
Metsäisiä direktiiviluontotyyppejä käsittelevä raportti tuo lisätietoa EU:n biodiversiteettistrategian kansallisten sitoumusten valmisteluun17.1.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Luontodirektiivin toimeenpanoa tukevassa hankkeessa selvitettiin neljän puustoisen luontotyypin tilaa, niitä koskevia tietopuutteita ja keinoja luontotyyppien turvaamiseksi. Tuloksia esitellään webinaarissa keskiviikkona 17.1. klo 14–16.
Turvetuotantoon vuokratun alueen palautus on tärkeä vaihe turvetuottajalle ja maanomistajalle – uusi neuvontamateriaali antaa vinkkejä11.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Merkittävä osa Suomen turvetuotantoalueista sijaitsee vuokramailla. Maanomistajan kannattaa valmistautua alueensa palautukseen hyvissä ajoin, ja suunnitella uutta maankäyttöä huolellisesti. Tapion koostama neuvontamateriaali antaa tietoa erityisesti vuokrasopimuksen päättymisen vaiheeseen.