Satakunnassa oli marraskuussa 9060 työtöntä työnhakijaa
Satakunnassa oli marraskuun lopussa 9 060 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 680 henkeä (8,1 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Marraskuun aikana työttömien määrä nousi vajaalla 300 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuussa 9,5 %.
Syksyn aikana työttömien työhakijoiden määrän kasvu on kiihtynyt. Eniten kasvua vuoden takaiseen verrattuna on ollut rakentamisen ja teollisuuden ammattialoilla. Etenkin toisen asteen koulutuksen saaneiden työttömien ja työttömien miesten määrä on lisääntynyt. Nuorten työttömyys on myös selvästi noussut. Sen sijaan naisten työttömyys on kasvanut miesten työttömyyttä vähemmän. Myös yli 50-vuotiaissa työttömien määrän kasvu on ollut muita ikäryhmiä pienempää.
Työvoiman kysyntä on hiljentynyt viime vuoteen verrattuna. Työ- ja elinkeinotoimistossa oli marraskuussa Satakunnassa yhteensä reilut 2 500 avointa työpaikkaa, joista kuukauden aikana avautuneita uusia työpaikkoja oli vähän yli 1 200.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta (temtyollisyyskatsaus.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Ahvenjärvityömarkkina-asiantuntijaSatakunnan ELY-keskus
Puh:0295 022 114hannu.ahvenjarvi@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Satakunnassa työttömyydessä tavanomaista kausittaista laskua elokuussa24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Työvoiman kysynnän heikentyessä työttömien määrä on kuitenkin kasvanut selvästi vuoden takaiseen verrattuna.
Työnantajat ja kansainväliset osaajat tuodaan yhteen tilaisuuksissa eri puolilla Satakuntaa18.9.2024 09:27:25 EEST | Tiedote
Työnantajille ja kansainvälisille osaajille järjestetään syys-lokakuussa neljä Future talents -törmäytystilaisuutta eri puolilla Satakuntaa. Tapahtumissa pyritään saattamaan yhteen alueen työnantajat ja potentiaaliset työntekijät. Lisäksi kuullaan onnistuneita kokemuksia kansainvälisten osaajien työllistymisestä, verkostoidutaan ja vaihdetaan ajatuksia Suomessa työskentelystä.
Maaseudun kehittämishankkeiden puolivuotiskatsaus: Yhdistysten talkookesä poiki Satakuntaan uusia liikuntapaikkoja12.9.2024 14:23:39 EEST | Tiedote
Satakunnan ELY-keskus ja paikalliset Leader-ryhmät eli maaseudun kehittämisyhdistykset ovat myöntäneet EU:n maaseuturahoitusta yhteensä 76 hankkeeseen, joilla lisätään maaseudun viihtyvyyttä ja kehitetään elinkeinoympäristöä. Kesällä yhdistykset järjestivät talkoita, joissa rakennettiin liikunta- ja virkistyspaikkoja sekä kunnostettiin yhteiskäyttötiloja.
Lähiruokapäivä tuo Satakunnan maaseudun lähelle – poimi koko perheen tapahtumavinkit viikonlopulle!4.9.2024 13:13:11 EEST | Tiedote
Tulevana viikonloppuna 7.–8. syyskuuta vietettävä valtakunnallinen Lähiruokapäivä näkyy ja maistuu Satakunnassa. Mukana on maatiloja mehiläisfarmista viini- ja eläintiloihin sekä lähiruokaa myyviä puoteja ja suoramyymälöitä.
Satakunnan alueen elinvoimaisuutta rahoitettiin ELY-keskuksen kautta yhteensä noin 36 miljoonalla eurolla vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla21.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Rahoituksella kehitettiin monipuolisesti maaseutua, tuettiin työllisyyden palveluja ja vahvistettiin yritystoiminnan edellytyksiä alueellamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme