Leväseuranta: Pirkanmaalla on havaittu sinilevää viidessä järvessä
Sinilevää on havaittu Hämeenkyrössä, Kangasalla, Tampereella ja Sastamalassa. Lisäksi kansalaiset ovat tehneet omia havaintojaan myös Kuhmoisista ja Pälkäneeltä.
Pirkanmaalla havaittiin juhannusviikolla sinilevää viidellä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä. Hieman sinilevää havaittiin Hämeenkyrössä Järvenkylänjärvessä, Kangasalla Roineessa, Sastamalan Houhajärvessä ja Tampereella Pyhäjärvessä Pyynikin uimarannalla.
Sinilevää on nyt Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohtaan nähden hieman normaalia enemmän.
Kansalaishavaintoja sinilevistä on tehty Kuhmoisissa Lummenne-järvessä ja Pälkäneellä Mallasvedellä.
Onko levä haitallista eläimille?
Leväkukinnat ovat suuri riski kotieläimille, lehmille, hevosille, lampaille sekä luonnoneläimille, jotka eivät osaa varoa leväistä vettä. Ne saattavat juoda runsaasti levää sisältävää vettä ja altistua myrkyille.
Kun levää on näkyvästi vedessä, ei eläimiä pitäisi päästää rantaan juomaan rantavettä, vaan vedensaannista olisi huolehdittava muilla keinoin.
Leväpitoinen vesi ei sovi syötävien kasvien kasteluun
Syötäviä kasveja ei pidä kastella leväpitoisella vedellä. Kasteluvedestä voi jäädä levämyrkkyjä salaatin ja muiden vihannesten lehdille sekä marjojen pinnalle. Sinilevämyrkyt voivat myös estää kasvien kasvua.
Vilja- ja perunapeltojen sekä juurikkaiden kasteluun leväpitoista vettä sen sijaan voi tarvittaessa käyttää, sillä sato korjataan yleensä vasta pitkän ajan kuluttua kastelusta.
Lisätietoa:
Tiedotamme Pirkanmaan sinilevätilanteesta joka toinen viikko. Ajantasainen leväseuranta löytyy Pirkanmaan ELY-keskuksen Levätilanne-sivuilta.
Lue myös Tunnista sinilevä itse -artikkeli sivuiltamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367 anu.peltonen(at)ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Perinnebiotooppien hoito suojelee rikkaita luontotyyppejä20.12.2024 09:19:14 EET | Tiedote
Ylöjärvellä kunnostettiin kolme perinnebiotooppikohdetta lampaiden ja lehmien laidunnettavaksi viime kesänä. Tämä on neljäs vuosi, kun kunnostuksia tehdään. Kunnostukset ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Vuoden aikana työtä tehtiin noin parillakymmenellä kohteella. Rikkaiden luontotyyppien vaaliminen oikeanlaisten hoitotoimien avulla auttaa uhanalaista lajistoa. Samalla se ylläpitää perinnemaisemien arvoja.
Pirkanmaalla käynnistyi lähes 100 maaseudun kehittämishanketta vuonna 202418.12.2024 15:37:55 EET | Tiedote
EU:n maaseuturahoitusta myönnettiin tänä vuonna Pirkanmaalla 97 hankkeelle, yhteensä yli 6 miljoonaa euroa. Rahoitusta saaneilla hankkeilla muun muassa parannetaan huoltovarmuutta ja kyläturvallisuutta, tuetaan maaseudun ilmasto- ja ympäristötekoja, kehitetään elinkeinotoimintaa ja matkailua sekä lisätään maaseudun hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia. Hankkeita rahoittavat Pirkanmaalla ELY-keskus ja alueella toimivat kuusi Leader-ryhmää.
Pirkanmaan ELY-keskus: Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymisessä on ympäristövaikutuksiin ja taustaselvityksiin liittyviä puutteita18.12.2024 13:00:29 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt Lempäälän Sääksjärven osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Pimein ja turvattomin aika maanteillä on nyt - Pirkanmaan alueella vilkkuu hirviä karkottavat riistareflektorit16.12.2024 17:17:33 EET | Tiedote
Pirkanmaan alueella hirvieläinonnettomuudet ovat merkittävä liikenneturvallisuusongelma. ELY-keskuksen mukaan maakunnassa tapahtuu vuosittain noin 1 700 hirvieläinonnettomuutta, mikä sijoittaa Pirkanmaan kolmanneksi eniten onnettomuuksia kokevien maakuntien joukkoon Varsinais-Suomen ja Uudenmaan jälkeen. Hirvieläinonnettomuuksien määrä vaihtelee vuodenajan mukaan. Hirvionnettomuuksia tapahtuu eniten syyskuussa, metsäkaurisonnettomuuksia sattuu erityisesti toukokuussa ja marraskuussa tapahtuu eniten valkohäntäpeuraonnettomuuksia. Vuosina 2017–2021 Suomessa tapahtui yhteensä 14 kuolemaan johtanutta eläinonnettomuutta, mikä on enemmän kuin edellisellä viisivuotiskaudella.
Rahoituksen tietopalvelun ilmastokattavuus laajenee ACE-hankkeen tuella5.12.2024 15:22:42 EET | Tiedote
Motivan ylläpitämää Rahoituksen tietopalvelua on laajennettu Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen puitteissa. Pirkanmaan ELY-keskus on mukana koostamassa rahoitustietoa. Palvelu kattaa nyt energiatehokkuuden ja korjausrakentamisen lisäksi myös muita teemoja, kuten ilmastonmuutoksen hillinnän ja kiertotalouden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme