Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: suomalaisyrityksillä jo potentiaalista kilpailuetua ympäristötuotteissa ja palveluissa

Jaa

Suomalaisilla yrityksillä on ympäristöalalla jo olemassa kansainvälistä kilpailuetua, todetaan tuoreessa Etla-tutkimuksessa. Yrityksillä tunnistetaan lievä suhteellinen etu ympäristötuotteissa ja -palveluissa, mutta alan potentiaalia ei ole Suomessa vielä riittävästi hyödynnetty. Energiasiirtymä, kiertotalous ja luontopohjaiset ratkaisut tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia. Kesäkuussa julkaistu tutkimus esittää myös uutta arviointikehystä kansainvälisesti sovittavien ympäristötuotteiden ja -palveluiden listauksiin.

Politiikan ja tutkimuksen tulisi tukea ympäristötuotteiden ja palveluiden kehittämistä osana vihreää siirtymää, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi.
Politiikan ja tutkimuksen tulisi tukea ympäristötuotteiden ja palveluiden kehittämistä osana vihreää siirtymää, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Suomen ympäristökeskuksen SYKE:n yhdessä toteuttamassa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) hankkeessa on tutkittu suomalaisten yritysten kilpailukykyä alan kansainvälisessä kaupassa, kaupan esteitä sekä tarkasteltu kansainvälisissä järjestöissä tehtyjä ympäristötuotteiden ja -palveluiden (Environmental Goods and Services, EGS) listauksia.

Suomalaisilla yrityksillä on tutkimuksen mukaan lievä suhteellinen etu EGS-sektorilla, mutta alan potentiaalia ei ole riittävästi hyödynnetty, toteaa Etlassa tutkimuksesta vastannut tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

- Energiasiirtymä, kiertotalous ja luontopohjaiset ratkaisut tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia kestävään kasvuun. Politiikan ja tutkimuksen tulisikin tukea ympäristötuotteiden ja palveluiden kehittämistä osana vihreää siirtymää. Se tarkoittaa rahoituksen markkinapuutteiden korjaamista, kehitystoiminnan tukemista, kansainvälisen ja kansallisen yhteistyön mahdollistamista sekä erilaisten kaupanesteiden purkamista, sanoo Etlan Kuusi.

Kuusen mukaan suomalaiset yritykset ja teollisuusjärjestöt suhtautuvat pääosin myönteisesti EU:n ympäristöohjelmiin. Suomessa myös tunnistetaan yritysten rooli ilmastokriisin ratkaisussa.

Kansainväliset ympäristölistaukset vanhentuneet

Valtioneuvoston julkaisusarjassa kesäkuussa julkaistussa tutkimuksessa todetaan myös, että monet aikaisemmat ympäristötuotteiden ja -palveluiden listaukset ovat nopeasti vanhentuneet teknologian ja tieteen edistyttyä. Tutkijat ehdottavatkin uutta tarkastelukehystä, jota pystyttäisiin hyödyntämään yhteisesti sovittavien listausten luomisessa.

Ympäristötuotteiden ja -palveluiden listaukset ovat tärkeitä niiden taloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi, erityisesti ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin katoamisen sekä saastumisen muodostaman kriisin ratkaisemisessa. Uudet tullikoodit ovat tarpeen esimerkiksi ympäristölle haitallisten tuotteiden erottamiseksi ympäristön kannalta kestävistä tuotteista.

 

Tutkimus on julkaistu 14.6. ja se on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Lisätietoja: https://tietokayttoon.fi

Julkaisun pysyvä osoite on

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-180-3

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Lataa
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Korkeat rajaveroasteet heikentävät Suomen talouskasvua ja julkista taloutta - keventäminen voisi pitkällä aikavälillä lisätä julkisia tuloja11.2.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan korkeat rajaveroasteet saattavat merkittävästi heikentää Suomen taloudellista toimeliaisuutta sekä julkisen talouden kestävyyttä. Erityisesti korkean tuottavuuden työntekijöiden osalta kireiden marginaaliveroasteiden haittavaikutukset ovat aiemmin arvioitua suuremmat. Kireä työn verotus vaikuttaa negatiivisesti aineettomiin investointeihin ja työntekijöiden urakehityksiin.

Geotaloudellisista riskeistä tulossa uusi peruste elinkeinopolitiikalle – maiden välisessä yritystukikilpailussa on kuitenkin riskinsä3.2.2025 10:06:25 EET | Tiedote

Lupaavimmatkin kasvualat sisältävät lukuisia riskejä, jos Suomi lähtee mukaan maiden väliseen yritystukikilpailuun, muistuttaa tuore valtioneuvostolle tehty analyysi. Etlan laatiman muistion mukaan geopolitiikan uusi aika on voimistanut valtioiden välistä tukikilpailua ja geotaloudelliset riskit ovat antaneet uuden perusteen valtioiden elinkeinopoliittisille toimille.

Etla: Perintö- ja lahjavero on järjestelmänä mutkikas, vääristää käyttäytymistä ja on koettu epäoikeudenmukaiseksi28.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan perintö- ja lahjavero vaikuttaa useilla tavoilla niin perinnönsaajan, perinnönjättäjän kuin yritystenkin toimintaan. Osa veron vaikutuksista on positiivisia, osa taas negatiivisia ja käyttäytymistä vääristäviä. Järjestelmänä Suomen perintö- ja lahjavero on mutkikas, aiheuttaa hallinnollista taakkaa ja tuottaa siihen nähden vähän verotuottoja. Perintö- ja lahjavero ei myöskään näyttäydy oikeudenmukaisuuden tai tulonjaon uudelleenjakamisen näkökulmasta erityisen onnistuneena. Vero lankeaa suurelta osin keskiluokan maksettavaksi.

Koronatuet säilyttivät yli 40 000 työpaikkaa - yritystukijärjestelmää on kuitenkin syytä kehittää tulevien kriisien varalta23.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronatuet säilyttivät yhteensä yli 40 000 työpaikkaa koronapandemian ensimmäisenä vuonna. Suurin osa työpaikoista säilyi Business Finlandin koronahäiriörahoituksen avulla. ELY-keskusten pienille yrityksille myöntämillä tuilla oli puolestaan myönteisimmät vaikutukset yritysten toimintaan, erityisesti työn tuottavuuteen. Kustannustuki pienensi konkurssiriskiä. Koronatukien positiivisista vaikutuksista huolimatta tukijärjestelmää olisi kuitenkin tarve kehittää tulevien vastaavien kriisien varalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye