Hämeen ELY-keskus

Työttömiä hämäläisnuoria yli viidennes enemmän kuin viime vuonna

Jaa

Hämeen ELY-keskusalueella oli heinäkuun lopussa 20 296 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä kasvoi kesäkuusta 4 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi heinäkuussa 2 405 kappaletta.

Katu, jonka varrella on työmaa.
Työmaata Loviisankadulla Lahdessa heinäkuussa 2024, kuvituskuva. Kuva: Santeri Palomäki

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Hämeessä 11,8 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 10,9 prosenttia. Koko maassa työttömien osuus oli 11,4 prosenttia. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 327 mikä on 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi (+19 %) edellisvuodesta ollen heinäkuussa 2 635.

Työttömistä työnhakijoista lomautettuja oli 1 369, mikä on 214 (+19 %) lomautettua enemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuuhun verrattuna lomautettujen määrä kasvoi 22:lla (+2 %).

Hämeessä oli heinäkuun lopussa 6 687 pitkäaikaistyötöntä. Pitkäaikaistyöttömyys väheni alueella 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli 6 738 henkilöä, mikä on 26 (+0 %) henkilöä enemmän kuin vuosi sitten.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työnvälitykseen 1 282 kappaletta, mikä oli 1 331 työpaikkaa vähemmän (-51 %) kuin vuotta aiemmin, mutta 171 enemmän kuin edelliskuussa. Kaikkiaan heinäkuussa oli avoinna 2 538 työpaikkaa, mikä on 3 668 työpaikkaa edellisvuotta vähemmän (-59 %).

Alueella toimii alueellisen TE-toimiston ohella kaksi työllisyyden kuntakokeilua: Lahden seudun kuntakokeilu ja Hämeenlinnan seudun kuntakokeilu. Kuntakokeiluissa kunnat vastaavat osasta TE-toimiston tehtäviä. Työttömistä työnhakijoista 9 061 oli asiakkaana Hämeen TE-toimistossa ja 11 235 kuntakokeiluissa. Edellisvuoteen verrattuna työttömien määrä kasvoi TE-toimistossa 752:lla (+9 %) ja kuntakokeiluissa 955:llä (+9 %).

TE-palvelut 2024 -uudistuksen myötä julkiset TE-palvelut siirtyvät kuntien vastuulle 1.1.2025 alkaen. Samalla nykyiset TE-toimistot ja kuntakokeilut lopettavat toimintansa. Hämeeseen muodostetaan neljä työllisyysaluetta, jotka vastaavat jatkossa työllisyyspalveluiden järjestämisestä. Kanta-Hämeeseen tulee kaksi työllisyysaluetta: Etelä-Häme ja TyöHäme. Etelä-Hämeen työllisyysalueen muodostavat Riihimäen, Janakkalan, Hausjärven ja Lopen kunnat. TyöHämeen työllisyysalueen muodostavat Hämeenlinna, Hattula, Forssa, Tammela, Humppila, Ypäjä ja Jokioinen. Päijät-Hämeeseen muodostuu kaksi työllisyysaluetta: Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen työllisyysalueet.

Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen heinäkuun työllisyyskatsauksesta.

Työttömyys kasvoi edellisvuodesta kaikissa Hämeen kunnissa

Kanta-Hämeen maakunnassa oli heinäkuun lopussa 8 103 työtöntä työnhakijaa. Se on 637 enemmän (+9 %) kuin vuotta aiemmin. Kesäkuuhun verrattuna työttömien määrä kasvoi 412:lla (+5 %). Työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta kaikissa Kanta-Hämeen kunnissa ja seutukunnissa. Suhteellisesti eniten se kasvoi Lopella (+18 %) ja Riihimäen seutukunnassa (+13 %). Vähiten se kasvoi Janakkalassa ja Hämeenlinnassa (+5 %) sekä Hämeenlinnan seutukunnassa (+6 %). Kanta-Hämeessä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli korkein Forssassa (14,0 %) ja matalin Lopella (6,3 %).

Päijät-Hämeessä oli 12 193 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 1 070 enemmän (+10 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 404:llä (+3 %) edelliskuusta. Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuodentakaisesta kaikissa kunnissa. Työttömyys kasvoi suhteellisesti eniten Iitissä (+23 %) ja vähiten Asikkalassa (+4 %). Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli korkein Lahdessa (14,8 %) ja matalin Hollolassa (8,0 %).

Tarkempaa tietoa alueen työllisyyskehityksestä löydät viimeisimmästä työllisyyskatsauksesta. Maakuntakohtaista tietoa löydät työllisyyskatsauksen tilastoliitteistä.

Hämeen ELY-keskuksen alueen trendit heinäkuussa

  • Kaikkien työnhakijoiden kokonaismäärä kasvoi 1 269:llä vuodentakaisesta
  • Työttömiä työnhakijoita 1 707 enemmän kuin vuotta aikaisemmin
  • Kokoaikaisesti lomautettuja 214 enemmän kuin viime vuonna
  • Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa 26 enemmän kuin vuosi sitten
  • Uusia avoimia työpaikkoja 1 331 vähemmän kuin edellisvuonna

Elokuun työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina 24.9.2024. 

Katsauksen laativat erikoissuunnittelija Kerttu Valanta ja suunnittelija Sari Teimola, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tietopalvelu: tilastot.hame(at)ely-keskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen TE-toimisto
Johtaja Eija Mannisenmäki, puh. 0295 041 840
Palvelujohtaja Pekka Voutilainen, puh. 0295 041 795

Lahden seudun kuntakokeilu
Työllisyyspalvelujohtaja Taisto Tuominen, puh. 044 482 6976

Hämeenlinnan seudun kuntakokeilu
Kokeilutoimiston johtaja Mira Sillanpää, puh. 050 569 4638

Kuvat

Katu, jonka varrella on työmaa.
Työmaata Loviisankadulla Lahdessa heinäkuussa 2024, kuvituskuva.
Kuva: Santeri Palomäki
Lataa

Liitteet

Linkit

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Kuvituskuva.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

ELY-keskus tuki Hämeen alueellista kehitystä työllisyydestä rakennusperintöön liki 65 miljoonalla eurolla22.8.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen ELY-keskus myönsi alkuvuonna rahoitusta Kanta- ja Päijät-Hämeen työllisyyden, yritystoiminnan ja ympäristön kehittämiseen 64,9 miljoonaa euroa. Työvoima- ja yrityspalveluiden edistämiseen suunnattiin 30 miljoonaa ja maaseudun ja maatalouden rahoitukseen 19,2 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsauksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye