Ilmastopaneeli

Ilmastopaneelin raportti: Jakeluvelvoitteen kasvattaminen ja sähköistymisen vauhdittaminen puolittavat liikenteen päästöt

Jaa

Suomen ilmastopaneeli on julkaissut arvion nykyisen hallituksen liikenteen päästövähennystoimista suhteessa ilmastotavoitteisiin. Merkittävimmät haasteet liittyvät jakeluvelvoitteen muutoksiin. Tavoitteet on mahdollista saavuttaa kasvattamalla uusiutuvien polttoaineiden osuuksia riittävän suuriksi fossiilisten liikennepolttoaineiden joukossa ja vauhdittamalla liikenteen sähköistymistä. Liikennepäästöjen vähentäminen taakanjakosektorin päästötavoitteiden varmistamiseksi on myös taloudellisesti kannattavaa.

Tieliikenteen hiilidioksidipäästöjen kehitys hallituksen linjauksia noudattavalla sekä Ilmastopaneelin hahmottamalla päästötavoitteet täyttävällä toimenpidekokonaisuudella.
Tieliikenteen hiilidioksidipäästöjen kehitys hallituksen linjauksia noudattavalla sekä Ilmastopaneelin hahmottamalla päästötavoitteet täyttävällä toimenpidekokonaisuudella.

Ilmastopaneelin tuore raportti tarkastelee tieliikenteen päästövähennystoimien kasvihuonekaasupäästö- ja talousvaikutuksia sekä ilman epäpuhtauksien terveysnäkökohtia. Liikenteen päästökehityksellä on keskeinen merkitys Suomen taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitteen täyttämisessä. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen linjaukset kuitenkin vaikeuttavat velvoitteen täyttämistä. Ilmastopaneelin raportissa esitellään tarvittavia toimia, joiden myötä tieliikenteen päästöt vähenisivät riittävän nopeasti ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Ensimmäinen kokonaisvaltainen arvio hallituksen liikennetoimista

Suomen tulee vähentää taakanjakosektorin päästöjään 50 prosenttia vuoden 2005 määrästä vuoteen 2030 mennessä. Liikenne on taakanjakosektorin suurin päästölähde, joten sillä on merkittävä rooli sektorin päästövähennystavoitteen saavuttamisessa. Noin 90 prosenttia kotimaan liikenteen päästöistä aiheutuu tieliikenteestä.

Ilmastopaneelin tuore raportti tarjoaa tietopohjaa tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Raportissa tarkastellaan nykyisen politiikan mukaisen kehityksen talous- ja päästövaikutuksia sekä esitellään toimenpidekokonaisuus, jolla saavutettaisiin ilmastotavoitteet. Kyseessä on ensimmäinen kokonaisvaltainen arvio nykyisen hallituksen liikennepolitiikan vaikutuksista päästökehitykseen.

– Raportti osoittaa, että nykyisen hallituksen linjaukset lisäävät liikenteen päästöjä aiemmin sovittuun kehitykseen verrattuna. Toteutuessaan esitykset hidastavat sähköistymistä, mikä samalla kasvattaa liikenteen kustannuksia jatkossa, sanoo Suomen ilmastopaneelin jäsen, professori Heikki Liimatainen.

Liikenteen päästövähennysten tekemättömyys ei ole taloudellisesti perusteltavissa

Tieliikenteen tulee tehdä osuutensa tällä vuosikymmenellä taakanjakosektorin päästöbudjetin toteutumisesta ja vuoden 2030 sitovan tavoitteen saavuttamisessa. Merkittävimmät tieliikenteen päästökehityksen haasteet liittyvät hallituksen esittämiin jakeluvelvoitteen muutoksiin. Riittävä päästövähennys voidaan varmistaa vain ottamalla lähtökohdaksi nykyisen lain mukainen jakeluvelvoite ja nostamalla velvoiteosuutta julkisilta latausasemilta ladatun sähkön verran.

– Uusiutuvien polttoaineiden riittävän suuri käyttö fossiilisten polttoaineiden joukossa yhdessä sähköistymisen edistämisen kanssa tarjoaa ainoan varman keinokokonaisuuden tieliikennesektorin päästöjen vähentämiseen riittävän nopeasti tavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Jyri Seppälä.

Ilmastopaneelin hahmottelema ilmastotavoitteet täyttävä toimenpidekokonaisuus näyttäisi myös aiheuttavan globaalisti vähemmän päästöjä kuin jakeluvelvoitteen alentaminen. Näin on, vaikka biopolttoaineet eivät ole päästöttömiä ja moniin niihin liittyy suuri epäsuorien maankäyttöpäästöjen mahdollisuus.

–  Mitä enemmän tieliikenteen energiasta on liikennesähköä, sitä vähemmän on tarvetta rajallisille kestäville uusiutuville polttoaineille jakeluvelvoitteessa ja siten vähemmän painetta nostaa pumppuhintoja, Seppälä jatkaa.

Ilmastopaneelin raportti korostaa, että ajoneuvojen päästöjä tulee vähentää ensisijaisesti sähköistymisen ja vähähiilisten synteettisten polttoaineiden kuten sähköpolttoaineiden ja vedyn avulla eikä biopolttoaineiden kokonaismäärää kasvattamalla, lukuun ottamatta biokaasua.

– Liikenteen kustannusten näkökulmasta nopealla sähköistymisellä voidaan tehokkaasti kompensoida tieliikenteen päästökaupan ja jakeluvelvoitteen korottamisen myötä aiheutuva kustannusten nousupaine, ja sähköautojen alhaisten käyttökustannusten hyödyt korostuvat pitkällä aikavälillä, Liimatainen sanoo.

Kansalaisille kohdistuvat kustannukset ovat lähes samansuuruisia sekä Ilmastopaneelin hahmottelemassa tavoitteet täyttävässä että hallituksen linjauksia noudattavassa toimenpidekokonaisuudessa. Päästötavoitteiden saavuttaminen on kuitenkin liikenteen kokonaiskustannusten näkökulmasta edullisempaa, kun otetaan huomioon tekemättömyyden kustannukset tulevaisuudessa.

Liikenteen sähköistymistä tulisi jouduttaa johdonmukaisella politiikalla ja viestinnällä. Tieliikenteen sähköistyminen ja kestävien polttoaineiden käyttö vaatii esimerkiksi latausinfrastruktuurin kehittämistä ja lisää siten investointeja ja vientiä. Näillä on myönteisiä taloudellisia vaikutuksia työllisyyden ja omavaraisuuden lisääntyessä.

Ilmastopaneelilta yhdeksän toimenpiteen ehdotus tieliikenteeseen

Jotta tieliikenteen päästöt täyttävät osuutensa taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitteesta vuoteen 2030 mennessä, Ilmastopaneeli ehdottaa hallitukselle seuraavia toimenpiteitä:

  1. Jakeluvelvoite tulee palauttaa PM Orpon hallituksen ehdottamia muutoksia edeltävälle tasolle vuodesta 2025 lähtien.
  2. Julkisilla latausasemilla ladattu sähkö tulee sisällyttää jakeluvelvoitteeseen siten, että velvoitetta kasvatetaan julkisesti ladattua uusiutuvaa sähköä vastaavalla energiamäärällä.
    – Julkisesti ladatun sähkön sisällyttäminen jakeluvelvoitteeseen ei vähennä tieliikennesektorin päästöjä vaan lisää niitä, koska muita vähähiilisiä jakeita vähennetään vastaavalla energiamäärällä jaeltavissa liikennepolttoaineissa.
  3. Jakeluvelvoitteen täyttämättä jättämisen seuraamusmaksun alentamisesta vuosina 2025–2027 tulee luopua. 
    – Ei ole varmuutta, että seuraamusmaksuista saaduilla rahoilla pystytään korvaamaan liikenteessä menetettyjä päästövähennyksiä.
  4. Jakeluvelvoitteen joustomekanismin käyttöönotto on perusteltua vain, jos jakeluvelvoitetta nostetaan edellä esitetyllä tavalla. 
    –  Jouston toimivuus taakanjakosektorin tavoitteiden turvaamisessa on epävarmaa.
  5. Erillistankattavat biopolttoainemäärät tulee poistaa jakeluvelvoitteen piiristä.
    – Näin ne toimisivat lisäisinä päästövähennystoimina tieliikenteessä.
  6. Välituotevetyä ei tule sisällyttää jakeluvelvoitteeseen tai jos sisällytetään, tulee jakeluvelvoitteen tasoa korottaa vastaavalla energiamäärällä.
  7. Pääteiden sähköajoneuvojen julkisen latausinfran rakentamista tulee tukea.
  8. Sähkökuorma-autojen hankintaa tulee tukea.
  9. Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edistämistä tulee tukea.

Lisätietoja:

Tieliikenteen päästövähennystoimet ja niiden vaikutukset -raportti (Ilmastopaneeli.fi)

Jyri Seppälä, Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, 
Suomen ympäristökeskuksen professori, p. 040 740 1708

Heikki Liimatainen, Suomen ilmastopaneelin jäsen, 
Tampereen yliopiston professori, p. 040 849 0320

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastopaneeli

Rapport av Klimatpanelen: Ökad distributionsskyldighet och snabbare elektrifiering halverar trafikens utsläpp22.8.2024 04:00:00 EEST | Tiedote

Finlands klimatpanel har publicerat en analys om den nuvarande regeringens utsläppsminskande åtgärder för trafiken i förhållande till klimatmålen. De största utmaningarna har att göra med ändringarna i distributionsskyldigheten. Målen kan uppnås genom att öka andelen förnybara bränslen i fossila transportbränslen i tillräcklig grad och genom att påskynda elektrifieringen av trafiken. Det är också ekonomiskt lönsamt att minska trafikens utsläpp för att säkra ansvarsfördelningssektorns utsläppsmål.

Teknologiset hiilinielut tarjoavat Suomelle mahdollisuuksia – strategian ja kannustimien luominen kiireellistä15.12.2023 00:59:00 EET | Tiedote

Teknologisten hiilinielujen avulla tuotettavat negatiiviset päästöt tarjoavat lisäkeinoja hiilineutraaliuden saavuttamiseen ja nettonegatiivisiin päästöihin heti sen jälkeen. Strategian ja kannustimien luominen teknologisten hiilinielujen edistämiseen on kiireellistä, jos hankkeita halutaan toteuttaa 2030-luvulla. Ilmastopaneelin tuore raportti tarkastelee teknologisten hiilinielujen käyttöönottopotentiaalia, kustannuksia ja kokoluokkaa Suomessa. Teknologisten nielujen varjolla ei tule hidastaa muita ilmastotoimia tai jättää päästövähennyksiä tekemättä, raportti painottaa.

Mediakutsu: Teknologisten hiilinielujen mahdollisuudet Suomessa - Ilmastopaneelin mediatilaisuus to 14.12. klo 9.008.12.2023 10:51:05 EET | Kutsu

Maailmanlaajuisesti hiilineutraalius tulee saavuttaa tämän vuosisadan jälkipuoliskolla, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen. Hiilineutraaliuden jälkeen poistojen tulee olla päästöjä suuremmat. Suomen ilmastolakiin on kirjattu tavoite olla nettonegatiivinen vuoden 2035 jälkeen. Ilmastotavoitteiden tueksi tarvitaan luonnon nielujen ohella teknologisten hiilinielujen avulla tuotettavia negatiivisia päästöjä. Ilmastopaneelin tuore raportti tarkastelee teknologisten nielujen tarkempaa käyttöönottopotentiaalia ja kustannuksia Suomessa. Ilmastopaneelin raportin keskeiset tulokset esitellään toimittajille taustatilaisuudessa torstaina 14. joulukuuta klo 9.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye