Oulu Mining School 10 vuotta – juhlaviikko 16.–20.9. kokoaa kaivannaisalan Ouluun pohtimaan yhteistyön lisäämistä Pohjois- ja Itä-Suomessa – yleisölle luentoja ja avoimet ovet minirikastamoon
Kaivostoiminnan tutkimuksen ja koulutuksen merkitys on korostunut viime vuosina merkittävästi vihreän siirtymän kasvavien raaka-ainetarpeiden, ja Suomessa meneillään olevan malminetsintäbuumin myötä. Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan kaivannaisalan tutkimusyksikkö järjestää menestyksekkään kymmenvuotisen kaivannaisalan tutkimuksen ja koulutuksen kunniaksi Oulun Mining School -gaalaviikon 16.–20.9.2024.
Keskeinen osa juhlaviikkoa on kansainvälinen konferenssi Oulu Mining Summit 19.–20.9., joka on yhteinen keskustelufoorumi kaivannaisalan yrityksille, yliopistoille ja tutkimuslaitoksille.
Teemana on "Vaikuttavuutta, verkostoitumista ja koulutusta - Itä- ja Pohjois-Suomen kaivannaisalan yhteistyön lisäämiseen". Erityistä huomiota kiinnitetään kansalliseen mineraalistrategiaan ja sen jalkauttamiseen maakunnissa. Itä- ja Pohjois-Suomi ovat yksi Euroopan tärkeimmistä kaivannaisalueista, ja toimiala on merkittävä elinkeino alueella. Vihreän siirtymän tavoitteiden, kriittisten mineraalien omavaraisuuden nostaminen ja geopoliittinen epävarmuus koskettavat laajasti myös Suomea. Yhteistyön lisääminen alan toimijoiden välillä on siksi entistä tärkeämpää, joten mahdollisuuksia ja haasteita avataan Oulu Mining Summitissa.
Puheenvuoroja kuullaan Oulun yliopiston professorien lisäksi Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Geologian tutkimuskeskuskelta ja alan kansainvälisiltä yrityksiltä, katso ohjelma
Kaikille avointen ja maksuttomien yleisöluentojen ma 16. ja ti 17.9. klo 15–17 aiheina ovat kriittiset raakamateriaalit ja sosiaalinen lupa toimia. Ke 18.9 klo 14–17 yleisölle on avoimet ovet ja opastettu kierros tutkimusyksikön monipuoliseen tutkimuskeskukseen, jossa on myös ainutlaatuinen pienimuotoinen rikastuslaitos tulevaisuuden osaajien koulutukseen ja alan tutkimus- ja tuotekehitykseen. Tervetuloa, lue lisää.
Suomalaiseen kestävään kaivososaamiseen luotetaan kansainvälisesti
Oulu Mining School (OMS) kattaa kaikki kaivannaisalan keskeiset tieteenalat geotieteissä, geofysiikassa, kaivostekniikassa ja mineraalien jalostuksessa ja tarjoaa Suomen ainoan kaivannaisalan koulutusohjelman.
Professori Juha Lunkka kertoo OMS:n perustamisvaiheista:” Luonnontieteissä tai insinöörikoulutuksessa ei ollut kaivosalalle suuntautuvaa koulutusta. Kun kansallisessa ja EU:n mineraalistrategiassakin sitten linjattiin, että Euroopan malmipotentiaali sijaitsee suurelta osin Fennoskandiassa, yhteiskunnalliset toimijat yhdessä Oulun yliopiston kanssa ryhtyivät suunnittelemaan kaivostekniikan ja rikastustekniikan koulutusta Oulun yliopistoon.” Vuonna 2014 perustettiin kaivannaisalan tiedekunta eli OMS, jonka dekaanina Lunkka toimi. Sittemmin OMS yhdistyi teknilliseen tiedekuntaan.
”Pohjoisen herkkä ympäristö vaatii ymmärrystä sekä luonnossa toimivista geologisista prosesseista että ihmisen aiheuttamista muutoksista, jotta kaivostoimintaa voidaan harjoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Aikoinaan suuri osa kaivannaisalan osaajista tuotiin ulkomailta, koska päteviä osaajia kaivos- ja rikastusteniikassa ei juurikaan ollut. Sittemmin Oulu Mining Schoolista on muodostunut kiistaton johtaja malmin koko arvoketjun kehittämisessä Suomessa. Tämä on tärkeää, sillä kaivannaisalan kansainväliset toimijat luottavat meihin, mikä luo suuria mahdollisuuksia Pohjois-Suomelle”, Lunkka toteaa.
”Onneksi osaamista ja alueen voimavaroja saatiin tehokkaasti kohdennettua tuolloin 10 vuotta sitten. Siltä pohjalta olemme pystyneet viemään suomalaista kestävän kaivostoiminnan osaamista kansainväliseen eturiviin kiivaasti muuttuvalla alalla”, sanoo professori, Oulu Mining Schoolin nykyinen johtaja Saija Luukkanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija Luukkanen, professori Oulu Mining School - kaivannaisalan yksikön johtaja, 050 4652982 saija.luukkanen@oulu.fi
Juha Lunkka, professori Oulu Mining School - kaivannaisalan yksikkö, 040 8487 621, juha.pekka.lunkka@oulu.fi
Kaisu Koivumäki, viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Millainen on kansainvälinen tiedekeskus, joka esittelee Lapin arktista luontoa, huippututkimusta ja vastuullista kaivostoimintaa?19.12.2024 09:04:00 EET | Kutsu
Tervetuloa Sodankylän Tähtelään ti 7.1.2025 klo 12 Tiedekeskus Auroran konseptin julkaisutilaisuuteen! Osallistua voi paikan päällä tai etänä, ilmoittaudu 2.1. mennessä.
Yliopiston hallitukseen kolme uutta jäsentä19.12.2024 05:51:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston hallituksessa aloittaa tammikuussa kolme uutta jäsentä.
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki siirtyy University of the Arcticin johtotehtävään18.12.2024 10:00:22 EET | Tiedote
Oulun yliopiston rehtorikautensa päättävä professori Jouko Niinimäki aloittaa huhtikuussa 2025 University of the Arcticin (UArctic) johtotehtävässä. UArctic on lähes 200 yliopistoa, koulutusorganisaatiota ja tutkimuslaitosta arktisissa maissa yhdistävä verkosto.
Saamen kielten asemaa ja pohjoismaista opetusyhteistyötä kehitetään OKM:n rahoituksella18.12.2024 08:51:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen saamenkielisen korkeakoulutuksen ja pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseen. Rahoitus tukee yhteispohjoismaisen saamenkielisten korkeakouluopettajien yhteistyöverkoston ja opetuspilotin perustamista.
Lapin koululaiset kuvaamaan revontulikameroilla17.12.2024 06:02:00 EET | Tiedote
Oppilaiden ja tutkijoiden yhteistyö syventää luonnontieteiden oppimista – ja pitkää revontulikuvauksen perinnettä Lapissa. Ensi kertaa nimenomaan nuoret osallistetaan revontulikameraverkon asentamiseen ja ylläpitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme