Varsinais-Suomen alueen yrityksiltä arvosanaksi 7 työvoiman saatavuuteen liittyvästä politiikasta

Jaa

Kauppakamarien jäsenyritykset antavat hallitukselle kouluarvosanaksi 6,7 eli ”7-” osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvästä politiikasta. Turun kauppakamarin toiminta-alueella Varsinais-Suomessa keskiarvo on 7,03. Asia ilmenee Keskuskauppakamarin kauppakamarien jäsenille tekemästä osaajakyselystä, johon vastasi noin tuhat yritystä elo-syyskuun vaihteessa.

Turun kauppakamarin mukaan oli virhe leikata ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta
Turun kauppakamarin mukaan oli virhe leikata ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta. Jere Satamo/Turun kauppakamari

”Hallitus saa yrityksiltä tyydyttävän arvosanan eli 6,7 liittyen esimerkiksi koulutus-, työmarkkina- ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyviin toimiin. Erittäin tyytyväisiä hallituksen politiikkaan näissä teemoissa on alle kymmenen prosenttia ja erittäin tyytymättömiä reilu 20 prosenttia, suurin osa sijoittuu keskivaiheille”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.  

Kyselyssä pyydettiin vastaajia myös kertomaan päättäjille terveisiä näihin teemoihin liittyen. Vastauksista käy selvästi ilmi, että suurin tyytymättömyys ja huoli yrityksillä on osaamisperustaisen maahanmuuton tilanteesta ja Suomen ilmapiiristä kansainvälisille osaajille. 

”Yritysten viesti päättäjille on selvä: älkää pilatko Suomen maabrändiä, lopettakaa rasismilla flirttailu. Helpottakaa työperäistä maahanmuuttoa ja perheen tuloa Suomeen, vähentäkää tähän liittyvää byrokratiaa ja tukekaa kotoutumista ja kielen oppimista. Luopukaa siitä älyvapaasta kolmen kuukauden säännöstä”, Pulkkinen luettelee kyselyyn tulleita kirjallisia vastauksia. 

Yhtenä konkreettisena teemana vastauksista nousee Suomeen töihin pääsemisen vaikeus ja perheiden huomiointi kokonaisuutena. Myös työnantajille kasautuvaa vastuutaakkaa Suomeen asettautumisen tukemisessa moni pitää kohtuuttoman suurena. Pulkkinen muistuttaa, että ensin kestää helposti puoli vuotta työsopimuksen solmimisesta, ennen kuin työntekijä pääsee aloittamaan työt. 

Keskuskauppakamarin mielestä työluvan saamiseen liittyviä tulorajoja ei tulisi nostaa nykyisestä ja saatavuusharkinnasta pitäisi luopua kokonaan. Lisäksi perheenyhdistämisen tulorajoja pitäisi höllentää ja toivottaa myös lapset ja puolisot tänne tervetulleiksi. Nyt tulorajat ovat käytännössä niin korkeat, että henkilön pitää tienata yli 3500 euroa kuukaudessa saadakseen puolisonsa ja kaksi lastaan Suomeen.  

Kiitosta yrityksiltä hallitus sen sijaan saa kannusteiden lisäämisestä työn tekemiseen ja vastaanottamiseen sekä työntekijöiden palkkaamisen helpottamisesta.

Yritykset pitävätkin kannustinloukkujen purkamista yhdessä koulutuksen sisältöjen kehittämisen ja oppilaitosyhteistyön vahvistamisen kanssa kaikista tärkeimpänä toimena turvata osaavan työvoiman saatavuus.

Virhe leikata ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta 

Yritykset toivovat, että myös päätöksentekijät ymmärtäisivät vahvan ammattiosaamisen merkityksen yrityksille. 

”Ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli elinkeinoelämälle. Juuri ammatilliseen koulutukseen kohdistuvien leikkausten myötä ammatillisen koulutuksen mahdollisuus toteuttaa tehtäväänsä heikkenee. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti jo aiemmin tutkinnon suorittaneiden aikuisten koulutukseen ja heikentävät jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia. Päätökset taistelevat vastaan pyrkimystä pidentää työuria, sillä jatkuvassa muutoksessa olevassa työelämässä osaamisen säännöllinen kehittäminen on välttämättömyys”, painottaa osaamisasioiden asiantuntija Satu Lindén Turun kauppakamarista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Turun kauppakamarin mukaan oli virhe leikata ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta
Turun kauppakamarin mukaan oli virhe leikata ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta.
Jere Satamo/Turun kauppakamari
Lataa

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Elinkeinoelämän järjestöt haluavat nostaa Varsinais-Suomen elinvoiman aluevaalikeskustelun keskiöön11.12.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha vaikuttaa merkittävästi alueen elinvoimaan sekä julkisten palveluiden laadun että palveluiden ostamisen ja tuottamisen kautta, elinkeinoelämän järjestöt muistuttavat. Teknologiateollisuus Varsinais-Suomi, Talonrakennusteollisuus ry, Varsinais-Suomen Yrittäjät sekä Turun kauppakamari ovat huolissaan hyvinvointialueen roolista maakunnassa erityisesti alueen elinvoiman ja kasvun näkökulmasta.

The Tall Ships Races -tapahtumalle tunnustusta28.10.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Turun kauppakamarin elinkeinopolitiikan valiokunta myöntää vuosittain Vuoden elinkeinopoliittinen kuntateko -tunnustuksen kunnalle tai kuntaa lähellä olevalle henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminut aktiivisesti elinkeinoelämän toimintaympäristön kehittämiseksi. Tänä vuonna tunnustuksen sai The Tall Ships Races ja Turun solmima ankkurisatamasopimus. Tunnustus jaettiin 28.10. tällä kertaa Elinkeinopolitiikan foorumissa Turussa, nyt jo 14:nnen kerran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye