Fiksuruoka.fi

Suomalaistoimijat pelastavat hävikkiä yhteistyössä – Tuotantolinjojen sivuvirroista syntyy uusia kuluttajatuotteita

Jaa

Elintarviketeollisuudessa hyödynnetään nyt hävikkiä innovatiivisesti. Hävikkiverkkokauppa Fiksuruoka tekee tiivistä yhteistyötä kotimaisten tuottajien kanssa pelastaakseen ylijäämäraaka-aineita, joista syntyy myös uusia kuluttajatuotteita.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 700 miljoonaa kiloa elintarvikejätettä, ja maa on sitoutunut osana YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vähentämään elintarvikejätettä 30 prosenttia kuluttajatasolla ja 10 prosenttia elintarviketeollisuudessa vuoteen 2030 mennessä.

Yksi keskeinen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi on sivuvirtojen tehokkaampi hyödyntäminen elintarvikeketjussa. Sivuvirtojen hyödyntäminen on perinteisesti keskittynyt rehuksi, energiaksi ja lannoitteeksi, mutta uudet innovaatiot mahdollistavat niiden käytön myös ihmisravinnoksi. 

Luonnonvarakeskuksen hävikkiin erikoistunut tutkija Hanna Hartikainen kertoo upcycling-termistä, joka tarkoittaa raaka-aineiden hyödyntämistä mahdollisimman korkealla tasolla. Hartikaisen mukaan se on yksi keskeinen ratkaisu, joka auttaa vähentämään elintarviketuottannon ympäristövaikutuksia ja pelastamaan hävikkiä.

"Elintarvikeketjun raaka-aineiden tehokkaampi hyödyntäminen on tärkeää. Esimerkiksi Suomessa valmisteilla olevassa kiertotalouslaissa pyritään kannustamaan toimijoita löytämään jatkuvasti uusia ratkaisuja sivuvirtojen paremman hyödyntämisen edistämiseksi. Upcycling tukee kiertotaloustavoitteita ja erityisesti Suomen tavoitetta vähentää elintarvikejätettä vuoteen 2030 mennessä”, Hartikainen kertoo.

Sivuvirroista syntyvää hävikkiä myydään jo kuluttajille

Hävikkiruokaan keskittynyt verkkokauppa Fiksuruoka myy pääosin tuotteita, jotka ovat vaarassa joutua muutoin hävikiksi. Yritys hyödyntää jo tuotantolinjojen sivuvirtoja yhteistyössä eri elintarvikevalmistajien kanssa.

“Teemme tiiviisti töitä erilaisten tuottajien kanssa, jotta voimme pelastaa hävikkiä tuotantolinjojen sivuvirroista. Olemme esimerkiksi pystyneet hyödyntämään hävikkiuhan alle joutuneita raaka-aineita valmistamalla niistä yhteistyötuotteita ja myymällä niitä verkkokaupassamme”, Fiksuruoan hankinnan kehityspäällikkö Olli Syrjälä mainitsee.

Markkinoille onkin viime vuosina tullut kuluttajatuotteita, kuten hävikkimakeisia ja valmisruokia, joissa jo hyödynnetään sivuvirtoja. Tämä kehityssuunta auttaa vähentämään raaka-aineiden tuhlausta ja edistää kestävää tuotantoa. Konkreettisena esimerkkinä toimii Fiksuruoan verkkokaupassa myytävä FiksuMix-hävikkimakeispussi, joka on valmistettu yhteistyössä makeisvalmistaja Halvan kanssa. 

“Kun makeistuotannossa siirrytään tuottamaan uutta tuotetta, vaihdoksen alkuvaiheessa tuotantolinjalta tulee usein hieman sekalaista tuoretta makeista ulos. Esimerkiksi makeisten muodossa tai koossa saattaa olla pieniä poikkeamia, minkä vuoksi ne eivät päädy alkuperäisiin pakkauksiinsa. FiksuMix-pussimme antaa näille makeisille kuitenkin uuden mahdollisuuden päätyä kuluttajille”, Syrjälä kertoo.

“Hävikkituotteet ovat yhtä laadukkaita”

Fiksuruoan yksi tärkeä tehtävä on myös lisätä ymmärrystä hävikkiruokaa ja -tuotteita kohtaan sekä keskittyä koko hävikkiongelmaan. Olli Syrjälä kertoo, että yleinen harhaluulo on, että sivuvirta- tai hävikkituotteet olisivat jotenkin huonompia kuin perinteiset tuotteet. Totuus on, että ne ovat lähtökohtaiseti yhtä laadukkaita ja ravitsevia. Hävikkituotteet ovat kuluttajille myös kätevä säästömahdollisuus.

“On hienoa nähdä, kuinka aktiivisesti tavarantoimittajamme Suomessa ovat mukana vähentämässä hävikkiä kanssamme. Yhdessä olemme kehittäneet uusia tapoja toteuttaa missiotamme entistä tehokkaammin. Ylituotantoa ja hävikkiä ei voida täysin välttää, mutta erilaiset haasteet voidaan ratkaista innovatiivisella ajattelulla, selkeällä viestinnällä ja tiiviillä yhteistyöllä”.

Vuonna 2023 Fiksuruoka pelasti hävikkiä yhdessä asiakkaidensa kanssa yhteensä neljä miljoonaa kiloa. Vuosien varrella hävikkiä on säästynyt jo 15,5 miljoonaa kiloa. Pian juhlitaan uutta tasalukua.

Yleisimpiä syitä miksi kuluttajatuote on vaarassa joutua hävikiksi:

 • Kausituote tai muusta syystä poistuva tuote

 • Brändi- ja pakkausmuutokset

 • Pakkausten painovirheet

 • Lähestyvä parasta ennen -päiväys

 • Liikatuotantoa

Aihetta käsiteltiin laajemmin Fiksuruoan, Halvan ja Luonnonvarakeskuksen paneelikeskustelussa tiistaina 24.9. Tallenteen saa katsottavaksi erikseen pyytämällä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Casper Pfitzner
Mellakka Helsinki
+358 45 124 9035
casper.pfitzner@mellakka.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Fiksuruoka.fi

Fiksuruoka.fi on suomalainen pelastetun ruoan verkkokauppa, joka toimii myös Alankomaissa ja Belgiassa nimellä Foodello.

Jo perustamisvuodesta 2016 asti Fiksuruoan missio on ollut yksinkertainen: ruokahävikin vähentäminen. Fiksuruoka haluaa normalisoida laadukkaiden ylijäämä- ja poistoerätuotteiden hyödyntämisen tekemällä niiden hankkimisesta helppoa ja vastuullista kenelle tahansa.

Tämän takia 60 fiksuruokalaista tulee töihin. Yhdessä asiakkaiden sekä toimittajien kanssa on pelastettu jo yli 15 miljoonaa kiloa ruokaa hävikiltä. Ja määrä kasvaa sitä mukaa, kun asiakas- ja toimittajamäärät kasvavat.

Säästä ruokaa. Säästä rahaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fiksuruoka.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye