Hengenpelastusmitali luovutettiin saajalleen Oulussa
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja luovutti tasavallan presidentin Heikki Ukkolalle myöntämän hengenpelastusmitalin tiistaina 1.10. Oulussa.
Hengenpelastusmitalin luovutustilaisuus pidettiin Oulussa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimitiloissa.
Mitalin saaja
Heikki Ukkola, Oulu, vedestä pelastaminen
Heikki Ukkola huomasi joen vastarannalta, että nainen käveli koskenjäällä vaarallisessa paikassa, lähellä sulaa virtapaikkaa. Nainen joutui vedenvaraan ja virta lähti viemään häntä kohti jään reunaa. Ukkola lähti tarkastamaan tilannetta.
Joessa oli pitkä kapea sula. Nainen meni virran mukana jokea alaspäin kohti sulan reunaa. Sula virta olisi loppunut noin 3 metrin päässä ja vuolas virta olisi voinut viedä naisen jään alle. Ukkola konttasi sulan reunalle ja sai napattua naisesta otteen. Pelastuslaitoksen yksikkö saapui rantaan juuri kun nainen joutui vedenvaraan. Paloesimies näki pelastamisen rantaan saavuttuaan. Pelastuslaitoksen mukaan naisen pelastaminen olisi ollut riskialtista myös pintapelastajille virtaavan veden vuoksi.
”Ei siinä adrenaliinipuuskassa epäröinyt yhtään vaan ryhtyi toimiin naisen pelastamiseksi. En kyllä osannut odottaa tätä tasavallan presidentin myöntämää hengenpelastusmitalia”, kertoo Ukkola.
Hengenpelastusmitali on tunnustus erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta. Hengenpelastusmitalin myöntää tasavallan presidentti. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja luovuttaa mitalit Pohjois-Suomen alueella.
Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin kymmenelle kansalaiselle koko maassa. Vuonna 2024 hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 93 mitaliesitystä, joista tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin viidelle ihmiselle. Mitalien myöntäminen on alkanut 1920-luvulla.
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Marjo Kemi, marjo.kemi@avi.fi, 0296 017 071
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Beredskapsövningen LOUNAIS24 testar hur beredskapen fungerar vid störningar i eldistributionen2.10.2024 08:43:52 EEST | Pressmeddelande
Beredskapsövningen LOUNAIS24 som ordnas av Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland kulminerar 9-10.10.2024. Då testar kommuner, välfärdsområden myndigheter, organisationer och företag i Satakunta och Egentliga Finland sina beredskapsplaner samt stärker beredskapen och samverkan i störningssituationer och onormala situationer.
LOUNAIS24-valmiusharjoituksessa testataan valmiutta toimia sähkönjakelun häiriötilanteessa2.10.2024 08:43:10 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston järjestämä valmiusharjoitus LOUNAIS24 huipentuu 9.-10.10.2024. Tällöin Satakunnan ja Varsinais-Suomen kunnissa, hyvinvointialueilla, viranomaisissa, järjestöissä ja yrityksissä testataan laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehitetään valmiutta ja yhteistoimintaa häiriö- ja poikkeustilanteissa.
Puutteet eläinlääkäriasemalla toivat sakkoja johtajille30.9.2024 16:09:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 26.9.2024 antamassaan ratkaisussa tuominnut eläinlääkäriasemia pitäneen yrityksen toimitusjohtajalle ja liiketoimintajohtajalle työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakon sakkorangaistuksen kummallekin. Syytteessä olleiden tiimiesimiehen ja vastaavan hoitajan syytteet hylättiin. Samoin hylättiin vaatimus yhteisösakosta.
Äitienpäivän kunniamerkit 2025 – tee esitys viimeistään 1.11.30.9.2024 15:47:57 EEST | Tiedote
Aluehallintovirastot pyytävät 1.11.2024 mennessä esitykset vuoden 2025 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Esityksen voivat tehdä kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä palkittavan biologiset ja ei-biologiset lapset. Saamiensa esitysten pohjalta aluehallintovirastot tekevät sosiaali- ja terveysministeriölle omat esityksensä, ja ministeriö esittää kunnianmerkin saajat ritarikunnille.
Morsdagsmedaljer 2025 – lämna in förslag på mottagare senast den 1 november 202430.9.2024 15:39:21 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken ber om förslag på mottagare av morsdagsmedaljer år 2025 senast den 1 november 2024. Kommuner, församlingar, föreningar och andra sammanslutningar samt mottagarens biologiska och icke-biologiska barn kan lämna in förslag. Regionförvaltningsverken sammanställer de förslag de får in och gör en egen framställning till social- och hälsovårdsministeriet som ger en framställning om medaljmottagare till riddarordnarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme